Olikin Äitienpäivä. Eestin lippu liehumaan.
Kukkia en saanut Äidille viedä. Katselin kedon kukkia vain.
Kävin minä hautausmaallakin, vaikka Äitini on haudattu toiseen maahan. Sinne suomeen.
Siellä hautausmaalla katselin tuttuja. Tämä Ao on melkein tuttu. 19 vuotias eestin poika kaatui afganistanissa. Se oli siihen aikaan neuvostoliitto, mutta samanlaiset elkeet nykyisellä venäjällä. Miehiä kaatuu vain enemmän.,,
Aurinko on jo noussut kun alkaa markkinoille valmistautuminen. Tartto on myös vuoden 2024 kulttuuripääkaupunki.
Tavarat telttaan. Tänne on sentään helppo tulla kun ei tarvitse ensin autolla paria tuntia huristaa.
Nämä vieraat ovat tulleet kauempaa, puhuvat outoa kieltä. Monet alkoivat minulle englanninkieltä puhua. Minä kysyin että jos voisimme suomea puhua niin olisi helpompaa.
Tuosta se lähtee.
Grillaajatkin valmistautuvat, sauhu nousee jo.
Tämä mies on vähän rasittava. Eipä se oikein osaa soittaa, mutta seisoo kissansa kanssa sinnikkäästi ja renkuttaa muutamaa kappaletta eestaas.
Kissakin häpeää tuollaista renkutusta.
Minä pistin oman kissan tuijottamaan takaisin. Markkinat jatkuvat…..
Jostain syystä ei oikein ennätä matkailla. No ollaan sitte Tartossa.
Hyvin sujuu pihamajan renoveeriminen. Siihen kasaan vain huonot osat, korvataan ne jossain vaiheessa uusilla.
Eikös se vanhankansan viisaus sano että kun tuomi kukkii niin kesä on ohitse. No nyt ne sitten kukkii. Päätin, tai oikeastaan minun puolestani päätettiin, että lähden Tartoon.
Minulle sanottiin että tuota kesäpaviljonkia pitää alkaa korjailla. Vesi tulee sisään ja lattialaudat ja alaosa alkaa olla pehmeä.
Tönö alkaa myös kallistua uhkaavasti. Tästä pitä kuulemma saada samanlainen kuin tuo vieressä näkyvä naapurin maja.
Kyllähän homma käy, otin pois näitä pehmeitä lautoja.
Sitten se romautettiin kyljelleen vaja.
Nythän se on melkein valmis tämä korjaus. Tai kyllä tässä vielä aikaa menee, ei ennätä veneelle…
Vielä oli vähän aikaa käytettävissä. Lähdin katsomaan kaunista Tallinnan kaupunkia. Erikoisia puita.
Mutta tämähän on hevoskastanja.
Ja alla näitä pähkinöitä. Turistit tykkää kaikesta erikoisesta. Näitä syötetään kissojen turvakodeissa kissoille ja ne kulkevat kissan läpi. Sitten näitä kastanjoita paahdetaan ja myydään turisteille vanhassa kaupungissa ja turistit ihastelevat eksoottista makua. Samoin kuin sivettikissa kahvi joka on maailman kalleinta kahvia. Nämä ovat vähän liian suuria kissalle, kissat karjuvat kuin kiima aikaan maaliskuussa, kun papu ei meinaa läpi tulla. Mutta mitä ei turistien eteen tekisi?
Jessus että on kylmä tuuli.
Kaupungilla ei niin tolkuttomasti turisteja ollut.
Kuljin tuosta venäjän suurlähetystöstä ohitse.
Ei ollut kynää ja paperia mukana. Näytin vain keskisormea, jos joku sattuisi ikkunasta kadulle katsomaan. Kun tuo roistovaltio käyttäytyy noin ja särkee kaasuputket ja tappaa ihmisiä, eikö voisi tehdä niin että rata joka kulkee Liettuan läpi Kaliningradiin pannaan remonttiin? Ensialkuun vaikka vuodeksi.
Nyt on oikea aika lähteä, bussilla…
Piti käydä vähän töitä tekemässä. Tai siis talkoissa auttamassa kevättöissä.
Ne talkoot oli nopeasti tehtyt, siitä junalla Helsinkiin juna asemalle. Siellä päivystää vihreäpukuisia työläisiä. Outoa porukkaa.
Jäi pikkuisen aikaa haahuilla ja katsella. Perskuta kun on kylmä.
Päädyin takaisin laivaan. Suomenlinna jää taakse. Elämästä on tullut yhtä reissaamista, hyvä niin.
On tullut paljon katseltua auringon laskua merellä, tällä kertaa humppalaivassa. Ei meri tunnu samalta humppalaivassa, kuin veneessä merenpinnan tasalla.
Kun laiva rantautuu alkaa ankara ryysis. Satamassa odottavat taksit ja muut vastassa olijat. Minä Boltilla Piritaan ja nukkumaan.
Hienohan Tallinna on aamulla.
Aamulla kävin kävelemässä, Pirita joen toiselta puolelta Kalev Jahtklubia katsomassa. Siellä on jo täysi tohina.
Soitin satamakapteenille ja kävimme pienet keskustelut aiheesta. Sitten vielä vähän maailmanparannusta ja olikin aika lähteä. Bussipysäkille.
Välillä kuulee kun turistit puhuvat kuinka Tallinnassa on ilmainen joukkoliikenne. On joo, mutta se on vain Tallinnan asukkaille. Pitää olla kirjoilla Tallinnassa. Tai sitten niin kuin minä, minä olen yli 65 vuotias ja minun henkilökohtainen bussikorttini kelpaa matkalipuksi. Samalla kortilla myös saan Tartossa sähköpyörän lainaan ilmaiseksi.
Bussi kiitää pirita tietä kohti kaupunkia.
Tässä hyppään bussin seläjästä pysäkille. Turistibussit tai oikeastaan turistit käyvät tankkaamassa viinaa ja kaljaa Superalkosta.
Hyvä kun saivat tämän jalankulkusillan tehtyä, ei tarvitse koko satama-allasta kiertää kun A- terminaalilta D terminaalille suunnistaa.
Olen vähän ajatellut matkustaa.
Joten tänne A terminaalille suunnistan.
Näkyy laivani jo saapuvan, M/s Finlandia, perässä suomenlippu.
Vauhtia riittää, oikeastaan kiirettä on.
Pistää vain jalkaa toisen eteen. En minä tänne suomeen kauaksi jää, huomenna takaisin
Aika aloittaa se iänikuinen rattaalla polkeminen. Ensin pannaan tuo Brooksin nahkasatula satula paikoilleen, sitten ilmaa renkaisiin.
Minä olen kova poika sotkemaan Dahonilla, viimekesänä meni 10 000 km rikki. Ei siis yhtenä kesänä, vaan yhteensä 10 000 km mittarissa,
No niin, ei tarvitse murehtia että akku tyhjenee. Akkua ei ole.
Siitä sitten vain panee menemään kuin heikkopäinen. Miten niin kuin heikkopäinen?
No siksi kuin heikkopäinen, tuo lentohiekka on aika raskasta vetää 20 tuuman renkailla. Heikkopäisten ja vahvajalkaisten touhua.
Onhan täällä tuota tienhuolto kalustoakin, muttei tämä hiekkä lanaamalla kantavaksi muutu. Loputon homma.
Tänne saareen on tullut aika paljon kesämökkejä.
Kävin tätä kirkkoa katsomassa. Olen kerran siellä kirkonkelloja soittanut ja Petka vainaa soitti urkuja.
Tiedättekö muuten miksi kirkon piha on tuollainen kynnöspelto? No siksi että siinä pyhässä maassa kasvaa hyviä matoja ja villisiat käy sitä kärsimässä kärsällään..
Välillä huilaus tauko
Pistämpä tähän vähän kuvia saaresta. Mielenkiintoista.
Sitten onkin sopiva aika palata veneelle ja panna ratas säkkiin.
Lähden eteenpäin.
Tässä Tallinnan lahdella pyörii aika paljon laivoja, tarkkana saa olla.
Tänne, Piritan satamaan.
Tuossapa on koko rivi tyhjiä poijuja. Valitsen yhden ja huomenna etsin satamakapteenin ja katsomme tarkemmin.
Tuollainen taival tänään…
Minä herään aina aamulla oikealla ajalla. Kello ei ole herättämistä varten, se on pöydällä ja siitä voi katsoa mitä kello on. Mitäs sillä kuitenkaan väliä mitä se on?
Sitten mennään, Jussarön majakka ja viimeiset suomenpuolen luodot.
Sinne se jää taakse suomi suomaa. Sitten aloin tähystellä vain eteenpäin elämässä.
Tuuli nousee ja vauhti kiihtyy.
Tuossa kuvassakin näkyvän Naissaaren kärjessä kun kääntää etelän suuntaan alkaa tuuli korvissa vinkua. Näyttää olevan puuskissa sen 17m/s viralliset lukemat. Piti oikein reivi tempaista purjeeseen. Siis purjeeseen reivi, suuntaa ei reivata, vaikka se Paavo Lipponen niin väitti.
Tänne tulla hurautin, Neito satamakapteenin kanssa jutusteltiin ja maailmaa parannettiin. Huonosti onnistuu näillä yhteyksillä kuvien lisääminen. No joskus sitten…
Tuolla telakalla on vuosia seissyt tuollainen rohjo. Joku kuivanmaankapteeni on haaveillut elämästä.
Kunnes on tullut järkiinsä ja pannut sen myyntiin. Saa joku toinen jatkaa haaveilua.
Mutta minä päätin lähteä, alkaa jo aamu koittaa. Sinne jää Tammisaari, tulen jonkun kuukauden jälkeen takaisin.
Tammisaaressaa tapahtuu edistystä. Tuo luoto jossa kasvoi puita on jo vuosia ollut tuollainen.
Nyt tämä mökkisaari on muuttumassa samanlaiseksi, ihan näköetäisyydellä Tammisaaren kaupungista.
Merimetsot lähestyvät kaupunkia, kohta ovat puistossa.
Mutta minä lähden vaihteeksi merelle. Onhan vene ollut vesillä melkein viikon. Piti vain käydä tuolla kotipuolessa markkinoilla.
Vesi on vielä aika viileää, aurinko paistaa kauniisti.
Eipä täällä paljon liikennettä ole, joku ammattilainen panee menemään ja aika kovaa.
Lopuksi päädyin tänne. Jussarö, entinen kaivos saari.
Jos tuota karttaa napauttaa, se aukeaa uuteen ikkunaan.
Minä jatkan seikkailua…
