Ihmeellistä jorinaa

Nämä markkinathan ovat sellaiset maalaismarkkinat. Eläimiä, siis kotieläimiä, ei lemmikkejä. Kaikkea krääsää, grillejä, vaatteita, sähkösopimuksia. Kaikkea mitä mieleen juolahtaa.Muunmuassa tuollainen ihme kenguru.

Tuollainen makkarapino oli yhdessä teltassa myynnissä. Hirvi makkaraa. Vieressä oli eläinten täytettyjä päitä. Hirvi, peura, villisika ja supikoira. Kysyin myyjältä että oletteko panneet supikoiraa makkaraan sisään? Ei kuulemma ole, tuli tiukka vastaus.

Sitten oli vielä tuollainen mahti sonni. Vuodessa 42 kiloisesta vasikasta 493 kiloiseksi sonniksi. Vasikoitakin on kuulemma tuhat. Kuuntelin kun maalaisukko kysyi, että pääsenkö perheen kanssa alennuksella katsomaan? Minulla on 12 lasta, maksaa liput niin paljon ettei ole sellaista rahaa rahaa.

Esittelijä sanoi, odota, minä tuon sonnin sinua katsomaan.

Niin minäkin sitten pääsin siivellä katsomaan ihmettä, tai siis se tuotiin meitä katsomaan…

Tartossa haaluillessani törmäsin kaupassa harvinaiseen syötävään. Salmiakkia. Otin pussin ja läksin kassalle. Kassalla tunnistavat heti suomalaiseksi. Kysyvät suomeksi, että saako olla muuta. Kukaan, siis ei kukaan Eestiläinen ei syö salmiakkia, kerran voi kokeilla muttei toistakertaa.Kodulinnassa muuten sapuskatkin parani, niitä veneen ruokia ei paljon kehtaa kuvailla.

Ei kuin leipää piippuun, kuten mummovainaa aina sanoi. Markkinat alkoivat Luige kylässä. Taas kaikki maailman ihmeet.

Yksi tuttava vadelmankasvattaja myi tuotteitaan. Vadelma mehua, tarjosi minullekin maistiaisia.

Vadelman siemeniä jää kun tehdään vadelma mehua. Ne pienet siemenet puristetaan ja niistä saa öljyä. Kertoi että Pria eli maaseudun kehittämiskeskus maksanut eu rahoilla Tarton yliopistossa vuoden tutkimuksen, miten siemeniä voisi parhaiden hyödyntää. Tutkimus maksoi kuulemma 50000 euroa.Siinä öljyssä on kuulemma sitten kaikki maailman hyvät ominaisuudet ja ilman mitään haittoja. Siis ihan selvästi sitä silkkaa käärmeöljyä. Tämä tuttavani kehui minulle että mm poistaa rypyt. Sanoin että anna vähän. Pyyhkäisin poskeani ja kysyin miltä näyttää? Ei kuulemma tehoa niin äkkiä. No kerroin tulevani huomenna uudestaan. Katsotaan onko oikea poski sileämpi kuin vasen. Jos on niin ostan kyllä.

Kaikkea perhanaa sitä myydään. Se mehu oli kyllä hyvää…

Aamulla ei osaa nukkua kun aurinko nousee. Jälleen fillarilla kaupungille katselemaan kaunista Tarton kaupunkia. Ohi Tigutornin.Raekoja Plats eli raatihuoneen tori alkoi heräillä. Nähtävyyksistä kuvatuin on suutelevat ylioppilaat patsas.

Vietän kesäpäivää kotikaupungissani Tartossa, hyvin menee.

Aamulla heräsin normaaliaikaan, varttia vaille 6. Join cappucinot ja soitin taksin. Taksi pyyhkäisi paikalle ja hyppäsin seljäkotin kanssa takapenkille. Maalaiset istuu taksikuskin viereen.Juttelimme taksisuharin kanssa niitä näitä ja kohta olinkin jo Tallinnan bussijaamassa. Taksikuski sanoi että 5.4 euroa, minä annoin kympin ja sanoin että anna 2 takaisin niin saan kahvin vielä. Tämä kiitteli ja toivotteli hyvää matkaa, minä toivottelin tälle mukavalle Hiiumaan pojalle työn riemuja. Täällä olikin jo säpinä ennen aamu7. Busseja lähti jokapuolelle. Ehdin vielä kahvin juoda, sitten bussi tuli kohdalle.Tämä Luxexpres firma heittää reissua moneen suuntaan.Hyppäsin kyytiin ja kuljettaja kuulutti että: ”Kiinnittäkää turvavyöt ja pitäkää hatuistanne, nyt mennään.”Ostin lipun tuonne bisnes luokkaan. Halvimmalla lipun saa johonkin firmaan ja tarjouksista tälle luxexpressillekin 3 eurolla. Bisneslippu maksoi 15 euroa, penkki on kyllä erityisen hyvä. Normaali lippu tälle 180km ja 2,5 tuntiselle matkalle on 10e hujakoille.

Jos joku tästä saa nyt kimmokkeen ja tahtoo lähteä bussimatkalle Eestiin, niin liput kannattaa ehdottomasti tilata etukäteen. Joskus on edellispäivänä liput jo loppuunmyyty suositummille ajoille ja reiteille.

Oi kuinka kaunis on Emajõgi ja kaupunki keväällä, oikein tuli riemu mieli.Koira myös riemuitsi jälleen näkemisestä. Kieri maassa ja ulisi kuin susi. Riemu oli kyllä molemmin puolinen. Tämä alkoi jälleen vahtia jalgratastani, makaa vieressä, ettei kulkuri salaa lähde…

Kävin Kalevi Jahtklubi toimistosta ostamassa parkkimiskellon, sekä tarran veneeseen. Se parkkimiskello on hyvä. Sen kanssa kun pysäköi auton kerhon alueelle, se toimii pysäköintilupana. Sama mikä aika, vai kauanko on.

Yksi suomalainen kyseli kerran miten seuran jäseneksi pääsee. Tunnisti saalinki viirini. No kahdella tavalla jäseneksi otetaan.

Pitää olla 3 suosittelijaa jotka ovat olleet vähintään 5 vuotta jäsenenä. Sitten otetaan kokelaaksi ja lopuksi jäseneksi.

Tai sitten se toinen vaihtoehto, pitää olla kova suustaan ja puhua nämä ympäri, kuten minä. Tunsivat lopuksi tarvitsevansa minua seurassa. Ottivat vielä suoraan jäseneksi, ei kokelaaksi. Sitä kyllä vähän ihmettelin itsekin.

Tullessa jo satamakapteeni varoitteli että kaikki paikat on täys viikonloppuna. On suuret purjehduskilpailut. Tulee 30 vierasta kilpailijaa ja Kalevi Jahtklubissa on 20 vieraspaikkaa. Minä kaivoin silloin tälle satamakapteenille seljäkotista tuliaisiksi pullon puolalaista vodkaa. Tämä otti sen sanomalehteen käärityn pullon nopsaan ja laittoi laatikkoonsa.

Nyt  tämä satamakapteeni oli vapaalla vai missä lie rokulipäivän vietossa. Esittelin itseni tälle sijaiselle, jota en aiemmin ollut tavannut. Kerroin että nyt pitää tehdä päätös, mitä tehdään? Tämä vähän hädissään, että ei kyllä millään mahdu kilpailijat.

Kyllähän minä sen ymmärrän, kyllä kilpailijat pitää sopia järjestävän kerhon satamaan. Joten soitin tänne naapurisatamaan satamakapteenille. Kun esittelin itseni ja kerroin asiani, tämä sanoi että sinähän olit täällä viime keväänäkin, njet problem.

Katsottiin minulle venepaikka lukollisesta laiturista,  hinnastossa on kuulemma venepaikka 20 eur/vrk. Kerroin etten tarkkaan tiedä, milloin lähden Tallinnasta eteenpäin. Tämä että maksa 100, lähdet kuin lähdet. Kirjoitetaan vaikka kuukaudeksi paikka sinulle. En kehdannut tinkiä, vaikka kuulemma joskus olen sika tinkijä. Nyt on sitten Tallinnasta kuukauden venepaikka.Kyllä tuo Kalevi on kotosampi kuin tämä toinen puoli, mutta hullummissa paikoissakin sitä on oltu.

Kun nämä satama asiat oli saatu järjestettyä, kävin vetäisemässä 35km fillarilla.

Kalamiehet ja minä heräämme varhain. Eestiläiset on kovia kalastamaan. Istua jököttävät ja odottavat että kala nappaa. Aina joskus jotain tuleekin. Yleensä pieniä särjen sukuisia, tai jotain kämmenen kokoisia lahnan näköisiä. Kaikki otetaan talteen ja nähtävästi myös syödään.Minä otin jalgrattan ja läksin piritan rannan pyörätietä kaupunkia kohti. Ohi tämän Russalka muistomerkin. Minä luulin että se on neuvosto ajan peruja, ei se onkin näköjään tehty jo 1902. Eestin venäläiset käyvät siellä usein hääkuvassa.Päädyin lopuksi Koplin kaupungin-osaan. Tie päättyi mahtipontisen merekooli rakennuksen ovelle. Täällä voi oppia merenkulkua. Tervetuloa vain, toivottivat minulle, kun kerran kysyin. Käännyin paluutielle, kiertelin pitkin mielenkiintoisia paikkoja katsellen Põhja-Tallinnaa. Matkaa tälle aamupäivän seikkailulle kertyi 30km….

Aamulla katsoin kaappiin että tahtoisi jotain aamupalaa syödä. Melkein tyhjä kaapp. maitoa ja salaattikastiketta. Keitin cappucinot ja sinne maitoa. Koneella laiturista ja purjeet ylös ja kohti Tallinnaa.Sinne jäi satama nukkumaan.Tuli toi välillä 3 solmua sitten alkoi hiipua.Prinsessa Anastasia alkoi jahdata minua. Tiesin sen reitin joten osasin olla pois siitä kun se veti ohi. Mutta Helsingin liikenteen kaistalle tultuani tuuli petti minut. Purjekone tarvitsee myös tuulta ja tippuu jos pystytuuli loppuu. Minä jäin vain paikoilleni lillumaan, kun tuuli loppui. Ei kun kone käyntiin ja pois laivojen moottoritieltä pelehtimästä.

Húristelin aurinkoisella Tallinnanlahdella, kunnes saavuin Piritaan, Kalevi Jahtklubille.

Kalevi on Eestissä monessa nimessä ja asiassa.  Kalevipoeg Eestiläisten kansalliseepos. Siinä Kalevipoeg seikkaili muinais ajassa. On Kalevi makeistehdas joka tekee mm Kalev suklaata. On Kalevi jalkapalloseura, Kalevi koripalloseura, Kalevi sukellusvene ja vaikka mitkä Kalevit vielä. Neuvostoliittolaisilla oli oma kansallis sankarinsa.

Venäläisillä on oma kansallis sankarinsa. Tallinnaan on tullut kevät, puiden silmut alkavat aueta. Ihan pelottavan isot on silmut tänäkeväänä….

Ai kuka on tämä Petka, josta tämä satamakapteeni ensimmäisenä jo laiturilla kertoi uutisia?

Petka on Naissaaren ensimmäinen vakituinen asukas sen jälkeen kun venäläiset lähti saaresta. Asui vuosia yksin talvet saaressa.

Mies on vähän jäänyt hammasrattaiden väliin maailmassa. 94 vuonna itävirunmaan hurjaan aikaan hän oli kaitseliitossa. Poliisi pyysi apua ottamaan kiinni venäjän mafian miehiä. Poliisilla ei ollut aseita eikä oikein taitoakaan. Kaitseliitto läksi apuun kalasnikovien kanssa.

Petka ampui ratsiassa yhden venäjän mafian pomon hengiltä. Siitä show alkoi, moneen kertaan oikeudessa kuolemantuottamuksesta. Lopuksi todettiin syyttömäksi, mutta mafian miehet ei unohtanut. Mies pakeni Narvasta Naissaarelle piiloon. No vuosien mittaan synnit unohtuivat mutta mies ei muuttanut mantereelle. Elänyt täällä jo 23 vuotta.

Tämä siis Petkan kertomana, ainakin pääosin pitänee paikkaansa, sillä samaa olen kuullut muualtakin.

Petka tuli minut hakemaan tällä omatekoisella kolmepyöräisellä. Kävimme ensin sataman kahvilassa, minulle kahvi Petkalle napsi vodkaa. Minä lupasin maksaa, satamakapteeni-kahvilan myyjä sanoi että 3 euroa.

Minä äimistelin että 3 euroa vai, tämä vastasi että kahvi on 2 ja vodka 1 euroa. Minä ihmettelin vodkan hintaa, mutta Petkalle on oma hinnasto. Vähän kuin minullekin on satamissa oma hinnasto.

Vaihdoimme kulkuneuvoa mukavampaan ja maastokelpoisempaan.

Kävimme kirkossa, Petkalla on kirkon avaimet. Panimme kynttilät palamaan alttarille. Vanhat synnit on jo unohdettu heti, kun ne on tehty, mutta uusia tulevia pyysimme anteeksi. Näin sovimme kahteen mieheen.Mies soitti vielä kaupanpäälle jotain tunnistamatonta ja minä kirkonkelloilla kilauttelin pariin kertaan tahtia. Varmistimme että varmasti meni perille syntien anteeksi saaminen.

Vanhalla ennen sotia hautausmaalla kävimme kävelemässä. Petka esitteli kohdan, johon hänet on kaverit luvannut haudata. Sitten kun on sen aika.Äijä esitteli itse rakentamiaan kapineita, muunmuassa veturin ja vaunu saunan.Olisi täällä ollut valmiskin veturi, mutta nuo kiskot ei kyllä enään 14 tonnin masiinoita kanna.Kiertelimme vielä ja kyllä meillä juttua riitti. Lopuksi kun illalla tulimme takaisin Petkan talolle oli terassi täynnä kesänaapureita, olivat tulleet lauantai ehtoo kylään. Panneet grillin tuleen ja juna-saunan lämpiämään, isäntää odottaessa. Istuin vielä iltaa, lopuksi jätin äijät törisemaan ja läksin veneelle.

Petka vannotti että kun seuraavan kerran tulet saarelle, tule käymään. Sanoi että ystävät ei koputa ovella, astuvat suoraan tupaan. Lupasin että tulen, enkä kolkuta. On perin erikoinen persoona tämä Petka.

Olemme Petkan kanssa molemmat omien teidensä kulkijat. Kun tiemme kohtaavat, ymmärrämme toisiamme.

Minua ei täälläkään enään pidetä suomalaisena, vaan omana, jolla on veneessä suomenlippu. Ei tuon takia kannata, eikä tarvitsekaan mitään vieraslippua salkoon nostaa…

Aamulla katselin Tallinnan matalan tuulitietoja.

Hyvältä näytti, keskituulet 10 ja 12 väliltä.

Suunta oli vain turhan vastainen. Sekös minua pidättelee kun lähtöhalut on kohdallaan? Johan minä melkein 2viikkoa suomessa viihdyinkin. Silloin lähdetään kun on sen aika ja kun on aika niin sen vain itse tietää. Usein se tulee vielä itsellekin yllätyksenä, silloin lähdetään. Mitäs sitä pidättelemään.

Tuttu sini-must-valge saalinkiin ja purjeet ylös, silloin läks.

Isosaaren takaa nousi sumu, kohta olin taas tutkalla navigoimassa. Sumua kesti pari tuntia kunnes katosi.

Ilman lämpö oli alle 5 astetta, tuulta sen 10m sekunnissa vastaiseen ja vielä ajoviima päälle. Näyttää että tuo vedenlämpö oli yli 4 astetta. Jotenkin viileältä tuntuu, kun viskasi parikertaa kauluksesta merivettä tuulen mukana. Onkohan äijä jotenkin pehmenemässä? Vai onko sittenkin niin, että pää on pehmenemässä ja tämä on sen oire?

Tankkerit vain viilettää omaa ajorataansa. Minä puikahdan niiden välistä yli moottoritien.Nälkä tuli useampaan otteeseen.  Tuppaa syömiset olemaan aika yksinkertaisia näin matkanpäällä. Kekrin majakka vilahti näköpiirissä, eikun eteenpäin kun on sen aika. Eckeröline on nopeuttanut aikataulujaan 15 minuuttia, minusta sen keula aalto on suurempi kuin ennen.Lopuksi alkoi määrämpää häämöttää. Naissaari.  Neito  satamakapteeni tuli vastaan laiturille. Oli ikkunasta katsellut että ei voi olla totta, purjevene tulee ja suomen lippu.

Kertoi satamakapteeni, että olen toinen kylälinen tänävuonna. Edellinen kylälinen oli moottorivene Tallinnasta. Kertoi tärkeimmät kuulumiset sitten viime vierailun. Petka on löytänyt naisen, nainen ollut koko talven saaressa Petkan kanssa. Tunsin olevani tervetullut takaisin.

Aamutoimiin kuului verkon, siis salaverkon katsominen. Yksi silakka oli, viskasin takaisin. Rekvisiitta esiin ja merelle. Olikin aika sumu, tutka auttaa ja plotteri johdattaa. Sitten ei mitään näkynytkään, ainoastaan Allit ja minä. Näillä alleilla on kyllä parempi suuntavaisto kuin minulla. Perskuta, sumussa osaavat navigoida kuin tyhjää vain.

Lopuksi sumussa alkoi häämöttää saari, Isosaari. Ei siis Suursaari.Täällä on kuulemma vierassatama, aika karski laituri vierassatamaksi. No armeijan saari ja laituri tämä on ollutkin. Tuollaiselle on vähän hankala rantautua huviveneillä. Betoni ei anna anteeksi hölmöilyjä.

Täällä ei toivoteta tervetulleeksi, täällä ensimmäiseksi uhkaillaan että pysäköimällä hyväksyt ehdot. Sopimus rikkomisesta valvontamaksu 100E, kaupallisessa liikenteessä 2000euroa.Armeija kieltää mailleen menon lain perusteella. Ei kerro että ylittämällä aidan, hyväksyt ehdot ja maksat jonkun ihmeen valvontamaksun, tai lähdet vapaaehtoisesti vankilaan.

Satamamaksut on maksettava ennen laiturilta poistumista. Soitettava maksulliseen puhelimeen jonne luottokortilla maksetaan. Tai sitten netissä maksetaan maksut.  No ei sentään ampumisella uhkailla eikä vankilalla, kuten armeija aikaan oli järjestys. Tai että uhkaus toteutettiin ja teloitettiin puuta vasten kuten 1918 tällä saarella.

Kiertelin saaren nähtävyydet, joka olin suurimmaksi osaksi jo nähnytkin. Tosin monet olivat jo unohtuneet, mutta palasivat mieleen kun näin uudestaan.Minä en kielloista aina piittaa, erityisesti jos niissä ei minun mielestäni ole järkeä. Oikealla kyltin valinnalla taas ohjeita noudatetaan ja tehdään kiltisti mitä pyydetään.

Ajoin saaren ympäri fillarilla, silloin joskus joka perkeleen aamu aamulenkillä se juostiin. Silloin olinkin kunnossa. Cooperin testissä juoksin 3350m, kun aliupseerikurssi loppui. No silloin ei ollut lepo penkkejä tien vierellä.

Niin minä sitten lähdin saarelta, sumukin hälveni. Samaan tyyliin viheltelin huolettomana kuin yli 40 vuotta sitten kun edellisen kerran saaresta läksin. Välissä on ehtinyt kaikkea tapahtua…