Ihmeellistä jorinaa

Reissumiehen koordinaatit näyttäisi olevan Hangossa, Itäsataman vieressä. Täytyykin joskus käydä katsomassa mitä sieltä löytyykään.Nyt kuitenkin Elronin Flirtin selkään ja Tartoon junalla.

Majakat merenkulkijalle kulkijalle tietä näyttää, jollekin toiselle se taksin kilpi on se valopilkku jota etsiä…

Kello on kolme aamulla, lähden etsimään majakan valoa. Minne lie jälleen päädyn, se selviää päivän valjettua…

Se ei tainnutkaan olla majakka se valopilkku. Mistä niitä kaikkia valoja tunnistaa.

Pilvenpiirtäjiä alkoi näkyä, rantauduin niiden lähelle…

Satamissa purjehtijat kertoilevat toisille mitä ihmeellisempiä juttuja. Kuinka silloin ja silloin sellaisessa sumussa ja myrskyssä seilattiin vaan. Välillä annettiin miehistölle kamferitippoja meritautiin ja taas mentiin. Hyvä etteivät lohikäärmeistä ja meren reunasta, josta kaikki tippuu, kertoilleet. Minä kerroin kuinka saari ohitti minut, katsoivat kunnioittavasti. Vai kummeksuen.

Yksi naapuri valitteli ettei saa lämmitintään toimimaan, minä taas katselin aamulla mittaria. Yöllä ihan sopiva nukkua, aamulla viileä nousta.

Kuten tuttava Eestiläinen joka totesi kysyjälle, joka ihmetteli eikö tuo suomalainen palele. Vastasi että: ”Se on põder põhjast, selle põlevad virmalised sees.” Eli, ”se on poro pohjoisesta, sillä palavat revontulet sisällä.”

Tutka on hyvä kapine sumussa, olen ymmärtänyt. Sen käyttöä pitää kuulemma harjoitella ahkerasti, että tarvittaessa osaa. No minä läksin kohti länttä ja ajattelin että harjoittelen tässä hyvällä näkyvyydellä radarin käyttöä. Perskutarallaa, kohta lykkäsi sen vesisateen ja sumun päälle. Vähän niin kuin hätäkaste, hyppää laiturilta ja luottaa että ensimmäistä kertaa kokeillessa osaa uida. Tai kuin kotkanpoika hyppää jyrkänteeltä pesästä ja ja uskoo että siivet kantavat. Tempasin tutkan pyörimään ja sinne sekaan vain.Lahjattomat harjoittelee.

Ohjeita ei lueta kuin hätätilanteessa, kun mitenkään muuten ei saa toimimaan vehkeitä. Millä niitä ohjeita vauhdissa luet, ei millään.  Ennen porkkalaa katselin tutkan näytöltä, että saari seuraa ja saavuttaa.

Kohta se saari tulikin näkyviin takaa ja veti ohitse sumutorvet huutaen. Oli minullakin sumutorvi. Se on kuin lasten leikkitorvi, mutta ääntä lähtee yllättävän kovasti. Minä puhalsin torveen niin paljon kuin keuhkoista lähti, uuden tutkan omistamisen riemusta. Ei ne  ihmiset laivassa mitään ymmärrä tutkan omistamisen riemusta sumussa seikkaillessa, tai tuulesta joka joskus myös riepottelee, tai aalloista jotka keinuttaa, joskus ihan heittelevätkin. Eivät laivalla matkustajat ylipäätänsä tiedä mistään mikä merellä on hienoa. Siellä istuvat baarissa, kannella käyvät ja valittavat että on kylmä ulkona. Ehkä katsoivat että äijä purjeveneessä tuli hulluksi, jos kuulivat puhaltamani äänen, joka oli vastaus laivalle, että minä tiedän missä sinä olet. Minulla on myös tutka…

Päättyyhän se pitkäkin päivä, lopuksi 23,30 laituriin kiinni Inkoossa Orslandetin saaressa. Vähän tuli jo pimeäkin…

Kauppalaiva tuli, se ei ole sellainen tavallinen kauppalaiva. Se on merellinen korvike kauppa-autosta. Siellä on myynnissä kaikki. Maalit, hillot, leivät, pullat, maito, kaasu, öljy. Kuten kunnon maalaiskaupassa pitääkin olla. Minä ostin kauppalaivasta jäätelön ja lähden omille teilleni, purjeveneellä…

Nyt minä tiedän millainen riemun tunne on, kun kaihin kaihertama pääsee silmäleikkaukseen, tai likinäköinen lepakko saa uudet, tai käytetyt silmälasit. Mistäkö tiedän? Hankin ja sain puoliksi lahjoituksena uuden käytetyn tutkan. Jumankekka, tähän asti on pitänyt sumussa valkoisella keksillä tökkiä ja yrittää etsiä saaren rantoja sekä merimerkkejä. Sekä laivoja pelätä kun koneen ryskytys kuuluu ja sumutorvet huutaa, mutta mitään ei näe.

Olen juuttunut Villingin saareen. Kohta jää varjokuva veneestä ja minusta rantakivikkoon, kuin Hirosiman atomipommien uhreista. Veneen varustus on kesken, mutta kyllä tulee valmiiksi.

Lahdessa käy sightseeng  laivoilla turisteja pyörähtämässä vähän väliä. Valokuvaavat ja katselevat kun parempiosaiset on purjeveneellä suuren mökin rannassa.

Kaikkea ei löydä roskalavalta, pitää käydä myös ostotaivaassa ostelemassa tärkeitä tavaroita. Kuten led lamppuja kattoon, sakkeleita, pakoputkiklemmareita vaijeria ja kaikkea…

Aurinko paistaa, Georg Ots pukee tunnelmat lauluksi..

Veneen varustelu on vielä vähän kesken, kun on valmis niin lähtee.

Suomenlinnaan hankintamatkalle, heittävät kaikkea käyttökelpoista tavaraa metallinkeräys lavalle.

Erikokoisia alumiinisalkoja ym. Kävin keräämässä kuljeksimasta. Niistä saa näppärä jotain aikaiseksi, luulen minä.

Purjevene toimii jäätelöllä, tuulella ja auringolla. Jäätelöt ostellaan kioskeista aina välillä, tuuli tulee kun tulee ja aurinkoa on hyödynnetty hyvän mielen keräämiseen. Purjeveneessä on 14 hobusen moottori, sillä se kulkee täydellä kaasulla 6.5 solmua. Meteli on paha ja tuntuu kaahaamiselta. Purjeella kulkee riippuen aivan tuulen suunnista ja nopeuksista, mutta usein kulkee kovempaa kuin koneella. Eli tarkoittaa että noista purjeista kerätään reilusti enemmän tehoa kuin 14 hevosen voimaa.

Nyt tuli heräteostoksena ostettua kiinalaisten tekemä aurinkopaneeli. Hankala kulmikas laatikko joka lupaa 30w tehoa. Amppeerimittarilla mitaten näyttää naama aurinkoon pukkaavan 1,5 amppeeria akkuun. Pienikin varjo kulmassa pudottaa virrat 0,5 ja allekin. No parempi sekin on kun ei mitään. Aurinko paistaa ja on kesä..