Ihmeellistä jorinaa

Aikamoinen vene on näillä saksalaisilla. Alumiini risteilijä. Ohjauspulpetin takana on kapteenin ja perämiehen istuimet, niissä istuksivat ja katselevat kaupungin vilinää. Tuo on tuon ankkurin kanssa 20m pitkä vekotin.

Tuolla on Nesteen huoltoasema, tai sellainen polttoaine myynti asema.

Otimpa tuon kanisterin rattaan rungon päälle ja lähdin ostoksille.

Olen pitänyt täyttä kanisteria varalla, kun kaadan kannun säiliöön, käyn ostamassa kannun täyteen. Saksalaisilla ei taida kannu riittää kuin käynnistykseen.

Karaostan satamakapteeni vetelee tuollaisella pikkuveneellä kipparilakki päässä ja keltainen vilkku vilkkumassa. Tutkan päällä on vielä ämyri jolla saa huudeltua ohjeita joella liikkuville. Suuri herra.

Läksin rattaalla kaupunki kierrokselle. Paljon on ukrainan lippuja, tukevat niillä ukrainaa.

Minun sisälläni on myös pieni ukrainalainen. Panin nauhan satulaan kiinni ja vedän rattaalla niin paljon kuin masiinasta lähtee. Viiri liehuu komeasti. Olen minä ukrainassa käynyt parikin kertaa.

Torilla kävin kääntymässä, kuten aina käyn. Ei kylläkään mitään tarttunut matkaan tällä kertaa.

Rautakaupassa kävin, tai se mikään rautakauppa ole. Se on rakennustarvike myymälä. Eestiläiset katsoo pitkään kun joskus vahingossa sanonut lähteväni raua kauplusesse. Ihmettelevät että rautaa ostat? Tässä paikallisessa Depo rakennustarvike myymälässä on viina ja olut hyllytkin aika hyvät. Minä vain sikafleksiä ostin.

Tuolta tuli ruoan tuoksu, siihen jonon jatkoksi.

On siinä kalakin lautasella, jäi vain tuon salaatti keon taakse. Täällä ei asiakkailta odoteta että astiat itse pois veisivät ja pöydät pyyhkisivät. Itse saa kyllä tiskiltä pöytään eväät kantaa.

Kiva kaupunki Liepaja, minä tykkään. Satamakapteeni, tai siis paikan omistaja kävi aamulla juttelemassa. Kysyi kauanko olen, sanoin ettei mitään hajuakaan koska lähden. Jotenkin vieraalta tuntuu ajatus pois lähtemisestä. Latvian kielen sanatkin palautuvat mieleen.

Tässä kylän suuri poika, Elvis Presley. Vetää kitaralla kuin viimeistä päivää.

Tämä mies on Pietari Suuri. Samanlainen kuin venäjän nykyinenkin tsaari. Mitähän se muuten tekee tuolla pylvään nokassa? Kuseeko se ihmisten niskaan vai onko se muuten vain itsensäpaljastaja? Jokatapauksessa sillä on jämerä vastaote.

Tämä taas on näitä neuvostoliiton aikaisia sankaripatsaita. Olen vähän kallistunut sille kannalle, että ne voisi kaikki näistä baltian maista pistää palasiksi ja lähettää venäjälle.

Liepajas vasara, minä tykkään siitä…

Ventspils on nähty.

Taivas näyttää houkuttelevalta, tällainen kokemusasiantuntija etsii aina uusia kokemuksia. On aika lähteä.

Ei täällä muita vieraita ollut kuin minä ja nämä saksalaiset. Saksalaiset ennättivät ennen minua liikkeelle. Kello oli 5.30, menköön.

Sinne jää Ventspilsin marina. Nuo veneet ovat paikallisten, vaikka niissä parissa onkin ruotsin lippu.

Sinne läksi saksalaiset kohti pohjoista.

Minä käännyin etelään päin.

Vähän on tyynen oloista. Moottori jauhaa.

Mutta nousihan se tuulikin, isopurje ja fokka tuulenpyytäjät.

Alkaa matka joutua, kokka kohisee. Niin pitääkin koska matka on pitkä.

Lopuksi aloin olla jo lähellä. Karostan venäläinen ortodoksi kirkko. Kullatut kupolit säihkyy auringossa. Eihän sitä filmille saa, ne pitää jokaisen itse käydä kokomassa.

Uloimman aallonmurtajan eteläisestä aukosta sisään. Alkaa olla tuulta sen verran että vauhtia riittää, kun kääntää sivutuulen kautta keulan vastaiseen purjeiden laskuun. Siinä on vielä se kun pitää yksin kaikki tehdä keikkuvalla veneenkannella.

On muuten vahva kalanhaisu, mustanaan merimetsoja.

Olo on turvattu kun noiden taakse pääsee.

Tänne on tehty uudet betoniponttooni laiturit.

On muuttunut paikka sitten viimenäkemän. On satamakapteenille uusi koppi. On uudet vessat ja suihkut ja pesukoneet.

Mikäs tässä ollessa.

Tuollainen reitti.

Taitaa tulla rokulipäivä…

Sinne jäi Mõntun satamaan veneilijät nukkumaan. Illalla puhuivat että lähtevät ajoissa liikkeelle.

Kalastajat kaluripäivillä olivat myös hiljenneet ja häipyneet.

Minä posotin menemään, ohi tämän Sõrve sääre tuletornin. Tuttu reitti.

Otin tuon kuluneen Igaunian vieraslipun alas.

Tilalle nostin Latvian vieraslipun. Saavun ulkomaille.

Mikäs tässä mennä huristellessa, aurinko paistaa ja ukkonen jyrisee horisontissa.

Sitten alkoi näyttää vähän huolestuttavammalta, jyrinä alkoi repiä korvia ja hermoja.

Vähän vettä sateli.

Sitten sateli vettä paljon ja ukkonen jyrisi ja salamoi.

Vitsaukset eivät siihen loppuneet, sitten tuli rakeita päin näköä.

Ei ne vitsaukset siihen loppuneet. Kyyristelin kuomun alla, yhtäkkiä havahduin mitä edessä on? Sumua? Se on tuossa kuvan keskellä tuollainen kieleke. Samassa tajusin, trombi perkele, tulee suoraan päälle. Ja tuli suoraan ylitse. Hyvä että purjeet olivat alhaalla, olisi varmaankin huonosti käynyt. Ehdin tuon kuvan tempaista, heitin kameran ja lippalakin kajuuttaan ja silloin tempaisi. Repivä myrskytuulen ujellus, vene keikahti varmaankin 45 astetta kallelleen ja vettä oli ilmassa aikas paljon. Ei sitä kestänyt kuin ehkä 10 sekuntia ja silloin osuin sen takareunaan. Vene keikahti 45 astetta toiseen suuntaan. Kohta se oli yli ja tuuli lankesi aika nopeasti. Spraihood kyllä taipui pahan, näköisesti muttei hajonnut. En halua toista kertaa kokea tuota, missään nimessä ei purjeet ylhäällä, jotain hajoaa varmasti.

Trombi jatkoi omia polkujaan ja minä omiani.

Pilvet näkyivät vielä Ventspilsin takana kun saavuin kaupunkiin.

Aallonmurtajan päässä on loisto.

Tämän toisen puoliskon päässä on myös loisto. Sinne pääsee kävelemään. Ihmisiä oli vilkuttamassa, kun merimies saapuu mereltä.

Taival on loppusuoralla, Ventspilsin vanha kalasatama.

Viskasin tuon kuluneen merilätsän kabiiniin.

Tilalle panin tämän siistimmän lippalakin ja lähdin satamakapteenia tapaamaan.

Tuollaiset ovat tuulen tiet…

Aamulla kiireisemmät lähti. Ensin tankit täyteen että pääsee purjehtimaan.

Minä lähdin rattaalla aamulenkille. Mikäs se siinä maassa on?

Koronasairaan maski. On kuin uskoon tullut ja kainalosauvat tielle jättänyt rampa. Siihen jäi maski ja alkoi uusi elämä.

Vauhtirattaalla kohti Roomassaare satamaa. Sinne on helppo löytää. Tuulen tietä eteenpäin, käännyt sitten sateenkaaren luota vasemmalle. Meinaan jos joku joskus tahtoo reittejäni seurata.

Siitä sateenkaaren luota ei ole kuin luikaus niin Roomassaari jo näkyy.

Siellä on paljon tyhjiä paikkoja, ovat varmaankin Muhu-väina regatassa mukana.

Takaisin kaupunkiin, ohi piispan linnan.

Siinä lähellä oli mölkkymiehet ja naiset alkamassa. Salkkumies puhui säännöistä. Piti oikein käydä katsomassa että onko sillä mölkkyvehkeet salkussa, vai kaljaa. Oli mölkkykepit.

Oli aika panna ratas kasaan ja veneeseen.

Mittari näytti 67 kilometriä Saaremaata. Vielä Oskarin kanssa hyvästelemään. Tämä hämmästyi että joko lähdet? Sanoin että mummovainaa kertoi että vieraat sekä tuore kala alkavat haisemaan 3 päivässä. Arvuutimme minun omasta hinnastostani hyvä maksun, jonka maksoin. Hyvästelimme, en osannut sanoa koska tulen takaisin.

Heilautimme vielä kättä hyvästiksi. Me olemme Oskarin kanssa istuneet ja tarinaa vääntäneet monena iltana.

Laiturilla oli veneet harventuneet. Tuo oikea puoli oli vielä aamulla täysi.

Vielä viimeinen vilkaisi Kuressaareen.

Katse tulevaisuuteen. Lyhyellä tähtäimellä tulevaisuus on tuotaa ojaa, kauempana häämöttää uudet seikkailut.

Pilveä lykkää. Säätiedoitus on monta päivää kovia sateita luvannut, ovat menneet kuitenkin melkein kaikki ohitse.

Tummat pilvet tekevät maisemasta synkän. Saavuin Mõntu satamaan.

Täällä alkoi kalureiden päivät, kalastajien päivät. Kalastaminen on rankkaa, vaatii rankat huvit.

Eivät kuitenkaan tainateet olla oikeita kalastajia. Minä olen ymmärtänyt etteivät kalastajat vettä pelkää, nämä ”kalastajat” juoksivat kirkuen telttoihin kun vähän vettä selkään heittää…

Ennusteet näytti tälle perjantaille tälläistä, vettä ihan taivaan täydeltä. Ei ne ennusteet ihan osuneet.

Jos sade menee muutamankymmentä kilometriä ohitse niin silloin ei sada. Sen ennustaminen on vaikeampaa.

Tuolla niitä sateita mennä viiletteli.

Vielä oli veneessä aamupala tarvikkeita. Juustukukkelid.

Näissä oli yllättävän pitkä säilyvyysaika, syyskuu 17 päivään. Onkohan tuossa joku virhe?

Hyvään terveys aamupalaan kuuluu myös merevaik.

Sekä Oskari seljäfilee. Herättää ihmetystä. Oskari on tuo satamakapteeni, tämän selkäfileitä? Täytyy kysellä kun muistaa.

Hyvään aamupalaan kuuluu myös Atleet juusto. Ehdottomasti atleet, ei pyknikko eikä gotletti.

Siinä se on, reissumiehen aamupala, Gruusia teetä.

Jaksaa taas fillarilla vedellä. Sydänlääkärin kauhistukseksi.

Kyllä minä vetelinkin, reilu 40 kilometriä. Kävin tätä linnaa katsomassa.

Sinne on tekeillä Kuressaare oopperapäivien katsomot ja lavasteet. Minä olen aina sanonut että oopperaan en mene. Kunnes tuli se kaunis päivä, minulle lyötiin oopperaliput käteen. Sanottiin että aja parta, pane pikkutakki selkään ja lähdetään. Ei siinä auttanut kuin totella. Perskuta, se ooppera oli hyvä. Olin aivan haltioissani. Olin ollut väärässä oopperan suhteen. Tosin en mene toista kertaa, ettei illuusioni hajoa. Tässä se on Carmen opera.

Oskari huikkasi että tule apuun, 2 jahtia tulee perätysten. Pannaan toinen toiselle ja toinen toiselle laiturille. Tässä se ensimmäinen, saksalaisten alumiini risteilijä.

Minä otin vastaan tämän suomalaisten laivan. Tulivat saaremaa satamasta, tuolta pohjoispuolelta. Siunailivat kun oli kauhea keli tulla, kauhea maininki. Minä että eikös se ollut samanlaista kuin eilen? Juu, eilenkin oli hirveät laineet ja meni niin monta tuntia tuloon. En sitten kehdannut sanoa, että minä tulin Kihnusta reilu 12 tuntia, en minä nähnyt pahaa keliä. Myöntelin vain, että joskus on merellä pahatkin ilmat.

Välillä vähän sateli. Oskari sanoi lähtevänsä kotiin, kysyi että voinko ohimennessäni sivusilmällä katsella että kaikki kunnossa. Kerroin että olen mielelläni satamakapteeni, minulla on reservin ylikersantin kantava komentoääni. Huonokuuloisena en kuitenkaan kuule vastaväitteitä. Hyvin menee saarenmaalla, kaikki kunnossa ja herran nuhteessa…

Liput liehuvat komeasti Kuressaaren satamassa. Satamakapteeni tuli töihin ja iloisena tervehti. Kyseli, missä olet ollut? Juteltiin pitkään maailman asioista.

Vapaat miehet ovat satamassa veneillään, automiehet pannaan häkkiin häpeämään. Siellä oli monta autoa yöpymässä. Renkaista kuuluivat juttelevan nämä matkamiehet.

Minä otin rattaan ja läksin katsomaan mitä kaupungilla tapahtuu.

Tämä keskustaan pääkatu sai hienon kivipäällysteen viime vuonna. 10 kilometrin nopeusrajoitus ettei kaahata.

Kivet lohkeilee ja siirtyilee paikoiltaan.

Lehdessä oli että urakoitsija oli parannellut paikkoja takuuseen. Mutta nyt oli ilmoittanut että kivissä ja heidän työssään ei ole vika. Vika on kuulemma suunnitelmissa, ei kuulemma kestä liikennettä, väärin suunniteltu. Nyt sitten mietitään kuka maksaa ja mitä. Suuri kysymys on myös että mitä pitää tehdä. Pitääkö koko kivetys poistaa ja ostaa uusia kiviä ja pohjatyöt tehdä uudestaan? On muuten kallis juttu.

Näytti linnakin jököttävän paikoillaan, kuten on jököttänyt jo 1300 luvulta. Täytyy jokupäivä mennä.

Veneestä loppui kaasu. Minä läksin kaasufirmaan ja sanoin että pane minulle pulloon kaasua. Äijä tempaisi pullon vaa’an päälle ja survaisi sinne 3 kiloa kaasua. 10euroa kiitos.

Nyt minulla on taas nestekaasua, riittää varmaan syksyyn.

Nälkä lähtee syömällä. Päevakas ruokala oli avattu keskustaan.

Katsoin seinällä olevasta ruokalistasta mitä on tarjolla. Päätin ottaa perunat liha-kasvis kastikkeella. Neito kysyi että pieni vai suuri annos. Minä että otan sen suuremman. Jumankekka, tempaisi kapustalla perunoita lautasen täyteen, päälle litran kauhalla kastiketta. Salaattia sai itse ottaa, en uskaltanut kuin ihan vähän panna reunalle. Katsovat pahasti jos ei syö kaikkea. Tuo lautanen täyttää koko tarjottimen. Tuosta haarukasta ja juomalasista voi arvioida lautasen kokoa, se on iso lautanen. Hintaa tälle tuli 3,60. Joku sanoo että eestissä maksaa kaikki saman kuin suomessa, no ei ainakaan kaikki…

Silmät rävähti auki kello 5. Herätyskello on sen takia että voi katsoa mitä kello on, ei sitä herättämään panna.

Netin tuulitiedot näytti tälläistä, on aika lähteä.

Polttoaine on kuulemma kallista, kuten varmaan tuntuu jos suuria määriä ostaa. Minun ostoni ovat niin vaatimattomia, ei paljon kirpaise. Tai ei siis kirpaise ollenkaan, melkein hymy tulee kun mietin että minkälainen ilme on ökyvene miehillä tankatessa. Vahingonilo on ainoa oikea ilo. Otin köydet irti, jalalla lykkäsin keulasta vähän vauhtia. Siitä sitten vain purjeet ylös ja menoksi. Ei kannata konetta tuollaisen takia käynnistellä.

Sinne jäi Oolannin mies veneellään sekä Kihnu Virve.

Lähdin saarta kiertämään eteläpuolelta. Pohjoisessa olisi ollut väylää, mutta saa vähän paremman tuulikulman alkuun kun menee täältä etelästä.

Siitä Kihnun eteläkärjestä suunta kohti Abruka saarta, tiukkaa vastaista tulossa.

Isoremmi päälle, tai oikeastaan isopurje.

Sitten vain vedetään Liivinlahtea kohti länttä.

Kaikki kunnossa, horisontti on matka asennossa. Siitä tietää että matka joutuu.

Katselin pilviä ja lauleskelin yksinäni, lauloin aika kovaa kun kukaan ei ole kuulemassa.

Jos joku haluaa nähdä kuinka humma juoksee niin täältä sitä näkee.

Joku luovikin piti ottaa, ei ihan noussut Abrukalle suoraan.

Loppujen lopuksi saavuin tänne syntymäkaupunkiini Kuressaareen. Tempaisin koneen käymään laiturin vieressä ja viimeiset 20 metriä koneella laituriin.

Ei ollut Oskar vastassa, oli lähtenyt jo kotiin. Että sellainen matka….

Virve oli aamulla aikaisin häipynyt siitä vierestäni. Oli käynyt Munalaiu satamassa ja oli jo takaisin tulossa kun heräsin.

Tästäsi suoraan minuun, mutta meni lopuksi laituriin. Kyllä minä kuulin unen läpi kun Virve läksi, mutten jaksanut reagoida. Oikeastaan miten siihen pitäisi reagoida?

Yöllä olleet veneet olivat melkein kaikki häipyneet.

Minulla ei ollut meno päällä. Tuulta 10 hujakoilla, vietän vapaapäivän.

Läksin neito satamakapteenin juttusille, tämä hoikempi neito oli hyvällä tuulella. Muisti minut ja sanoi tunnistaneensa veneen kun tuli aamulla töihin kello 6. Kyseli mistä tulin ja sellaista. Sanoi ensiksi että kun tulin yöllä ja huomenna lähden, onko se nyt sitten 2 yötä? Minä että jos minä aamusella tulen ja seuraavana aamuna lähden, eikös se ole yksi yö? Niinhän me sitten sovittiin.

Tuollaista lupaa meille. Siihen on tyydyttävä.

Fillarilla vaihteeksi, onkohan Virve kotona?

Vetelen pitkin saarta vauhdilla.

Kihnussa olisi merepidu, mutten taida haluta jäädä odottamaan sitä. Virvelläkin on jalka vähän huono, tuskin tulee tanssimaan kanssani.

Majakan luona kävin kääntymässä, en päässyt majakkaan, oli suljettu. No olen minä siellä käynyt varmaan 10 kertaa. Otin ensin kuvan vahingossa videona. Siitä näki kuinka majakka heiluu tuulessa. Aika paljon heiluu, outo ei uskaltaisi kiivetä ylös.

Välillä pilvet liikkuivat nopeasti taivaalla. Kuten myös päivät menevät nopeasti. Pilvet menevät eestaas, päivät menevät katoavat menneisyyteen päin.

25 kilometriä Kihnua kihnutin eestaas. Ratas saa kyytiä. Joku joskus kyselee miten takapuoli kestää? Hyvin kestää, siinä on perspektiiviä.

Vieraitakin oli tullut muitakin…

Kotona oli tuo nurmikko karannut käsistä. Sekä pensasaita vähän rehotti.

Siitä vain leikkurilla sileäksi. Outo juttu, mielestäni kuvasin leikattua pensasta, mutta en löydä kuvaa mistään.

Katselin sääkarttoja, nyt on sopiva aika lähteä.

Ensin kaupunkibussilla.

Kaunis kotikaupunkini Tartu.

Ja Emajõgi.

Ja aina uskollinen ratsuni, Lux Express.

Suuntana Pärnu,.Olen matkalla pieni eestiläinen sisälläni hyräilee onnellisena.

Viljandissa viljapellot lainehtii.

Katselen mennessäni maisemia. Matka joutuu.

Kun saavuin Pärnu Jahtklubille laitoin lipun veneeseen ja köydet irti ja heti liikkeelle. Olen ollut liian kauan paikallani.

Sen huomasi jo siitä että loki ei tahtonut toimia. Välillä näytti jotain solmun osia sitten taas pysähtyi.

Kävin tuota lokin anturia liikuttelemassa ja kolistelemassa, ei auttanut. Poiskaan ei uskalla vauhdissa tempaista, alkaa vettä lorottaa aika kyytiä veneeseen. Paikallaan ollessa kyllä voi ottaa anturin pois.

Puolessa välissä alkoi loki toimia, se oli liikunnan puutetta kuten arvioinkin.

Minä pistelen meneemään pitkin Liivinlahtea.

Aurinkokin vaipui mereen, minä jatkan matkaa.

Yöllä puoli 2 olin perillä.

Hiivin hämärissä Virven viereen nukkumaan.

Yöllä luvattu sade ei sitten osunutkaan kohdalle vaan jäi etelän puolelle. Pilvet kyllä näkyivät.

Minä läksin rattaalla aamulenkille, katsoin että teltat on pystyssä ja ehjät. Osa kauppiaita nukkuu teltassa, osa autossa. Osa on jossain hotellissa tai kotona. Minä olen siinämielessä hyväosainen että käyn purjeveneessä nukkumassa. Vaikken jouda purjehtimaan niin pelkkä yöuni vedenpäällä on hyvä.

Käyn aina hautausmaalla katsomassa onko tuttuja. Ei ollut uusia vanhoja tuttuja haudattu lähiaikoina.

Mainosmiehet arkkitehdit lupaa paljon hyviä kauniita asioita. Muunmuassa lupasivat kaupungille liikemiesten kanssa että tulee hienot paikat vuoteen 2022 mennessä, jos kaupunki rakentaa laiturin.

Kaupunki rakensi tuollaisen laiturin, siihen piti alkaa risteilylaivoja risteillä. Ei siinä seiso kuin tuollainen lautan rotistko ruostumassa.

No onhan tässä vielä 2022 vuoden loppuun melkein puoli vuotta. Kyllä silti kiire tulee.

Autoja siellä seisoo, siinä kaikki.

Aamulennkki tehty, aika pakata pyörä säkkiin ja veneeseen.

Tuo nahkasatula on ehdoton. Olen sillä ajanut tällä fillarilla yli 8000km. Välillä se on kiinni toisessa rattaassa, ja silläkin on ehkä 15000 yhteensä poljettu. Hiki valuu kun panee rattaalla menemään. Jompikumpi antaa periksi, persus tai sitten satula. Satula on se heikompi lenkki ja muotoutuu persuksen mukaan, niistä tulee täydellinen pari. Sen jälkeen rattaalla voi polkea vaikka maailman loppuun.

Tällä kertaa Pärnussa ei ole tullut kuin 257 kilometriä. Alkaa tulla vanhaksi.

Tänään on markkinoilla vähän rauhallisempaa, alkaa kierrokset hiipua.

Asiakkailta alkaa rahat myös loppua.

On tullut aika pistää tavarat pöydiltä banaanilaatikoihin ja teltat kasaan. Naapureille heilautettiin kättä ja tokaistiin: ”Nähdään taas.”

Satamassa vielä veneestä tavarat mukaan ja lippu pois veneen perästä.

Muutamalle tutulle veneilijälle huikkasin että lähden kotona käymään.

Sen pituinen se, yhdet markkinat jälleen käyty. Huomenna uudet kujeet…