Eilen nuoret miehet toivottivat hyvää yötä, sanoivat että aamulla nähdään. Minä että ei nähdä. Ihmettelivät että miksei nähdä, kerroin lähteväni ajoissa liikkeelle.
Ihmettelivät että mitä se lippalakkimies horisee, kyllä ollaan aamusta hereillä. No minä myöntelin, jos olette hereillä niin nähdään.
Joo, ei nähty aamulla, ei ketään hereillä. En minäkään kelloa laittanut herättämään, herään itse kun on sopiva aika lähteä.
Kiertelin saarten välistä, kunnes avomeri näkyy. On epäilyttävän tyyntä.
Alkaa aurinkokin nousemaan.
Kubotan merimoottori, tai joku ruohonleikkurin moottori se taitaa olla, vie venettä 5 solmun vauhtia. Ämpärillisellä dieseliä pääsee yllättävän kauaksi. Suuremmat jahdit vie sen ämpärillisen muutamassa minuutissa.
Suunnan vaivoin erottaa kompassista, mutta kyllä se suunta on 192 astetta. Meinaan tosisuunta. Tosimiehet ottaa suunnan plotterilla, katsoo sitten mikä on se kompassisuunta määränpäähän. Magneettimiehet tekee monimutkaisemmin.
Noniin, perskutarallaa. Siellä se on, vartiolaiva Turva. Koitin olla sen näköinen että ei tässä mitään. Syrjäsilmällä seurasin vain laivaa.
Merivartijat ja piirivalven miehet on vähän arvaamattomia. Ihan rauhassa vaan katselevat, seuraavassa hetkessä syöksyvät kuin hauki kaislikosta kiinni. Alkaavat vänkäämään ihmeellisiä kysymyksiä. Samanlaisia kysymyksiä mitä keväällä esitetään kotona, kun reissuun lähden. Meinasitko kauan olla, missä meinasit kierrellä? Nyt näillä oli maha kylläinen, lekottelivat vain aamu auringossa.
Läheltä Helsingin majakkaa vie tie.
Olen sen puoli kilometriä näiden reitiltä sivussa. Nämä vetävät eestaas, eestaas.
Olin jo Aegnan saaren lähellä kun takaa tuli vene.
Se tuli jostain Prangli saaren suunnasta, teki monen kilometrin kaaren merellä. Kauhealla vauhdilla tempaisi ohitseni. Menköön.
Minä kierähdin tänne, Aegnan saaren eteläreunaan, täällä on laituri.
Se on kyllä vaikea käyttää, laivat tekee sellaista maininkia.
En minä uskalla tuohon kiinnittyä, tiedän että siinä on ollut purjeveneitäkin.
Kauempana laiturista oli Kalev Jahtklubin laittamat poijut. Niihin voi kiinnittyä ja uida tai kumiveneellä maihin. Poijuja oli viimevuonna 3, nyt ei ollut enään kuin 1. Jäät on varmaankin vienyt ne mennessään.
Minä jätin veneen tuonne ja tulin kumiveneellä rantaan.
Tiesin että rannalta saa rattaan, en ottanut omaa.
Sillä lähdin vähän tutkimaan.
Hiljaisia teitä.
Jääkauden tuoma siirtolohkare.
Vanhan Eestin ajan tulenjohto bunkkeri. Näyttää säilykepurkilta, mutta on 30 senttiä paksua terästä.
Olisi täällä ollut enemmänkin katseltavaa. Mutta on niin kuuma, en jaksa edes rattaalla ajaa. Joku toinen kerta tulen ehkä käymään.
Soitin Pirita Top satamakapteenille, kysyin että mihin laitan veneen? Tämä että laita vaikka tuohon kylälisten laituriin. Kysyin että onko keväinen sopimus vielä voimassa? Naurahti, tule tule….