Kumpi voitti?

Ruhnussa, Ringsun satamassa on myös uintikielto merkkejä. Minä en ymmärrä tuota intoa kieltää asioita. Kyllä minä ymmärrän että varoitetaan että satamassa liikkuu aluksia ja uiminen voi olla vaarallista. Miksei sitten laiteta kylttiä että uiminen on vaarallista? Eipä minulla ainakaan olisi ollut haluja uimaan. Pohjassa oli jotain shittaa joka alkoi käymään. Pinnalle nousi suuria ameeba möhkäleitä. Jos sellaiseen ui niin henki lähtee, se ameeba syö sinut.Metaania nousi pohjasta, paha haju koko satamassa.

Niin sitten koitti lähdön hetki, jälleen kerran. Tuulta ei kyllä paljoa ollut, minulla oli kuitenkin vahva usko että vielä tuuli nousee. Väillä meinasi meno hyytyä kokonaan. Tuolla 2metrin tuulella liikkuu kyllä 3 solmua, mutta välillä tuulta oli varmaankin se reilu metri sekunnissa.Mutta en hellitä, olen päättänyt purjetia läpi Liivinlahden. Silloin kun olen päättänyt, silloin myös purjehdin.

Ja niin tuuli tuli ja alkoi viedä. Kilpailu auringon kanssa alkoi. Aurinko jäi seljän taakse, tunsin hetkeksi itseni voittajaksi. Kohta aloin miettimään että kumpi se voittikaan? Jäin pimeässä etsimään Daugava joen alkua. Tuultakin alkoi olla myötäiseen. Laivoja tuli yllättävän paljon vastaan ja ohitti. Joessa on 8mailia satamaa ja sataman valoja. Vihreät ja punaiset vilkkuu ja satamassa näkyy laivojen varjokuvia joiden joukosta pitäisi erottaa vastaantulijat. Tämä kuva on jo ylempää joessa.  Jossain vaiheessa kun tuuli toi kokka kohisten ja luotsivene tuli vastaan aika kyytiä olisi pitänyt saada kuvaa. Mutta silloin ei ole aikaa.Lopuksi kahden jälkeen yöllä Andrejosta satama. Kumpi se nyt sitten voittikaan? Minä vai aurinko, tähän etsitään vielä joskus revanssi…

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.