Ne eipä sitä kotonakaan kauaa viihtynyt. Noukin nurkasta seljäkotin selkään ja menoksi.
Heilautin kättä ja maantielle.
Tuossa puistossa oli muuten ennen sotia ihan Tarton keskusta ja kivitaloja. Venäläiset sitten saksalaisten miehittäessä kaupunkia ottivat ja lähettivät satoja lentokoneita pommittamaan kaupunkia. Niiltähän tämä tuntuu käyvän. Nyt näkyy että on vähän kivijalkaa kaivettu nähtäville muistoksi. Ettei pääse totuus unohtumaan.
Bussiasemalla olikin minun kulkuneuvoni odottamassa, ai että hyvä mieli kun tiemme kohtaavat Lux Expressin kanssa.
Bussi jälleen viimeistä paikkaa myöten täysi. Se on markkinoiden laki. Kun hinta ja laatu kohtaavat niin kauppa käy. Kehnoa kauppaa saa tosissaan yrittää myydä, mutta jos laatu on kohdallaan kauppa revitään käsistä. Vielä viimeisellä minuutilla kun kaikki olivat kyydissä, kävi yksi maalainen kysymässä että onko paikkoja? Eihän niitä ollut, jäi laiturille ja etsimään seuraaviin busseihin kohtaa.
Minä kun en ooppelin omistajana tuosta autofanien puhumasta ajonautinnosta oikein ymmärrä. Minä annoin sen ammattimiehen kuljettajana nauttia Irizarin ohjattavuudesta ja mistä kaikesta ne nyt fanit kehuskelevatkin. Itse aloin katsella vanhaa suomalaista elokuvaa tietokoneelta. Ai perskuta kuinka matka joutuu.
Andrei tuli Boltin kanssa minua vastaan Tallinnan bussiasemalle. Hyppäsin tämän takapenkille, huikkasin että Tere Andrei, tämä että Tere Jukka.
Tuulta tuntuu piisaavan. Tätä on ollut jo viikko samasta suunnasta ja ilma hyvän jääkaapin sisälämpötila.
Veneet hyppäävät ja lyövät veden vaahdoksi.
Täällä Tallinna, suomenlahden parempi puoli…