Cappucinon juonnin jälkeen oli aika tempaista rattaalla.
Kova vauhtipeli, joku laiturilla kysyi miksei minulla ole sähköpyörää. Miksi minulla pitäisi olla sähköpyörä, minä tykkään polkea rattaalla. Kuvatessa en huomannut, mutta nyt huomaan, satulasta kasvaa pensas.
Siitä Tori lahden toista rantaa , Kuressaaren satama näkyy taustalla.
Ohitse tuon Hoppet laivan. Hoppet vie ihmisiä merelle retkelle.
Ohitse kalastajien, täälläpäin on tuollainen onkiminen vielä muodissa.
Urheilukentän parkkipaikka on miehitetty matkailuautoilla. Nukkuvat kehnot vielä.
Kiertelin vähän pienempiä teitä kohti Roomassaarta.
Paikallisten veneet jököttää möljällä. Tänne on rakennettu tuollainen kalastus laituri. Eu kyltti kertoo rahoittajan.
Eu on hyvä rahoittaja.
Takaisinpäin kiertelin tuollaisen aidan takaa katsellen.
Kielletty alue. On lentokenttä aidattu hyvin.
Bussipysäkillä oli tälläinen mainos. Neuvostoliiton arkipäivää museo.
Ei kun sinne kiireen vilkkaa. Rakennus on kuulemma vanha Saarenmaan rakennuskolhoosin päärakennus.
Otetaan nyt muutama kuva, tässä 1980 luvun neuvostoliittolaisen olohuone. Enpä tiedä eroaako paljon suomalaisen 1980 luvun kodista.
Kaikkea erikoista. Palaneita hehkulamppuja.
Kyltti kertoo, että yksi muori myi neuvostoliiton loppuaikoina Baltijaaman torilla palaneita hehkulamppuja. Mitä niillä tehdään? Kun kaupasta oli välillä vaikea saada hehkulamppuja niin ostaa tädiltä uuden, menee vaikka aseman vessaan ja ottaa ehjän lampun ja panee palaneen tilalle. Se on helpoin tapa saada toimiva lamppu.
Neuvosto aikainen kauppa.
Valokuvia. Nyt minä tiedän miksi ihmiset niin tahtovat markkinoille. Tuolla neuvostoajan markkinoilla on ollut paljon ihmisiä ja myytävää. Koska tavaraa ei kaupoista tahtonut saada sitä oli haettava markkinoilta, sinne tavarat tulivat ohitse kauppojen. Ennen markkinoiden avaamista ihmiset jonottivat tuntikausia portilla, että pääsevät sisään. Perheet ja tuttavat yhdessä. Etukäteen sovittiin mihin kojulle kukakin ensimmäiseksi suunnistaa ja alkaa ostamaan. Että saa haluamansa tavarat.
Nyt minä ymmärrän senkin miksi minulle joku välillä antaa sellaisen savumakkaran tuliaisiksi. Niitä oli silloin vaikea saada. Kilolla savumakkaraa sai vaikka ajokortin inssiajon lävitse. Savumakkaralla sai myös passitoimistosta lainaan passin, ne etsivät kasasta jonkun samantyylisen ihmisen passin ja antoivat passin lainaan, sillä pääsi vaikka Puolaan käymään. Passin oikea omistaja ihmetteli kun sai uuden passinsa, miksi siinä on Puolan leima.
Neuvostoliitossa ei ollut bensamoottori ruohonleikkureita, oli ainoastaan sähköisiä. Ne oli hankalia kun piti roikkaa vetää perässä. Nuo masiinat oli tehty Drusba merkkisen moottorisahan moottorista, itse rakennettuja aparaatteja.
Tässä on yhden pärnulaisen miehen itse tekemä auto 80 luvulta. Ei tavalliset ihmiset autoa saanut. Osia on käytetty muista autoista, kori on itse tehty.
Minä olin ainoa asiakas museossa. Istuksin kauan lipunmyyjän kanssa sohvalla ja juteltiin neuvostoliiton arkipäivästä. Kerroin etten ole koskaan neuvostoliitossa asunut, mutta kuulopuheita olen paljonkin kuullut tuttavilta eestiläisiltä. Se on ollut varkaiden ja korruptsioonin pesä, onneksi tämä maa on päässyt siitä. Kyllä täällä vielä lahjuksia jaellaan, mutta ei sitä niin paljon ole. Poliitikot elävät vielä vanhoja aikoja ja keräävät. Ei silti, on sitä suomessakin, sitä kutsutaan vain hyvä veli systeemiksi…