Ottolapseni alkoi kyselemään että eikös merimiehet käy purjehtimassa? Olisi halunnut optimistijollalla purjehtimaan, mutta eihän minulla sellaista ollut. Otimme Birgitan köydet irti ja luovimme joella. Birgitta kulkee kovempaa kuin nuo jollat.
Huomasin jo aikaa sitten että tämä eestin vieraslippuni oli riekaleiksi kulunut. Näitä on tässä vuosien varrella jo useampia hajonnut.
Olihan minulla kätköissä ihan ehjäkin, sen vaihdoin.
Sitten koitti jälleen luopumisen hetki. Jostain pitää luopua että jotain saa. Matruusini läksi bussilla kohti Tarttoa ja minä jäin bussille vilkuttamaan. Lasin takaa katselimme toisiamme kun lähteä piti.
Minä kerroin satamakapteenille lähteväni, sanoin että tulen viikon-parin päästä takaisin.
Pieni tuulenvire vie.
Päätin karistaa kaupungin pölyt ja vaihtaa raikkaaseen meri ilmaan.
Onkohan näillä ihan oikein luvallista tämä touhu. Kauhoista pudonnutta turvetta pöllytellään oikein kunnolla. Voisihan sitä vaikka vähän kastella.
Olihan tässä alkumatkalla muitakin liikkeellä. Ihme kaukalo.
Hiljainen tuuli vie, no eipä tässä erikoista kiirettäkään ole. On koko loppuelämä aikaa, luulen.
Niin näkyihän täällä tuollainenkin. Kuivarahti alus matkalla lastia hakemaan Pärnusta ja luotsi matkalla laivaan.
Saivat luotsin laivaan ja lähtivät edeltä satamaan.
Tuosta minä vetelin Kihnun itäpuolta.
Lupailivat itätuulta 5m/s, ei tullut, tuli länsituulta 0,8. Ei paljon juhlita.
Aurinko laskee Liivinlahteen, minä purjehdin kotivesillä. Kai aamulla johonkin rantaan löydän..