Kevättä pukkaa, jäät eivät ole lähteneet, niitä ei ole ollutkaan. Kurkiaurat ja joutsenet lentävät kohti pohjoista. Minä olen jumissa meren takana, purjeveneeni Birgitta on meren vastarannalla. Jos jollain pääsisin suomeen, niin pitäisi olla karanteerissa 2 viikkoa.
Kyllähän elämässä talvellakin tapahtuu.Välillä kuukausi Thaimaassa. Kävin 3 kertaa seikkailemassa Gruusiassa, välillä Azerbaijanissa ja Armeniassa. Koronavirus alkoi pistää rajoja kiinni, taksi persiin alle ja Gruusian vanhaa sotatietä Vladikavkazin suuntaan. Venäjän rajavartiat ottivat kiinni ja kuulustelivat tunnin rajalla. Kaikkea tyyliin: tunnetko ketään Armenian turvallisuuspalvelusta? Mitä teit 1976 vuonna armeijassa? Mikä on sotilasarvosi?
Tunnin päästä lopulta laskivat eteenpäin. Junalla seikkaillen muutamia tuhansia kilometrejä Pietariin, jossa tottuneesti jälleen Yandex taksi persiin alle ja Ivangorodiin ja sieltä kävellen Narvaan. Raja oli aivan tyhjä, kuin kauhufilmistä kun kävelin raja-asemien väliä.
Tämän talven seikkailut ovat olleet ikimuistoisia, olen toteuttanut unelmiani. Olen tavannut äärimmäisen ystävällisiä ihmisiä Kaukaasiassa. Olen hetken mielijohteesta käynyt Armeniassa taksilla 90 kilometriä suuntaansa, että pääsin Turkin rajalle näkemään Ararat vuoren. Olen matkustanut yön junalla päästäkseni maistamaan Azerbaijaniin saslikkia. Olen ollut rajalla jossa rajavartija antoi lahjaksi viinipullon maahan saapuvalle, olen ollut rajalla jossa nahkatakkimiehet vievät kuulusteltavaksi. Passissa näyttää olevan 84 leimaa, tilaa olisi vielä, mutta yksikään raja ei ole auki.
Eli tilanne on sellainen, että jos joku on kiinnostunut seikkailuistani Birgitan kanssa, niin pitää vain lukea vanhoja juttuja. Mutta kyllä vielä veneelläkin tempaistaan niin että perästä kuuluu, kukaan ei vain tiedä koska sellainen tilaisuus tulee….