Vielä viimeinen ponnistus markkinoilla. 
Helppoheikin työssä pitää olla supliikkia. Houkuttelin ohikulkijoita ostamaan olkihattuja. Eivät tahtoneet ostaa, niin huutelin eestiläisille, että pane olkihattu päähän. Saat vielä auringonpistoksen ja järki pimenee ja kävelet avonaisen rahakotin kanssa kuin suomalaiset. Tuhlaat vielä perheen ruokarahat auringonpistoksissasi.
Aina joku kääntyi ja osti.
Välillä kävin Armenian poikien juttusilla, nämä osaavat shaslikin tekemisen taidon. 
Kyllä Armenian ruoka makkaran voittaa 16-0.
Lopuksi aloin uumoilla että kello voisi olla kotiinlähdän aika. Kaivoin kotelosta aarteeni. 
Greenwich merimuseosta ostamani kannettava aurinkokello. 
Nerokas laite, kellossa olevan kompassin avulla käännetään viisari näyttämään pohjoiseen. Asteikkolevy käännetään kulmamitan avulla oikeaan kulmaan. Kulma riippuu leveysasteesta. Siitä sitten vaan tarkistamaan onko aurinko radallaan ja mitä se kello on.
Hieno kelloni löi 15 kesäaikaa ja jokapuolella alkoi säpinä kun kauppiaat lastasivat tavarat autoihinsa. Kohta kaikki häipyivät ja Türin kaupunki jäi elämään hiljaista elämäänsä. Markkina humu loppui tällä erää….