Kihnuun viimeiset silmäykset.
Savustettu nokkahauki oli ihan hyvä.
Ruodot olivat vain oudon väriset, vihreät. Jos en olisi tiennyt, en tiedä olisinko syönyt. Yleensä vihreä väri ei ole kalassa hyvä merkki.
Päivällä purjeella Kihnun laiturista ja suuntana Eestin kesäpääkaupunki Pärnu.
Pärnu Jahtklubin vieraslaiturin toiselle puolelle oli kyljittäin kiinnittynyt poijupaikoille 3 suomalaista venettä.
Tänne toiselle puolelle saatiin sitten sopimaan tiukaten 18 venettä. Seuraaville tulijoille ei ole enään kohtia, minä survoin veneen viimeiseen rakoon.
En minä kyllä kehtaisi pysäköidä invapaikalle enkä tälläiseen laituriin poikittain. Toisille se näyttää olevan aivan luonnollista, mitäs sitä toisista välittämään.
Luotsivene veti ohitse aika aallon kanssa, yhdestä poikittain olleesta näytti lepuuttaja yrittävän ylös, kun niin keikkaa. Tekisi niin mieleni välittää, mutta karaisen mieleni, tässä tapauksessa en välitä, hyräilen vain mielessäni, jään seisomaan ja katselen nouseeko vai ei. Jos omistaja tulee paikalle, laulan ääneen. Olen jo harjoitellut peilin edessä tätä tilannetta varten.