Navigointi on vaikeaa

Eilen meinasi tulla uintireissu. Viereen aisaan tuli purjevene, tuuli painoi sitä pois aisasta. Minä otin kyljestä vantista kiinni, mutta tuuli painoi kovasti, jalka lipesi ja otin tukea veneestä joka samalla pakeni. Jäin sellaiseen etunojaan pakenevaa venettä vasten. Ei jäänyt kuin kaksi mahdollisuutta. Hypätä naapuriveneeseen tai käydä uimasille. Hyppäsin naapuriveneen kaidevaijerin päälle ja siitä veneeseen. Kaveri katsoi hämmästyneenä akropaatin taitojani, kun vetäisin kärrynpyörän veneen kannelle. Kysyin vielä lopuksi kaverilta, saanko astua laivaan kun jo seisoin kannella.  Olin miehistönä kun tulimme uudestaan onnistuneesti  rantaan.

Siitä lähti purjeella ja lopuksi jälleen koneella Haapsaluun. Autopilotti-köysi toi tiukkaan vastaiseen. Suurempi Bavaria tuli leikkaavalla kurssilla viistosti etuoikealta vastaan täysin purjein. Katselin että tällä oli tuuli vasemmalta ja minulla oikealta. Kahden veneenmitan päässä tulin siihen tulokseen että kyllä minun on nyt tempaistava toiselle kurssille, ettei kopsahda toisen kylkeen. Avasin jo suuni että kysyn kummalta puolelta teillä se tuuli oli, mutta perässä olikin Eestin lippu. Miehistö ja kipparilakkinen ruorimies vilkuttivat niin iloisesti etten sitten kehdannutkaan pilata heidän iloaan moisilla kysymyksillä. Vilkutin hymyillen takaisin, toivottelin hyvää matkaa. Sinne häipyivät iloisesti vilkuttaen, katselin että näytti konekin käyvän, potkurikin näytti poreilevan iloisesti lisävauhtia antaen. Eestissä on muuten veneilijöillä pakollinen ajokortti…

ghm-kaid2

Minä tiesin että Haapsaluun on tullut uusi satama ja että sillä on kovemmat hinnat kuin sillä keskimmäisellä Grand Holm satamalla. Niin siinä kuitenkin kävi, että kun oli muutettu laitureita niin eksyin Westmer jahisadamaan. Kaveri viittoili laiturilla vieressä että tähän vaan. Monet veneilijät laiturilla valitteli samaa, että oli tarkoitus mennä viereiseen jossa hinta oli 30 euron sijasta 15 per yö. Perskutarallaa, on minulla se 15 euroa erotus varaa maksaa, se pistää vihaksi kun tuntee ja huomaa että on kusetettu. Lähelle tuli yksi vene ja kysyivät laituripojalta että onko tämä Grand Holm sadam, poika vastasi että kyllä on. Viereisestä veneestä oikaisivat että ei ole. Irrottivat köydet ja lähtivät oikean satamaan.

tt3126

Näyttää niin että merellä navigointi onnistuu, satamassa tahtoo eksyä. Tai ei siis tahdo, vaan tahtomattaan eksyy. Nyt kuitenkin Haapsalun kierrosta. Vaiherikas päivä…

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.