Odottamani sääikkuna loksahti raolleen, silloin livahdin tottuneesti siitä ikkunanraosta kuin kärppä. 
Saalinkiin vieraslippu, vaikken tunne ulkomailla olevanikaan. Enemmän on viimevuosina tullut Eestissä eleltyä.
Eestin kaitseliidun viiri näyttää että merirosvojen ei kannata lähestyä. On muuten tuossa kanuunassa sellainen reikä putkessa. Rakettejakin on sotasaaliiksi jäänyt kirstullinen.
Mutta asiaan, lähtö läks vienossa tuulessa, illan edetessä vauhti alkoi kasvaa ja auringon laskiessa päätös oli että yksi reivi isoonpurjeeseen.
Se oli ehdottomasti oikea päätös. Yöllä tuuli nousi ja nousi, autopilotti ei ollut enään myötäisessä kykenevä ohjaamaan, joten äijä peräsimeen. Jossain vaiheessa tuli kylmä, ei siitä peräsimestä irti voinut laskea. Sitten tuli kusihätä, no sekin on vain kestettävä. Lamppu oli varattu, sillä katselin aaltoja että kuinka korkeita ne on. Ei siitäkään oikein selvää saanut. Sitä paitsi yksin yöllä ne joka tapauksessa tuntuvat isommilta kuin auringonpaisteessa. Kun aina nauran saunakapteenien tuulille, niin laitan tähän oikein virallista tietoa Tallinnan matalan tuletornilta.
Että siinä 14 kävi keskituulet tuulet kun Tallinnan matalaa ohittelin. Vauhdin hurmaa, kun lähtee aaltoa surffaamaan alamäkeen, vaahto näkyy valkoisena veneen kyljellä ja kohina kasvaa. Loki heilahti välillä 8.5 solmua ja taas kohta alkoi laskea aallon harjaa lähestyttäessä.
Viimein Piritan valot alkoivat loistaa. Yöllä pimeydessä laituri loisti valkoisena.
Linnunpaskaa, hohtaa pimeydessä.
Soitin satamakapteenille ja katsoimme paremman paikan ja teimme hyvän diilin.
Tähän voisin sanoa kuten se ensimmäinen kuussakävijä, Neil Armstrong sanoi astuttuaan kuuhun:”Tämä on pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri askel ihmiselle.”