Liput liehuvat aamulla, se on merkki. Sopii lähteä.
Peruutin tuosta veneiden välistä pois.
Siihen sopii nyt paikan omistajan takaisin tulla.
Moottorilla ulos laitureiden välistä.
Tallinnan pojat oli etsimässä paikkaa, olivat yötämyöten tulleet. Nyt aamulla perillä.
Sinne jää Pärnu. Eilen tehtiin tilit selväksi satamakapteenin kanssa ja hyvästelin tuttavat, uudet ja vanhat.
Vieno tuuli vei kohti Pärnulahtea.
Kellohan oli tässä vaiheessa jo vaikka mitä.
Tässä korjaavat aallonmurtajaa. Helpompi ja varmasti parempikin olisi kun tekisi betonista uuden ja korkeamman. Mutta eihän tuollaista 1800 luvun rakennelmaa voi hävittää.
Luotsit kävivät saattamassa laivan taipaleelle.
Vauhtia oli sopivasti, matka joutuu.
Tuuli on viistosti takaa, veneen oma vauhti tekee oman tuule ja kääntää tuota vindex nuolta eteenpäin enemmän.
Kohtasin myös vanhan tutun, Kihnu Virven. Virve, se ihminen on käsittämättömän suosittu. Ei tämän mukaan muuten tätä laivaa muuten olisi nimetty.
Välillä tuli väylän pätkä jota pitkin kuljin.
Tuuli vähän hiipui.
Ja samalla myös vauhti hiipui. Mutta eipä ole kiire.
Muutama kulkija, Kihnu Virve ja nämä. Nämä olivat Kuivastun lähellä jo.
Kuivastu alkoi näkyä, soitin satamakapteenille että jos katsot ikkunasta niin näet minut Viirlaiu suunnassa. Ilahtui ja sanoi että tule tule.
Mastoja näyttää olevan satamassa.
Tuosta aukosta sisään.
Leveää muhun murretta puhuva satamakapteeni tuli vastaan laiturille.
Sukeltajien emäalus. Kauhea viritys.
Tuossa oli paljon hienoja yksityiskohtia. Lehmän kallo mastossa ja vaikka mitä.
Mastossa merirosvolippu. Tuolla saunan luona suomalaiset puhuivat että merirosvolippu laivassa. Minä että samaa porukkaa. Täälläpäin ei ole merikarhu yhdistyksiä, laittavat sen sijaan merirosvolipun. Ei eestiläiset pelkää että ne on oikeita merirosvoja ja tappavat merenkulkijoita. En taaskaan saanut hyväksyvää nyökytystä näiltä rantatietäjiltä.
Ei vaikka yritin olla merikarhun näköinen, valitsin varastosta tämän kaikkein kuluneemman ja auringon polttaman lippalakin. Minä luulin että sillä saisin merikarhujen kunnioituksen, mutta ei. Olisi kai pitänyt olla kipparilakki päässä ja veneen kylki kiiltävämpi. Se lakinreuhka ja parransänki taisikin tehdä minusta seitsemän meren kauhun näköisen, ei merikarhun näköistä.
Mutta mitäs heistä, minä tallaan omia teitäni ja saatan jopa naurahtaa etiketille. Pitäisiköhän minunkin etsiä lehmän pääkallo vaikka veneen keulaan?
Tuollaista muuten lupaa. Yhtenä päivänä jää ennuste alle hellerajan. Sadekuuroja on muuten näyttänyt monena päivänä, ei ole kohdalle sattunut.