Aurinko oli jo noussut kun läksin, sinne jäi saari seljän taakse.
Huristelin jälleen rannikon suuntaisesti, kohti itää. Joillain mökeillä näkyi asukkaita.
Teehetki matkalla merellä. Olin maaliskuussa Georgiassa, eli venäläisittäin Gruusiassa. Neuvostoliiton aikaan kaikki joivat teetä, suurin osa neuvostoliiton teestä tuli Gruusian teeplantaaseilta. Nyt niistä melkein kaikki on metsittyneet. Tbilisin torilla yksi vanha mummo kun näki minut alkoi tarjota teenlehtiä. Kertoi itse keränneensä ne ja valmistaneensa mustaa teetä kokonaisista lehdistä.
Mummo oli kovin innoissaan, maalaiset on köyhia ja vaikkei minullakaan rahaa hirveitä määriä ollut, olin silti varoissani näihin verrattuna. Ostin teetä ison muovipussillisen. Mummo oli kyllä vähän varpujakin riipinyt mukaan, silti ihan hyvää.
Sieltä Gruusiasta tuli sitten ajolähtö kun koronatauti alkoi levitä. Minä tulin jäniksen pakolaukkaa junalla venäjän läpi ja päädyin Narvaan, Eestin rajalle. Eestin rajavartia katseli tavaroitani ja kyseli onko tuo varmasti teetä?
Tästä lähtien juon tuollaista, kun se loppuu haen uutta.
Niin, venematka jatkui, kyllä kevät on hieno. Taustalla Orrengrund.
Päädyin Kotkaan, kuusisen saaren kannaksen vieressä oli mastonosturi ja pääsin maston huipulle rissapyörä remonttiin.
Vähän korkeallahan tuo on, toinen vaihtoehto olisi kaataa masto, siinäkin on oma työnsä.
Sinne koloon johon tuo rissapyörä uppoaa, oli näköjään jäänyt jotain nööliä ja sovitus oli liian tarkka. Täytyy syksyllä yrittää katsoa mitä siellä on pielessä. Ihmeellinen viritys, niin kapea rissa vain sopii. Jotenkin tuntuu omatekoiselta viritykseltä.
Nyt on sitten vene jälleen purjehduskunnossa….