Kävin vielä vähän juosta kirmaisemassa Dirhamin rannalla.
Hiekkaa ja tuulen tuivertamia mäntyjä.
Ja paljon käpyjä. Joskus lapsena tuli paljainjaloin juostua metsässä Nyt vanhemmiten jalat on tullut huonommiksi, käpy sattuu jalkapohjaan niin että huuto pääsee. Kävyt on jotenkin muuttunut kovemmiksi. On tyydyttävä vain kengät jalassa kävelemään, tai tarkkaan katsomaan mihin astuu.
Tuli lähdön aika, kävin vinkkaamassa satamakapteenille että olen lähdössä. Tämä kun näki minut ovella, niin kysyi sovittelevasti: ”Oletko Jukka lähdössä.” Eilen kun tulin niin tuli vähän sanomist,a kun olisi taas pitänyt paperilappuseen kirjoittaa kaikki tiedot. Kieltäydyin ja sanoin ettei ole prillejä, kirjoita vaan ihan suoraan siihen satamakirjaasi. En voi sietää komentelua. Minäkin sovittelevasti että olisinhan minä voinut siihen valkoiseen paperiin ne nimet ja numerot voinut laittaa, mutta luulin että osaathan sinäkin kirjoittaa. Nauroimme ja tämä toivotti uudestaan tervetulleeksi. Kai tällä oli hermot tiukalla kun koko talven odotellut että kun tulisi joku kylään ja kun tulee niin vittuilee tullessaan.
Tempaisin purjeen nostonyöreistä purjeita ylös ja läksi.
Minä jatkoin tätä ikuista kierrostani pitkin Baltian rannikkoa.
Vauhti vaihteli 3,5-7 solmun välillä. 3,5 kn vauhdissa horisontti on melkein vaakatasossa, 7 solmussa alkaa kokka kohista ja maisema kääntyy matka-asentoon.
Autopilotti vie ja salaatti maistuu. Aurinko paistaa lämpimästi poskeen.
Välillä reitin varrelle sattui kepukoita, jotka näyttivät mistä väylä kulkee.
Tässä Haapsalun lahdella soitin satamakapteenille, olen tulossa, onko tilaa? On on tilaa, pane vene mihin tahdot.
Rantautumisen hetkellä tuuli nousi, kuten usein käy. Pukkasin veneen aisapaikalle, siihen on helppo tulla.
Kävin vielä juttelemassa satamakapteenin kanssa, sanoi tervetuloa, maksa kun jaksat.
Rantautumisen kunniaksi kylmä Ukrainen alkoholiton olut.
Ja jäätelö tietenkin. Purjeveneet liikkuvat auringon, tuulen ja jäätelön voimalla vaikka maapallon ympäri.
