Maratoni Pärnuun

Kihnussa vielä aamulenkki, ehdin vetäistä eilen illalla ja tänä aamuna yhteensä reilu 20km rattaalla.

Kurase kaupassa myynti käy korkeilla kierroksilla. Nyt tehdään koko vuoden tiliä, myyjä oli väsyneen näköinen.

Aamusta iltaan sama ralli päällä.

Kiinnitin huomiota että on täällä ennenkin törmäilty autolla, eikä siihen edes juhannusta tarvittu. Nyt poliisit tulevat omalla veneellä ja niillä on auto valmiina Kihnun rannassa. Pääsevät yllättämään. Ennen tulivat autolla laivalla, ihmiset soitteli kaikki juopot läpi että nyt on poliisit tulossa.

Kävin vielä katsomassa tätä Kalevipoikien leikkikalua. Kyllä on vehkeessä suuri ruori, ihan tolkuttoman suuri. Luulisi että on hankala, eihän siitä sovi edes ohi millään kulkemaan.

Valmistelin lähtöä, veli saksalainen tuli. Kävin laituriin auttamassa, yksin kun oli liikkeellä. Saksalaisia näkyy muuten enemmän kuin suomalaisia.

Liput liehuu, on aika lähteä.

Muutama vene jäi.

Taakse jää Kihnun saari. Kivahan Kihnussa on käydä.

Purje vie ja tuuli tuulettaa eestin lippua saalingissa.

Tuollapäin pitäisi Pärnu löytyä.

Ja alkoikin kaupunki näkyä.

Vastaan tuli Lady Bella, latvialaiset. En tiedä miksi niillä tämä Ruhnun viiri on vasemmassa sakarassa, onkohan sillä joku merkitys?

Vastaan tuli myös tälläinen saunalautta, ei kyllä hyvältä näytä.

Sitten alkoi tapahtua, perskuta, tuollainen pyyhkäisi veneen keulan edestä. Hirveää kyytiä.

Jätkä vetää kohti tuota aallonmurtajaa vauhdilla, umpiluu pää.

Sitten vetää nyöristä ja leija vetää miehen lentoon. Lentää aallonmurtajan yli. Kun minä tulen vanhaksi ja en jaksa purjehtia, ostan tuollaisen. Saa vauhdin hurmaa.

Saavun määränpäähän, Pärnu Jahtklubi.

Laiturissa oli suomalainen purjevene, rannassa lipputangossa suomenlippu.

Pieni päivämatka, maratonin verran vain.

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.