Täässä Kuivastussa on kaksi satamakapteenia, vuorotellen tekevät päivän töitä. Tällä toisella satamakapteenilla ei oikein mene hyvin. Myöhemmin kun läksin toimistoon, niin tämä ei löytänyt Birgitta nimeä tietokoneelta. Yritti ja yritti, minä lopuksi että anna minä autan. Löytyihän se sieltä.
Kohta tämä tuli paperi kädessä kysymään veneilijöiltä, että joku ei antanut puhelin numeroaan. Tuli minullekin, yritin kysyä että eikö olisi helpompi kun katsoisit minkä nimisestä veneestä se numero puuttuu? Tämä läksi ja tuli kohta takaisin ja löysi puhelinnumeron puuttuvan veneen omistajan. Siinä illanmittaan tapahtui vielä muitakin aivan ihmeelisiä asioita. Ei hyvältä näytä, tosin ei satamakapteeni nyt mitään ihme vaaraa taida saada tehtyä vaikkei muisti aivan partaveitsen terävästi leikkaisikaan.
Ringsu satamakapteeni, eli tämän Ruhnun saaren sataman satamakapteeni otti lopputilin. Kuulemma kyllästyi ja kertoi lähtevänsä Norjaan töihin. Siis jo viimevuonna. Että siellä olisi nyt työkohta jos joku haaveilee majakanvartijan tai yksinäisen saaren satamakapteenin tittelistä. Kesällä tehtään kahdessa vuorossa töitä, tai vuoropäivinä, miten sovitaan. Palkkaa tulee 850 euroa kuussa. Vähän epäilen, että kuivastussa myös aukeaa kohta työpaikka.
Sinne jäi osa veneistä kaijalle, minä en ole vielä valmis satamakapteeniksi jäämään.
Regula jäi reserviin seisomaan, minä lähdin eteenpäin.
Ensin täydellä purjeella.
Sitten kohta alkoi päässä huimata ja ensimmäinen reivi peliin.
Vauhti senkuin paranee. Sitten mennään taas niin että tukka hulmuaa. Tai hulmuaisi, jos tukkaa olisi enemmän ja ei olisi lippalakkia reuhkaa päässä. Nyt vain tuuli yritti lippalakkia mereen viskata.
Yksi vene tuli vastaan, tuollainen katamaraani. Takana näkyi vähän aikaa 2 purjevenetä, johonkin hävisivät kohta. Minä vedän sydämen kyllyydestä sivutuulessa Väinämerta kohti pohjoista. Tuuli vain suhisee korvissa.
Vormsi ja Hiiumaan välistä ylös.
Ohi tämän Harilaid saaren. Sinne menen vielä käymään jokukerta. Tänäänkään ei ollut se kerta.
Katselin pilviä, nuo näyttää merkkiä, että jotain on tulossa.
Tähän Püssirahu silmään minut toi purje, siitä loppui minun karttoihini merkitty väylä. Oli siellä väylä tiesin, mutta vastatuuleen en lähde luovimaan tuntemattomalle väylälle kivikkojen väliin. Purjeet alas ja moottorilla.
Turvassa silti ollaan, turvavesi keppi kertoo sen.
Siellä se sitten näkyi, Kärdla, Hiiumaan pohjoisreunalla oleva kaupunki.
Satama oli täynnä suomalaisia, yhdet tuttavat Baltian seikkailuiltani tapasin. Nauroivat että olivatkin ihmetelleet missä lippalakki luovija on, kun ei oltu törmätty. Tässä halukkaille veteen piirrettyä viivaa, yleensä se katoaa kun taakse jäänyt. Että sellaista täältä….