Minä kävin illalla jo satamakapteenin kanssa asiat selvittämässä. Kerroin haluavani sen 5 yön kortin SL satamiin. No tämä teki minulle sellaisen. Sitten ehdotin, että ruksaa vain yksi yö, jäisi vielä toisiinkin satamiin käytettäväksi. Niin sitten tekikin, näin kaksi yötä kihnussa maksoi sen 16 euroa yhteensä.
Vielä kävin lähtövalmisteluiksi tuletornista esittämässä vienon pyyntöni tuulten jumalille, että jos vain sopii niin tuulta edes muutama metri, yli 12 ei niin väliä. Ja jos ei ole kovin vaivaa niin minulle kelpaisivat hyvin kaikki muut variantit paitsi länsituuli. Länsituulilla matkasta tulee aika pitkä.
Kun aamulla heräsin tuuli oli noussut. Kiipeäminen tuulten jumalien palvontatorniin kannatti. Tuulta oli kaakon puolelta muutama metri. Kaikki muut vielä nukkuivat veneissään, otin köydet irti ja laiturin päässä purjeet ylös.
Kihnun neito vilkutti aallonmurtajan kärjessä, huikkasin että: ”Yksi kaunis päivä tulen takaisin, lupaan sen.” Päivää en vielä osaa luvata, Armastan sind, päikest ja tuult.
Näin merimiehet lupaavat, pitävät myös lupauksensa, päivä ja vuosi ei vain ole tiedossa. Mutta minä tiedän että Kihnuun vielä takaisin tuulet tuovat yksi kaunis päivä.
Siinä muutaman metrin myötäisessä kun seuraavaan kääntöpisteeseen karttaplotteri näytti lukemia 12 tuntia, ajattelin nostaa spinaakkerin ylös. Se on se komea pallopurje keulassa. Perskuta, persiilleen meni. Ja monta kertaa. Ensin minulla oli kulmat solmussa, se läksi kiertymään tuon keulastaagin ympäri. Eikun taiteillen alas ja sotkut selväksi. Toisella kertaa se jälleen läksi pyörimään, alas vain. 3 kerta toden sanoo. Joo, jälleen väkkyräksi. Sitten luovutin, vähän purjeen kulmakin kävi jo vedessä-
Tungin sen tuonne kabiiniin. Jos hyviä puolia etsii niin olin kaukana, kukaan ei nähnyt temppuiluani. Täältähän se taas ei mihinkään leviä. Enkä sitä spinnua olisi tarvinnutkaan lopulta, tuuli nousi ja muutti suuntaa. Kyllä minä tiedän että on olemassa spinnusukkia, jotka helpottavat nostoa. Mutta elämässä pitää olla haasteita.
Mitä minä näinkään, kilpapurje. Muhuväinä regatan purjeveneet tulivat myös Roomassaareen. Yhden kanssa päästiin lähekkäin, kun minä tulin ulkoa väylälle ja tämä sisempää samalle väylälle.
Olisin luullut että paremmin kulkee heidän vene, mutta olimme mailitolkulla rinnakkain. Vauhtia tiukkaan vastaiseen tuollainen 6 ja vähän päällekin. Kyllähän ne sitten lopuksi ohi pääsivät. Tosin on tunnustettava, ettei tämä ei ollut kuuman ryhmän veneitä.
Kyllä ne tekijämiehet olivat olleet jo kauan saunassa, kun nämä takarivin taavit saapuivat maalilinjalle.
Tuttu kaupunki, Kuressaari.
Hyvä purjehduspäivä, jälleen….
Kuvassa Entinen Latvian Neuvostotasavallan kommunistipuolueen pääsihteeri. Kyllä täällä entisiä päämiehiä muistetaan patsailla.
Laiturilla käy veneiden vieressä morsiamia kuvattavana. Vanha venäläinen tapa, myös Eestissä venäläiset käyvät laiturilla, nähtävästi purjeveneet tuovat onnea.
Laiturin laudoissa on tuollaiset raot, toiset laudat ovat notkuvat tuuman alaspäin. Tosi paha kävellä, ei osaa varpaita nostaa niin ylös, kokoajan tökkää kengän kärki tuohon rakoon. Kävelee kuin hanhi tai joku ihme otus. Enkä minä ole ainoa.
Nämä Latvian tytöt eivät ole mitään Matuškoita, tai Babuškoita, kävelevät piikkikoroilla varpaisiin katsomatta tällaisella alustalla. Välillä ottavat tanssiaskeleitakin. Tyttö nauroi, kun näki että minäkin kuvasin häntä.
Minä vaihdoin nämä vasemmanpuoleiset tanssikengät, jotka ovat veneen hätävarustuksessa. Mietin että kysyn tanssitko kanssani, mutta en rohjennut. Tiedän kuinka olisi käynyt. Kieltäytynyt olisi Latvian neito, olisi sanonut että hanhi tallaat varpaille.
Olkoon sitten, tanssin pimeässä laiturilla kulkurin valssia…
