Läksin jälleen rantaa pitkin kävelemään, mitähän uutta tänään löytää elämään? Alkaa kohta elämä käydä tylsäksi täällä Helsingissä. Tosin kun avoimin silmin kulkee, näkee uusia ihmeellisiä asioita.
Sitä minä ihmettelen etten osaa kulkea juna raiteiden yli sivulle vilkaisematta. Kävelin täällä kauppatorilla ajatuksissani ja yhtäkkiä hokasin nuo kiskonpätkät. Säikähdin niitä, yritin jatkaa matkaa mutten voinut sivulle vilkaisematta. Kai se on joku neuroottinen häiriö, muiden häiriöiden lisäksi.
Kiskot näyttävät kohti tätä erikoisen näköistä tölliä. Se on kääntöpöydän vartijan koppi.
Aikoinaan oli kääntöpöydälle oma kääntäjänsä. Odotti että juna tulee ja käänsi sillan junalle. Nyt se silta käännetään keväällä laivoille ja syksyllä jalankulkijat kävelee sitä pitkin.
Tämä muistokivi on kuninkaallinen suomen tykistörykmentin muistoksi. No miten sen nyt ottaa, suomalaiset sanovat että ruotsi-suomen valtakunta ja niin edelleen. Kyllä suomi oli osa Ruotsin kuningaskuntaa ja tykistörykmentti oli ruotsalainen.
Tässä ruotsin ajan kaleerilaiturit. Niihin rantautuivat tykkiveneet. Välillä siissä pestiin mattoja, nykyjään pidetään lauantaisin juhlia.
Kävin vähän junailemassa katsomaan vanhoja paikkoja.
Täällä oli ratapiha, siellä liikkui tavaravaunuja yötä päivää. Nyt ne kaikki on kadonneet. Tilalle on rakennettu ja lisää rakenteilla.
Täällä alikulku tunnelissa oli omituinen kyltti.
Kameravalvonta joka tallentaa poliisin. Miksi poliisi pitää tallentaa, mihin se poliisi tallennetaan? Kaikkea sitä näkee
Maalaisten talo.
Alan tuntea itseni eksyneeksi ja maalaiseksi kuin nämä maalaiset maalaisten talon seinällä.
En ole vielä kuitenkaan yhtä kaukana menneisyydestä, kuin nämä Seppo Ilmarinen ja tämä vaka vanha Väinämöinen.
Olenko minä nyt some vaikuttaja, vaikuttaako siltä? Alanko nyt tienaamaan suuret rahat? Miten tämä kuulostaa kusetukselta?
Kyllä nyt on aika nostaa kytkintä…