Oman väylänsä kulkija

Ilmatietäjät joihin uskon ennustivat aurinkoa ja itätuulta, joka päivällä nousee kovemmaksi. Ja niin se oli.Kirkko jonka vieressä oli mukava nukkua jäi seljäntaakse.Edessä aukeni kallioon räjäytetty oja jota myoten tänne lahdelle pääsee veneellä.Aika heikkoa liikkuminen aluksi, mutta kun ei hellitä niin tuulikin nöyrtyy päättäväisen luonteen edessä, ja katso tuuli nousi.Kaukana kaikesta, ei täällä paljon nähtävää ole, voi ihan omien ajatustensa kanssa auringossa purjehtia. Välillä katselin kartasta, että Suursaari on lähempänä kuin suomen ranta. Aamupalakin tuli vauhdissa syötyä, itseasiassa niin tapahtuu aika usein. Sitten tuli ruoka aika, tai siis nälkä, silloin on se ruoka aika.Tässä laivassa ei ole seisovaa pöytää, on vain tällainen keinuva pöytä. Taitava kokki, purkista mulgipuderid kuumaksi ja lautaselle.Mitä minä näinkään? Merikotka. Minä kiljaisin merikotkan kutsuhuudon. Se on: ”Merikotka, Merikotka, tule tule tänne Merikotka.” No ei se viereen tullut, mutta tuli katsomaan, mitä tuo harmaapää hullu huutaa veneestään. Merikotka on ylväs lintu, oman tiensä kulkija. Sen perässä lentelee usein variksia ja lokkeja kiusaamassa, mutta ei se niistä paljon välitä. Lokki on taitolennossa parempi kuin merikotka, sama kuin ihminen yrittää hyttystä nitistää. Joskus onnistuu, joskus ei, mutta aina tulee uusia tilalle.Tänään minä voitin auringon, olin yli puolituntia ennen auringonlaskua satamassa. Paikan nimi on Pirttisaari.Sadekin tulee vasta myöhemmin. Voittajan olo…