Aamulla oli utua kun heräsin.
Läksin kävelemään Rymättylän keskukseen, tuossa oli eilen ihmisiä terassilla.
Paikan nimi on Rymiksen Mummola. Tuoksuu kalja ja tupakka kuten Rymättylän mummolassa? Minulla on toisenlaiset muistikuvat mummolasta. Koko kirkonkylä oli autio, ketään ei liiku missään. Oli aika lähteä.
Otin keulaköydet irti ja poijuliinalla vedin veneen vauhtiin ulospäin laiturista. En tahtonut herättää naapureita, jotka kylläkin illalla kertoivat heräävänsä aikaisin. Kauempana vasta kone käyntiin. Kello oli jo 7 kun läksin.
Mennä posotin tyynessä kelissä, ei ketään missään liikkeellä.
Vanaveden viivat vain jäävät kun jatkan matkaa.
Ohi mökkisaaren.
Tätä näkymää osasin jo odottaa, Siljan Galaxy se sieltä pilkistää.
Jatkoin matkaani, seuraavan saaren takaa alkoi paistaa laivan keula. Amorella, armastukseni.
En tiedä tietävätkö Amorellalla kuinka useasti katselen sen kulkua.
Voisi sanoa että Amorella on minulle kuin Katariina Jee Toomas Nipernaadille. Ehkä vaikea ymmärtää, kuka ei ole lukenut tätä August Gailitin kirjaa. Hyvää matkaa Amorella, vielä kohtaamme, milloin missäkin. Ihailen sinua kaukaa.
Kuka sanoo että merimetsot tuhoavat saaria, rangat jäävät pystyyn. Tuohan on aivan saman näköistä.
Sitten alkoi määränpää näkyä, soitin Alfons Håkanssille, että voinko tulla kylästämään?
Toivotti tervetulleeksi, sanoi että laita veneesi mihinkohtaan haluat.
Siinä se nyt on Ruissalon telakalla köytettynä, lippu piti ottaa pois kun otti tuulessa kiinni tolppaan. Hajoaa lippu sellaisesta.
Turussa on kirkonmiehet järjissään, laskevat kirkkoon käymään.
Enhän minä sinne asumaan jäänyt, kynttilän sytytin kuten usein ennenkin. Seikkailu jatkuu….