Ihmeellistä jorinaa

Noniin, nyt pääsin lähtemään. Ensin Tarton bussiasemalle.

Ihmisiä bussijaamassa. Kuka mihinkin.

Sieltä se minun Lux saapuu. Ajallaan kuin aina. No pari kertaa on vähän lähdössä myöhästynyt ja kerran Riiasta Pärnuun oli myöhässä. Muuten ajallaan. Ja minä olen tuolla Luxilla matkustanut niin paljon ettei sitä kukaan usko.

Kuljettaja toivotti tervetulleeksi, kysyi minulta, vip asiakkaalta otatko pullon vettä?

Otinhan minä veden ja automaatista kahvin. Se automaatti kahvi on hyvää, ärjyn makuista cappucinoa.

Ihmiset alkaa olla mukana, sitten mennään. Automaatti robotti lyö suurempaa ja suurempaa pykälää silmään ja matka alkaa. Tunnen olevani matkalla, hyvä fiilis.

Katselen maisemia ja kuuntelen äänikirjaa. Menossa on edesmenneen, eversti Martti J Karin elämänkerta.

Lentokenttää lähestyttäessä alkaa näyttää lupaavalta, taitaa tulla kelirikko keli. Pienessä koneessa saa vauhdinhurmaa.

Vähän vielä odottelua.

Sitten kaikki lennukkiin ja matka jatkuu.

Nyxairin karkki suuhun ja menoksi.

Helppo lentohan tämä oli, välillä vähän pilveä, muttei hypännyt.

Kuressaareen oli tullut vierasveneitä. Minäkin nostin lipun että Oskar tietää että paikalla olen..

En minä päässytkään lähtemään. Ottopojalleni ei löytynytkään ketään hoitajaa, minä päätin vielä jäädä. Läksimme tietysti rattaala kaupungille.

Tämä Anne kanaali on syntynyt kun tuosta on hiekkaa otettu. Hiekkarannat ovat kesällä suosittuja.

Tässä on myös talvella avanto auki. Ei ole koskaan tullut käytyä.

Veden laatu raportit näyttävät kolibakteereita. Sitä ei tiedetä mistä ne tulevat. Harmi, uimista ei suositella.

Mutta nyt reppu on pakattu, Go…..

Vähiin jää blokin kirjoittelut. Kävin nuoren miehen kanssa rattaalla ajamassa. Tämä on aivan hullu sotkemaan fillarilla. Lisäksi vielä kotona kuulemma kertoo vanhemmilleen kuinka Onun kanssa tehtiin sitä ja sitä. No kyllähän me paljon tehdäänkin. Minun pitää auttaa vähän nuorta miestä ja näyttää ja opettaa ja antaa tehdä sellaisia asioita joita 5 vuotiaan pojan pitää koittaa ja kokea..

Aamulla tulotietä markkinoille vartioi tämä Tarvas, alkuhärkä.

Onkin ärjyn näköinen härkä, ei ole nenärengasta, vaan pitkät sarvet.

Rakvere on kiva kaupunki. Paikoin jäänyt tällaisiä kauniita rakennuksia.

Minun tulemiseni syy että täällä on tämä Kreisilaat, eli hullut laatat.

Aamusta satoi vettä, kyllä se vesi taukosi, mutta ostaminen oli huonoa.

Sitä kello 2 asti sinniteltiin, mutta näytti että sade alkaa uudestaan. Ja alkoikin. Tavarat laatikoihin ja auton perään. Teltat kasaan ja autoon.

Tutuille vilkutettiin ja jollekin jopa tööttiä painettiin. Sitten alkoi kotimatka.

Kotimatka on aina vähän raskaampi. Markkinat takana ja nälkäkin on. Muuta kuin Volkswagen kiitää sateessa kohti etelää….

Ei tämä nyt oikein hyvältä näytä. Vettä sataa ja paljon muita ei näy.

Mutta kyllä se siitä paremmaksi muuttui. Muitakin myyjiä tuli ja asiakkaitakin narrattavaksi.

Näitä kissoja ja koiria ostelevat, enimmäkseen lapset, tai lapsille.

Näillä on jostain syystä tällainen vetoketju kyljessä. Jos sen avaa, alkaa sieltä tursua sellaista vanua mitä on vaikka tyynyissä. Vetoketjun kun panee kiinni, sitä vanua jää tuppo näkyviin. Siitä kun alkaa nyhtää, se tulo ei tahdo loppua vaan vanua tulee ja tulee. Pari kertaa sanoin että älä avaa vetoketjua, ei siellä kokaiinia ole. Miten niin kokaiinia, sitähän salakuljetetaan leikkikaluissakin.

Jotain aina ostetaan. Vaikka tälläisiä T-paitoja. Viime talvena Bangkokissa tukkukaupassa näitä kasattiin matkalaukkuun ja tuotiin kotiin.

Sen kunniaksi Pad Thai.

Niin kului ensimmäinen päivä, huomenna vielä uudestaan.

Heti aamusta töihin, sähköleikkurilla vedellen nurmikon pintaa.

Välillä kävin Eesti leivätööstuse leiväkombinaatissa ostoksilla.

Sieltä saa ostaa lämmintä leipää, suoraan tehtaan hihnalta tulee. Ne on maailman hyviä leipiä.

Kotimatkalla ihmettelin jälleen. Hyljätty auto seisoo tien poskessa. On varmaan seissyt jo kauan. Kyselin kerran kaupungilta että eikö näitä voisi pois siivota. Ei kuulemma ole oikeutta koskea niihin jos omistaja ei lupaa. Mitäs jos omistaja on kuollut ja perikunta ei edes tiedä että tuollainen aarre olisi olemassa? Menee varmaan satoja vuosia ennenkuin kaikki osat ovat maatuneet.

No mitäs näistä. Johan sitä tuli yksi yö kotona nukuttua. Kuvan huoneessa olen, Rakvere kaupungissa. Pääsee markkinoille….

Tarvittavat talkoot on tehty ja uudestaan junaan.

Juna vie läpi eteläsuomalaisen maalaismaiseman. Junassa istuessaan tuntee olevansa elossa ja matkalla.

Länsisatamaan laivaterminaaliin. Turistit odottavat laivaan pääsyä portin vieressä, laivaan pääsyyn on vielä puoli tuntia.

Jossain vaiheessa tuonne lavalle tuli joku pelle. Siis sellainen pelle joka lapsille meuhkasi jotain käsittämätöntä meuhkaamista. Lapset olivat innoissaan.

Seuraava kulkuneuvo oli Lux Expres. Kuljettaja taas antoi vesipullon ja toivotti tervetulleeksi.

Bussilla 2,5 tuntia kohti etelää ja kotia.

Bussissa voi vaikka tunkea korvaan tuollaiset kuulolaitteet. Sen jälkeen voi alkaa kuunnella mielenkiintoista äänikirjaa. Matka joutuu Lux kyydissä.

Bussi pysähtyy ennen bussiasemaa tässä Pauluse kirkon kohdalla. Katsoin ennen sitä puhelimesta että onko tässä Aparaatti tehtaan pyörätelineessä pyöriä ja näytti olevan. Loppu 2 kilometriä sähkön avustamana.

Kotona odotti pitkä nurmikko. En jaksa leikata, katsotaan huomenna. Eesti suvi….

Nyt oli minun vuoroni lähteä. Lippu pois että näkevät että vene on tyhjä.

Viskasin tuohon kannelle vielä köysivyyhdin. Jos jotain tapahtuu niin Oskari tai joku kulkija voi sitoa niillä lisää jos tarvitsee. Kävin hyvästelemässä Oskarin, kerroin että tulen kuin tulen. Tämä kertoi että joku suomalainen on tulossa. Kyseli että tunnenko? En ainakaan musita veneen nimestä.

TIlasin Bolt taksin joka toi minut lentokentälle. Tuo el ollut minun koneeni.

Mutta sieltä se minun koneeni tuli. ATR 42. Vanha työjuhta, tämä malli lensi ensilentonsa jo 80 luvulla.

Saapuvat ulos kentälle.

Lähtevät jonoon. Minulla ei ole kiire jonoon, minulle on varattu istumapaikka.

Siinä sitä sitten lennellään kohti Tallinnaa. Propelli pyörii vinhasti tuossa aivan kyljessä. Pysyyhän siinä lavat kiinni, tulee lapa otsaan jos hajoaa.

Kohta jo alkaa Tallinna näkyä.

Läpi lentoaseman.

Bussilla Kaubamajan viereen ja sieltä kävellen. Bussilla olisi pitänyt kiertää Baltijaaman kautta ja samalla ajalla kävelee satamaan. Paitsi että matkalla tahtoo eksyä, tai ei eksy mutta tulee umpikujia ja aitoja edessä.

Pääsin satamaan ja laivakin saapuu.

Ompa paljon ihmisiä menossa suomeen. Nuo on kyllä suomalaisia. Minä olen kuin turkkilainen basaarikauppias, tunnen kyllä.

Huono kuva, mutta meri se siellä kimmeltää.

Tutun näköisiä paikkoja, silti tunnen itseni vieraaksi. Hyppään junaan ja vaihdan maisemaa…

Kesällä on vaikea saada parturille aikaa. Soitin Oksanalle Tartoon ja sanoin että perjantaina, tämä sanoi että illalla kello 7. Se oli myöhäistä ja torstaina en pääse ja niin edelleen. Läksin täällä Kuressaaressa miesten parturiin, selitin että hätätilanne. Neito sanoi että istu odottamaan, otti siinä hoitojen välissä minut käsittelyyn. Juteltiin, kertoi olevansa Tartosta, menneensä naimisiin 36 vuotta sitten ja muuttaneensa miehen mukana Kuressaareen. Nauroi iloisesti kun kyselin että siis onko Virossakin järjestetty lapsiavioliittoja?

Minulla on kiire, tuli palaa hännän alla, ei ehdi kirjoitella..

Me käymme nuoren miehen kanssa ihmettelemässä maailman ihmeitä. Miksi tuo auto on tuollainen? Miten sen voi selittää?

Miksi tie on niin suora ja välillä on niin paljon mutkia?

Miksi kalastajat lähtevät aamulla kalaan?

Kuinka riemukasta onkaan kun uskallus riittää ja lähtee yksin jollalla seikkailemaan.

Sitten tulee aika. Lapsen ratas pakitaan pahviin ja viedään Cargo bussiin ja soitetaan taksi. Lapsi istuu taksissa Nanan kanssa ja katsomme toisiamme lasin läpi, hymy on vähän väkinäinen. Taitaa molemmilla vähän huuli väpättää. Taksi vie heidät lentokentälle ja minä katson satamasta kun potkuriturbiini nostaa korkeutta siniselle taivaalle jä lähtee kohti Tallinnaa. Meillä oli maailman paras viikko, vauhtia riittää…