Lähdin matkaan täältä Haapsalusta, sinne jäi kaupunki.
Tuuli oli lännen ja lounaan välistä, vetäisin koneella nuo ensimmäiset kapeikot. Kun väylä kääntyi etelään niin purjeet ylös.
Jälleen läks purje vetämään.
Välillä meni kovempaa solmuina kuin veden syväys metreinä, tiukkaa vastaista ja luovia.
Välillä pääsi melkein oikealta puolelta merimerkkejä, kun ei nouse, niin ei nouse.
Yritin tähystellä onko takaa ajajia, eipä näkynyt. Sai rauhassa antaa autopilotin purjehtia.
Sitten se tapahtui, tuuli katosi. Meno loppui kuin kananlento. Välillä kuulee sellaista negatiivista juttua että jäi tuuliajolle. Minusta on hyvä olla tuuliajolla, kun tuuli katoaa se on huonompi juttu. Silloin ollaan moottorin armoilla. Enkä minä halua olla moottorin armoilla, kuulostaa ikävältä.
Jossain vaiheessa ajattelin että tuuli kantaa minut Kihnun saarelle, mutta tuossa vaiheessa matkaa oli 35 mailia ja vauhtia 2 solmua. Tarkoitti 17 tuntia vielä ennenkuin perillä. Joten päätös oli helppo, Kuivastuun.
Kuivastussa oli muutama muukin kulkija. Satamakapteeni tuli laiturille vastaan, toivotteli tervetulleeksi paksulla saarten murteella. Vähän kuin kotiin palaisi…