Kompassi se suunnan näyttää.

Minäpäs kävin jälleen talkoissa, en minä siellä mitään tehnyt mutta talkoot on kivat. Niissä tapaa tuttuja, nyt oli koko telakka täynnä tuttuja. Monet tulivat kädestä tervehtimään, kyselivät missä olen ollut kun ei ole näkynyt? Mitäpä siihen osaa vastata, olen ollut monessa paikassa seikkailemassa?Viskattiin tuollainen moottorivene vesille, no nosturi nosti ja minä hoidin puhepuolen. Sitten läksin jälleen takaisin saareen, lupasin pitää yhdenmiehen talkoita. En minä täälläkään viitsinyt tehdä, katselin kaunista kevättä.Purjeveneen kompassi pitäisi uusia, se halkeilee oudosti. Varsinkin pimeässä sitä on jo vaikea lukea. Nähtävästi terävä haukankatseeni on tuhonnut pallon. Onhan tuota joskus tullut tuijotettua, kun ei edessä saaria näy. Kai se perhanan pallo joku kerta putoaa veneen pohjalle, siinä sitä sitten yrittää navigoida kompassi pallo kourassa.

Kyllä kompassi pitää olla veneessä, ilman sitä ei kyllä pärjää huonostikaan.On minulla varakompassikin, oikein venäläinen marssikompassi. Erikoinen vehje, siinä ei ole mitään vaimennusta, viisari pyörii aikansa ennenkuin asettuu kohdalleen. Laakerointi on yksinkertainen, kyljessä vielä vipu jolla neulan saa lukittua. 

Tässä on hienoutena vielä jyvä ja hahlo, kun oikein tahtoo tarkkaan kohteeseen suunnan ottaa. Myös tuo neula loistaa pimeässä hienosti. Venäläiset osaa tämänkin. Otetaan  Tšernobylin kattilasta pisara radiumia ja laitetaan kompassin neulan päähän jähtymään. Loistaa pimeässä ja parantaa sairaudet paremmin kuin magneettiterapia rannekkeet. Minullakin on toiminut ehkäisevästi, ei ole luuvalo yllättänyt.

Tällainenkin kapine tarttui matkaani talvisilla Venäjän reissuillani. Kyllä nyt veneen katsastajat katsoisivat kunnioittavasti, jos siis katsastuttaisin veneeni. En kyllä ole vuosiin katsastanut, mutta jos katsastaisin.

Perskuta. Taidankin alkaa reissuillani kerätä tällaisia ylijäämäkapineita katsastusta varten, ja lyödä ällikällä katsastusmiehet kun alkavat nipottaa. Näytän venäläistä hätärakettia jopa suu loksahtaa auki syynääjiltä. Hah, kaikenlaisilla laser soihduilla pelehtivät.

Lähtölaskenta on alkanut, odotan sopivaa tuulta ja lähden tuulen viemänä. Kompassit ja vehkeet on, suuntaa ei vain vielä tiedä mihin se tuuli kuljettaa…

 

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.