Minä heräsin vähän kello 5 jälkeen, oli aika lähteä.
Että heippa vain Kuivastu. Tulen vielä takaisin, tiedän sen.
Tõll posotti määrätietoisesti, emme olleet samoilla kursseilla.
Näyttää että aamulla kello 6 on sellainen harvinaisempi tilanne. Piret ei ole vielä liikkeellä vaan on yön ollut kuivastussa minun kanssani. Tõll tulee samaan satamaan. Ne tavallisesti aina kohtaa siinä väinämeren keskellä, kun sivuuttavat toisensa. Nämä eestin vägilased.
Mina tempaisin purjeita ylöspäin.
Horisontti keinahti jälleen matka asentoon ja alkoi meno maittaa.
Liivinlahti, kotilahti. Hyräilin mennessäni saaremaan valssia ja pistin menemään. Soitin huvikseni Kuressaaren satamakapteenille, Oskarille. Kysyin että tiedätkö että olen tulossa? Kertoi että Kuivastusta olivat soittaneet ja kertoneet että nyt se tulee. Oskari sanoi että ei jouda odottelemaan, laittaa minulle suomenlipun salkoon että on kotoisampi tulla.
Lupaili sääukot kovia sateita, ei ollut paha. Välillä vähän sateli, mutta ei ollenkaan kovasti.
Sitten alkoi Kuressaari lähestyä. Hyvä että on karttaplotteri, siitä vain viivaa myöten eteenpäin.
Tuollaistahan se on kartalla.
Ruopattua ojaa eteenpäin.
Joku joskus puhellut että mikäs tässä, hiekkapohja jos eksyy väylältä. Onhan täällä paljon hiekkaakin, mutta kyllä nuo kivet on väylältä tuohon penkkaan nostettu. Tulee äkkipysäys jos tuollaisen posottaa.
Luonnon äänia ja haisua. Paljon lokkeja vastassa.
Viimeiset viitat vielä ja olen perillä.
Liput liehuvat komeasti.
Ja olihan siellä se Oskarin lupaama siniristilippu tuon sinimustavalkean vieressä. Olen löytänyt jälleen kotiin….