Gdynia junalla ja rattaalla

Läksin vaihteeksi jälleen naapurikaupunkiin Gdyniaan. Tai ei se ole naapurikaupunki. Välissä on yksi kaupunki, Sopot. Otin rattaan junaan ja menoksi. Konnari muuten myy liputtomille tästä ohjaamossa olevasta luukusta lippuja.Löysin tänne kauppahalliin, suuri kauppahalli.Paljon ihmisiä ja tavaraa. Puolan johto on aikaa sitten vaihdettu ja sen jälkeen on tavaraa ollut kaupoissa, jos vain złotyja riittää ostaa. Nähtävästi vika oli silloin Puolan johdossa, kuten Lech Walesa sanoi. Tosin päätyi lopuksi itse puolan johtoon.

Niin, teinhän minäkin ostoksia kauppahallissa. Ostin suurennuslasin, jolla saan tihrustaa merikarttakopioitani.Käännyin paaluutielle, päätin vetäistä rattaalla tämän 25km, ja vetäisinkin. Monessa paikassa on oikein hyvin järjestetty fillareille tiet. Tässäkin on autoille yksisuuntainen katu. Lisämerkillä kerrotaan että vastaan tulee myös fillareita, joille on sitten tehty oikein oma kaista. Metri fillarin ohitukseen on kyllä vähän, minä en hattua nosta. Kyllä pitäisin 1.5m miniminä. Tosin kaikki ohittavat siveästi kaukaa. Jos on ahdasta ajavat fillarin takana kunnes tulee sopiva kohta.Samoin useimmiten on nämä fillari ja jalankulku väylät erikseen. Loistavaa toimintaa.Kävin vielä tässä Gdanskin ja Sopotin puolessa välissä rannalla katsomassa.Levä oli tältä puolelta mennyt pois, ruskea raita näkyi Sopotin edessä jossa levää oli. Niin päädyin takaisin Gdans Marinaan.Täällä ei ole levää, on tätä ihmeellistä mitä lie vesikasvia.Siinä ne huristelevat turistit autoillaan veneeni takaa…

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.