Kävin heti aamusta mansikoita ostamassa. Täti oli venäjää pahasti murtava maatuska. Minulla ei ollut kuin 50 euron seteleitä, kysyin onko 50 euroa probleemi? Tämä alkoi innokkaasti nyökkäillä ja hokea jah jah, da da. Eli ihan suomeksi että kyllä kyllä. Minä hämmästyin mitähän se dievuska nyt meinaa? Naapuri myyjä eestiläinen tuli väliin, ei ole ongelma. Mansikan myyjä vieläkin hymyilee ja da daa. Minä näille että eihän raha ole ongelma, ainoastaan jos sitä ei ole voi tuntua ongelmalta. Viereinen asiakas siihen että jos sitä rahaa kovin paljon on, sen kanssa on hädässä. Joku voi sen viedä ja muutenkin voi vahingossa investoinneissa hävittää. No onneksi minulla ei sellaisia murheita ole.
Mansikat on hyviä. Eestiläisiä, eli kotimaisia.
Tullessani takaisin veneelle olivat naapurit jo lähdössä. Minä en baltiaan kumivenettä ottaisi hinaukseen. Mihin sillä voi mennä? Ei täällä sellaisia paikkoja ole.
Seuraavaksi oli bussiaseman keikka. Minä en näistä Lux Expresseistä eroon pääse.
Kävin katsomassa kun auto Tartoon lastattiin. Ihmiset ja tavarat kyytiin.
Sinne lähti Irizar taipaleelle, minä sille kädellä vilkutin.
Huokaisin, tempaisin lätsän silmille ja aloin pistää jalkaa toisen eteen.
Bussiasema jatkoi bussiaseman elämäänsä ja minä pistelin takaisin veneelle.
Yksi äijä osti muutama vuosi sitten tuollaisen nauticatin. Nyt laittoi sinne oikein purjeet puomille pussin sisään. Aika harvoin näitä näkee purjeet ylhäällä, nämä ovat tehtyjä johonkin muuhun tarkoitukseen.
On niin lämmin että alkaa nähdä näkyjä, kangastuksia…