Aamupäivästä tuuli nousi, minä nostin purjeet ja lähdin. 
Huru kyytiä, luovia välillä ottaen kohti itää. Yllättävän paljon tuli purjeveneitä vastaan. Suurin osa tavallisesti purjehtien, muutama pakitti perse edellä vastaan. Eivätkä hävyttömät yhtään väistäneet. Hyvä ettei yhteen törmätty kun minäkin ajattelin etten väistä. Että katsotaan kumpi on kumpi. Kyllä ne sitten väistivät lopuksi. Nämä nähtävästi uskoivat että pakittavalla on etuoikeus.
Perskuta, yhtäkkiä alkoi tuuli tyyntyä. Kun tuuli alkaa tyyntyä on syytä toimia, kun on vielä ymmärrys tallella. Kun tuuli tyyntyy ja se kauhea tyyneys alkaa on leikki kaukana. Moni merimies on mereen hypännyt, kun päässä alkaa viiraamaan kauhea tyyneys. Jotkut tekevät epätoivoisen valinnan ja tempaisevat moottorit käymään. Savu persiistä nousten huristavat horisonttiin ja päätyvät sinne purjehtijoiden helvettiin, jossa moottorit savuaa ja purjeet paukkuu mainingissa. 
Parempi on kun tekee nopean valinnan kuten minä ja tuulen viimeisillä kuolinhenkäyksillä rantautuu saaren rantaan. Tässä on hyvä näköala katsella kun moottorit käynnistyvät ja taas läksi yksi purjehtija helvetin tielle.
Tekisi mieli huutaa että: ”Älä hyvä ihminen käynnistä sitä konetta.” Kerran huusinkin, mutta nämä tulivat vielä hullummaksi. Sitä mesoamista ei kyllä sivustakaan katsele, kun tyyneyden hullu saa kohtauksen. Tämän mieli ei ollut tyyni, vaikka tuuli oli…