Liepajaan jälleen kerran

Aamulla heräsin kello 5 jälkeen. Ei ollut kelloa soimassa, lähtövietti herätti.Tempaisin sen aamucappucinon ja läksin. Satama jäi nukkumaan.Utua oli kaupungilla, aurinko nousi öljysataman takaa. Oudon näköistä.Moottorilla tuosta aallonmurtajan aukosta ulos ja suunta kohti etelää.Kohtapuoliin se odottamani tuuli nousi ja nostin purjeet tuulta pyydystämään.Sivumyötäiseen sellaista 4.5-5.5 solmun vauhtia. Sitten vain odotellaan että maisemat vaihtuu.Eipä niissä maisemissa mitään erikoista ole nähdä, hiekkarantaa, metsää ja jotain antenneita. Siitä vain rannikkoa etelään. Söin sitä venäläisen dievuskan myymää yoghurttia ja annan autopilotin viedä.Katselen taivaan pilvien kuvioita ja olen omissa mietteissäni.Sitten näkyi horisontissa kullanvärisiä välähdyksiä. Tämä kuva on kuvattu paljon myöhemmin. Silmä on tarkempi kuin kamera ja erotin tuon venäjän oikeauskoisten kirkon kullatut kupolit auringonpaisteessa. Olin niin riemuissani että kiljaisin: ”Liepaja Liepaja.” Koko päivän kun odottaa näkevänsä ja sitten sen näkee, kultainen väläys kirkon kupolissa.Liepajan satama alkoi näkyä.Siitä vain aallonmurtajan eteläisestä aukosta sisälle, merimetsot vahtivat.Ohi troolareiden ja sotalaivojen.Ohitin myös venäläisen vakoilusukellusveneen. Siinä se möllötti kaijan vieressä.Siinä se on, huvivenesatama. Laiturissa oli yksi vapaa väli, kiinityin siihen.Tällaisen käyntikortin antoi satamakapteeni minulle. Siinä on suuret suunnitelmat millainen satamasta tulee. Vähän on vielä tekemistä, vessat on kontissa, suihkut 600metrin päässä kuntosalilla. Satamavahdilta pitää pyytää lappu jolla pääsee suihkuun.

Varmasti tuleekin uusi satama jos Eu maksaa ja jos ei maksa uutta satamaa sitä ei tule. Ja siitä olen varma että ne veneet ei seiso purjeet ylhäällä laiturissa. Eikä oikeastaan kyllä purjeilla liiku, koska aallonmurtajan sisäpuolella ei saa purjehtia. Jos moottori ei toimi, pitää kuulemma tilata hinaaja.

Niin on tämäkin päivä pulkassa, siihen kului koko pitkä päivä…

 

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.