Suomenlahden etelärantaa

Aamulla oli tuulta sen 10 metriä koillisesta kertoi Tallinnan matalan säätiedot. Purjeet ylös ja silloin läksi.

Siitä Tallinnanlahden poikki, Naissaaren eteläpuolelta kohti länttä.

Oli tuossa mittarissa ajoittain suurempiakin lukemia, ei tullut kuvattua niitä, keskityin muuten vain matkantekoon. Viritin yhden reivin purjeeseen, helpompi sompailla ja autopilottikin pärjää paremmin.

Vesi on viileää vielä, tuuli tuntuu kylmältä.

Koitin tähyillä näkyisikö purjeveneitä, joiden kassa saisi kilvoitella. Tallinnasta lähtiessä yksi vene näkyi kaukana suomen suuntaan matkaavan. Sitä sitten huudeltiin myöhemmin vhf kanavilla, pyydettiin ottamaan merivartiostoon yhteyttä. Toinen näkyi vähän aikaa horisontissa kunnes katosi johonkin.

Laivoja näkyi redillä yhteensä 7 kappaletta, niitäkään ei liikkeellä näkynyt yhtään.

Lopuksi jälleen Dirhamiin, täällä on oudot satamakapteenit. Ensimmäinen kysymys on että tietääkö Eestin piirivalve että olet täällä? Totesin että eipä taida tietää, tämä heti terhakkana että nyt täytyy ilmoittaa heille. Minä että vedä nyt hyvä mies henkeä, ei sen tarvikkaan tietää missä minä seikkailen. Ei rajavartioille ilmoiteta kuin rajan ylityksistä. Lähti satamakapteeni mököttämään toimistoonsa.

Jos joku nyt tästä saa kimmokkeen ja päättää tulla veneellään Eestin puolelle, niin kannattaa huomioida että Eesti ottaa vieraat vastaan ja ei laita karanteeniin. Mutta ei se rajatarkastus ole kadonnut, pitää mennen tullen molemmissa maissa käydä rajatarkastuksessa. Siitä pitää informoida viranomaisia etukäteen.

Täällä on tekeillä jälleen suuret uudistukset, vaihteeksi jälleen Eu rahoilla. Nyt tehdään uutta laituria ehkä 100metriä, huvialuksille. En ole tätä satamaa koskaan täytenä nähnyt, mutta jos Eu maksaa niin kannattaahan sitä rakentaa.

Tulee tuollainen tosi järeä ramppi jolla saa melkoisen suuren laivankin veteen. Voivottelivat että ei tule juhannukseksi valmiiksi, kuten oli aikomus.

No sopii sitten turisteja, täällä ympärillä ei kyllä ole oikein mitään.

Tai siis on kaikki tarvittava, ylimääräistä ei kyllä ole.

Kauppa josta saa jäätelöä. Matka jatkuu, tuulen ja jäätelön voimalla….

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.