Mekong joella

Aamulla jälleen sumua. Mitäs sen väliä kun laiturissa kiinni on, ainut että sumussa on kylmä.Utuinen on Mekong joki ja savinen.

Aamulla terveyspuuroa, puuro miehen tiellä pitää.Kävin tuolla läheisellä veneiden talvisäilytys alueella haahuilemassa. Kovasti on kesken hommat vielä. Minä olen ollut jo aikaa valmis.

Taitaa ihmisillä olla vappuna muu mielessä kuin veneily. Tötteröhatut ja torvisoitto. Kauppaan myös läksin, kuinka ollakaan siellä oli joku konsulentti vai mikä konsultti, tarjoamassa maistiaisia. Paistoi pannulla nakkeja ja kehotti maistamaan. Oli perin kahta sorttia. Tarjosi minullekin, maistoin ja olin lähteä mitään sanomatta pois, kun tämä kysyi että mille maistui?

Jäin vähän sanattomaksi, en olisi kehdannut totuutta sanoa. Sanoin kuitenkin sitten, että olen joskus huonompiakin maistanut. Ei tarvinnut valehdella, eikä suoraan päin näköä sanoa että kelvottomia. Kyllä tämä itse näytti uskovan myytäviinsä, ihmiset syövät vaikka koiran pökäleitä kun konsultti myymälässä tarjoaa. Tapaa täällä Porvoossa myös tuttujakin, tässä Werner Södeström joka jököttää joka päivä tuossa kirjapainonsa edessä.

Vappuaattona täälllä oli paljon ihmisiä liikkeellä. Vappu yö jotenkin tuhosi kaupungin tai ihmiset. Nyt aamulla ei ketään missään. Linnut  vain laulavat, eli lokit kirkuvat.

Näin elämä lyhyesti sanottuna soljuu Porvoonjoessa.

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.