Ihmeellistä jorinaa

Aamulla kaikki jäi nukkumaan kun läksin. Tai ainakaan ketään en nähnyt, kun kello 8 potkaisin venhon laiturista ja nostin purjeet. Konettakaan en käynnistänyt, ajattelin nukkukoon.

Edellis iltana täyttyi laiturin suojanpuoli sekä pääty purjeveneistä. Myöhemmin tuli pieni puinen moottorivene, ankkuroi tuulenpuolelle. Tuli katselemaan eikö sopisi kanssa tuulensuojaan. Laiturin juuressa oli vähän ahdas kohte kallion vieressä matalassa vedessä, johon aikoi siirtyä. Kysyi viereisen purjeveneen mieheltä, että jos tämä vähän siirtäisi keulaköyttä, niin ei tarvitse kallioon nojata. Purjeveneen toisella puolella oli metri rakoa viereiseen veneeseen.

Tämä tosi merenkyntäjä totesi että ei voi siirtää, menee balanssi jos siirtää köysiä. Olin siinä vieressä seisoksimassa kädet taskussa, lippalakki päässä. Totesin tälle merimiehelle että ole varovainen, jos balanssi menee veneesi kaatuu siihen. Niin on kuulemma käynyt, kun varomatta köysiä siirtelee . Tervehdin illalla aina ystävällisesti hymyillen kun nähtiin. Täma katseli taivaalle. Samoin tämän nainen muuttui perin happamaksi. Siirsivät kyllä köysiäkin metrin, putputin sopi myös joukkoon.

Tuuli toi jälleen kerran Ahvenanmaalle, Torsholmaan. Aurinko paistaa kuten aina Ahvenanmaalla.

Torsholma ei taidakaan olla oikeaa Ahvenanmaata. Ahvenanmaalla usein kaikki on niin silmäänpistävän hienosti laitettu, sievästi. Täällä on vähän kuin itäsuomessa, rytöä jokapuolella.On täällä hienojakin kohtia, ei Torsholma huono paikka ole.

Tuuli toi hienosti pohjoiseen, Jungfruskärin saareen. Laiturissa olikin jokunen vene jo. Läksin kiertämään saarta, ompa ompa outo paikka.152millinen Canet kanuuna on liiteriin laitettu, putki vain törröttää ikkunasta. Kävin kokeilemassa, kanuunan lukko on hitsattu kiinni.

Toinen samanmoinen on jätetty ruostumaan, on jo vetänyt aika huonoksi. Armeija on pois lähtenyt, kukaan muu ei osaa eikä uskalla tykkiä mitenkään huoltaa. Jätetään noin rumaksi ruostumaan.Eniten täällä ihmetytti viinipensaiden kasvatus. Eu tukee viinin valmistusta saaristossa hyvällä summalla. Rypäleet on niin happamia, että pitää lisätä sokeria paljon ja pullahiivaa että lähtee käymään. Siitä tulee kiljua, sitä viljelijät vetää talvella ja katselee kardiinan raosta naapurien tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Siinä on saari romantiikkaa. Ne jotka eivät tee eu rahoilla kiljua tekevät heinäpaaleja. Eihän niillä mitään tekoa ole, ne tehdään vain sen takia että saa rahat kuljeksimasta. Paalit jätetään taivaan alle mätänemään. On siinäkin enemmän hyötyä kuin viinin tekemisessä.Tälläisiä pulmatehtäviä joutessaan myös tekevät, nykyajan jatulintarhat.

Luin internetistä kuinka naapuriston asukkaat ovat huolissaan kun luonnonpuistoon saa tulla veneellä, heidän mökkinsä naapuriin. Veneilijät kuulemma rikkovat kalliokiiloilla köysiä kiinnittäessään kalliot. Minua niin kiusasi se juttu, että piti ihan itse käydä etsimässä jälkiä. Tämä on ainut jota löysin, ihan laiturin läheisyydestä. Väitän kyllä että tätä ei ole veneilijät tehneet. Onkohan nämä ne jäljet josta naapurit ovat valittaneet? Kummia ruikuttajia…

Aamulla kello 2 kello herättämään, en ollut varma heräänkö ilman sitä. Tuuli oli pudonnut johonkin 6m/s, se vähän häiritsi lähtemisen riemua, kun salamat välkkyivät yössä etelän suunnalla. Mustahan taivas on yöllä, yöllä ei tiedä millainen se taivas siinä lähtö suunnalla on. Suomen suunnalla ei kuitenkaan välähdellyt. Säätiedoitus lupasi ukkosia tulevaksi. Purjee ylös ja suuntaan 310.Aamun sarastaessa näki missä kunnossa taivas on. Vähän oli sellainen kuin räjähdyshattaroita, aika mustia pilviä.

Myöhemmin aurinko alkoi paistaa, kivempaa purjehtiminen on auringossa kuin tuollaisten pilvien alla. Pimeässä salamat on pelottavia, vaikka vain horisontissakin. Tuuli nousi lopuksi niin että jälleen reivi purjeeseen.

Ne minun suojeluskaitsijani, ilmojen haltijat kaitsivat kuitenkin minut ukkosilta ja sateilta, tälläkertaa.

Kohta alkoi horisontissa paistaa majakka, paikan nimi on Utö. Näköjään tie kulkee majakalta majakalle, vaikkei tässä muuten mitään päätä ja häntää ole.

Sinne jäi Haapsalu unia vetelemään, kun jälleen purjeet ylös ja eteenpäin. Tuuli nousikin ihan mukaviin lukemiin.

Tuosta oikaisten luonnonsuojelualueen läpi, näyttää olevan 8 solmun rajoitus. Se olikin ihan sopiva, vauhtia oli sen 7 kun ohitin Harilaid saarta. Vettä tuli pilvestä selkään pariinkin otteeseen, sen jälkeen jälleen aurinko. Lopuksi Lehtma satama. Vähän on jälkeen jäänyt satama sen jälkeen kun Kärdla avattiin.

Satamakapteeni istui konttorissa, säikähti kun tulin ovesta. Minulla oli kyllä etukäteen vihjettä asiasta, osasin varautua.

Näytin ukolle 4 euron puolalaista vodkapulloa, kerroin että lähden yöllä eteenpäin. Ei tarvitse antaa rahaa takaisin.

Lähti äkkiä suomenlippua salkoon vetämään, ennenkuin muutan mieleni. Olin kesän 25 asiakas, normihinta on 20 euroa yö.

Nyt on tuuli vaipunut eilisistä lukemista, nyt itämerta ylittämään, jälleen. Luotan ettei kokonaan tyynny tuuli. Kävin tälläisessä vaatimattomassa, neuvostoliiton aikaisessa vartiotornissa esittämässä vienot toiveeni tuulten haltijoille. Jospa kuulevat.

Kai tästä johonkin pääsee maihin, joskus…

Nyt mua viedään linnasta linnaan, lauloi mustalaispoika. Linna on kaupunki, linnus on linnoitus eli se suomenkielen sana linna. Joka linnassa tutustumaan linnuseen jos sellainen on.

Taas tutustuen nähtävyyksiin, Venäläinen höyrymasiina.

Tästä ei enään junat lähde, rata on purettu.

Hiljainen on satama, turistit kadonneet. Riiassa tapaamani purjehtijat tulivat tervehtimään, kysyivät olenko kotimatkalla. Vastasin rehellisesti:” en tiedä.” Katsoivat oudoksuen. Yritin vastata niin etteivät jotenkin ylpeäksi luule ja selitin paremmin:”Kun en tiedä, niin en tiedä.” Taitaa olla aika jatkaa matkaa, ostin sadepäivien lukemiseksi kirjan.

Eilen olikin aamulla hyvä tuuli Orissaaressa. Pohja on paksua mutaa, ankkuri laahasi perässä ja keula oli vasten laituria. Oli siinä autonrenkaita välissä mutta tahtoi keula luiskahtaa pois ja osua betoniin. Olin aikonut olla pidempään, mutta tulikin lähtemisen tahtominen.

Siitä sitten purjeet ylös ja läpi ruohikon. Ruohikossa voi purjehtia kun ei kaikua katsele, kaiku näyttää välillä metrin kukemia, kaiku heijastuu ruohoista. Lokia ei myös kannata katsoa, vettä kölin alla 25senttiä kartan mukaan ja purje vie 6.5 solmua. Milläs sitä hiljennät, saa vauhdinhurmaa.

Säätiedotus lupasi mahdollisia ukkosia, sellainen alkoikin lähestyä takaa. Onneksi se oli mahdollinen, mahdoton ukkonen on paha merellä. Tosin en ole koskaan ennustuksesta kuullut mahdottomista ukkosista, aina varoittavat mahdollisista.

Tälläinen mahdollinenkin lähestyy yllättävän nopeasti. Kuvan oton jälkeen lähdin laittamaan sadevehkeet niskaan, kun tulin ulos tuli kiire reivata purjetta. Samassa olikin meno päällänsä, vaahtopäät nousevat ja taivaalta tulee vettä. Ei minulla mitään hätää ollut, istuin ukkosenjohdattimen alla. Puista varoittelevat ukonilmalla, mastoista ei puhuta mitään. Yhden kerran paukahti niin kovaa, että sydän hyppäsi. Kuvia ei tietenkään sellaisesta saa, on muutakin tekemistä ja miettimistä. Se kamerakin on vähän kuin autopilotti, hyvän sään vekotin.

Puolen tunnin päästä kaikki on jälleen toisin, aurinko paistaa, taivaanrannassa pilviä. Haapsalussa on vieraat vähentyneet, muutama vene laiturissa. Heinakuu loppuu, alkaa lõikuskuu…

Minä tiesin mihin olin tulossa, vartavasten tähtäsin. Orissaaren satama on Illiku luodolla. Täällä on heinäkuun viimeinen viikonloppu perinteisesti Illikupäevad. Ne olivat joskus suuremmatkin pidot, nyt ovat vähän kokoon kuivaneet. Mutta oli täällä Väike Väinä yli uimiskilpailut jälleen kerran.

Olin täällä vuosia sitten jolloin päivät olivat suuremmat juhlat. Katselin silloin kun uimarit uivat yli meren Muhun saaren rannasta Saarenmaalle orissaareen. Päätin että vielä osallistun kilpailuun, en aikaa uidakseni, vaan ollakseni oman elämäni sankari.

Osallistujia oli joku 128, kiikarilla katsoen aika pärskinä näkyi 2 kilometrin etäisyydeltä, kun lähtivät tulemaan.

Nämä ensimmäiset on kyllä ammattilaisia. Uivat alle puoleen tuntiin yli Väike Väinän, näkee että jätkissä on voimaa vielä vaikka kuinka. Vesi kuohuu kun ottavat mittaa toisistaan.

Vastaanottajia oli laiturilla mustanaan kun kuumaryhmä saapui.

Sitten tuli sade ja vei katsojat, toimitsijat ja muutama katsoja jäi.

Minä jäin sateeseen katsomaan myös loppupäätä. Tämä prouva oli toiseksi viimeinen, vähän oli väsynyt, kädestä auttoivat portaita ylös. Oli täyttänyt talvella 80 vuotta, kysyi että eihän kylmä tullut, kun jouduitte odottamaan niin kauan sateessa?  En tiedä onko kovempi temppu uida reilu 2 tuntia, vai tempaista 30 minuuttiin sama matka?

Kävin onnittelemassa muoria, tämä nähtävästi luki ajatukseni, sanoi tule mukaan ensivuonna.

Illalla vielä esiintyi Apelsin, pojat osaavat 42 vuoden kokemuksella.

Kyllä miehillä vieläkin kuulijoita riittää, purjeveneitä tuli Hiiumaalta, lentolepakko mistä lie.Myös autolla ja jalkaisin tuli kuulijoita. Väliajalla esiintyi joku räppäri, kyllä Apelsin on vieläkin parempi kuin bussillinen uusia.

Hyvä meininki, oikein hyvä päivä, myös tänään.

Aamulla läksi purjehtimaan, kunnes tuuli tyyntyi ja moottori lähti viemään toiselle puolelle Muhun saarta. Loppumatka aika matalaa. Eestin kartoissa ei väylän nimellis-syväyksiä ole, siitä vain katsotaan mikä näyttää olevan matalin kohta väylän varrella.

Aika paljon kasvaa ruohoa väylällä, huono  idea vetää moottorilla tälläisessä heinikossa. Moottorin lämmönvaihtimet tempaa ruohon sisäänsä, täytyy ehkä katsoa ja puhdistaa.

Perille pääsin vaikka matalalta näytti. Piti vähän vauhtia ottaa että sai keulan laituriin, köli otti vastaan.

Paikka on sitten Orissaaren Jahisadam. On täällä yksi moottorivene turisteja minun lisäkseni. Minä en ole turisti, minä olen ränduri.

Fillarilla vielä iltasella pikainen tutustuminen Saarenmaan sõjavara museoon. Paikan omistaja oli pihalla hiomassa jotain kenttäkeittiötä, laski ovesta sisään kun nätisti pyysin.

Äijä oli kerännyt paljon kapineita ja krääsää museoonsta, aseitakin pienen sodan aloittamiseen riittävästi. Kapinaan ainakin aseet riittää.

Koppalakki osastolla oli koppavia miehiä eri aikakausilta. Menihän se tämäkin päivä, huomenna uudet kokemukset täältä Orissaaresta, tiedän minä.

Aika sai täyteen Kuressaaressa ja hoitaen lähtömuodollisuudet satamakapteenin kanssa. Kysyin että tarvitseeko minun maksaa tästä näin paljon? Ei tarvitse, otetaan kolmannes hinnasta pois, totesi mies. Kätteli lähtiessä, sanoi että tule takaisin. Minä lupasin että tulen.

No, olin minä täälläkin satamakapteenin sijaisena yksi ilta. Ukko oli lähtenyt kotiinsa nukkumaan, hullu tekee yksin koko kesän jokapäivä töitä, aamusta iltaan.

Sitten tuli yhdet suomalaiset, joita olin nähnyt jo Riiassakin, minulta kysymään, että missä satamakapteeni on? Nukkumassa, luulen minä, vastasin. Antoivat minulle rahaa ja pyynnön että maksa. Aamulla selvittelin satamakapteenin kanssa näiden lähdön. Nähtävästi olivat nähneet kun istuksimme satamakapteenin kanssa ja juttelimme kaikkea maailman menosta, arvasivat että tunnen ukon.

Nyt tuli sitten minun vuoroni lähteä, heti kohta vettä niskaan. Tuuli oli heikko ja vastainen, lopuksi kyllä tuuli nousi mutta vedin sitten koneella loppuun asti Kuivastun satamaan asti. Kun lähdin Kuressaaresta tuuli oli etelästä, kääntyi idän kautta pohjoiseen, perillä kuivastussa oli jo luoteesta.

Satamassa oli jälleen se auringon haalistamin silmin maailmaa katsova yksinpurjehtija minua vastassa ottamassa vastaan kun sivutuulessa tulin laituriin, muut nukkuivat jo. Rändurid tunnistavat toisen rändurin kun kohtaavat, tulevat tarvittaessa vuorotellen toinen toistaan auttamaan laituriin tulossa ja lähdössä. Heilauttavat lähtiessä toiselle, toteavat että ehkä vielä joskus jossain nähdään.

Tässä eiliset uutiset Baltiasta, nyt on aurinko noussut minun kanssani, on jälleen aika jatkaa matkaa.

Auto persiin alle ja matkalle Saarenmaalla.

Kaalin kraateria katsomaan. Sen on tehnyt rauta-meteoriitti joka tulla pasahtanut taivaalta. Ilmakehässä meni kappaleiksi, suurin osui tuohon.

Edesmennyt kirjailija ja presidentti Lennart Meri teki siitä jopa kirjan, Hõbevalge. Hyvä kirja, aika raskas vain lukea, sellaista vanhaa kieltä.

Banga pank. Tuollainen 20m korkea, mereen putoava kalkkikivi jyrkänne. Se sama kalkkikivi suoni tulee kuulemma Gotlannista asti tänne. Yksi eestiläinen yhtye teki sellaisen mustanhuumorin kappaleen, pank on tuollainen jyrkänne, pank on myös pankki. Sanat meni jotenkin näin, älä murehti rahahuolista, ota elämälle lainaa pankasta. Näiltä on oikeasti ollut hyppääjiä, ei täällä Saarenmaalla niinkään, Tallinnan lähellä Lohusalun lähellä Türisalun pankassa riesaksi asti.

Minua huimasi pahasti siinä reunalla.

Lopuksi Sõrven nenään, siellä oli sotamuseoksi nimetty rytölä jossa uskomaton määrä vanhaa maastakaivettua sota tavaraa, aseiden runkoja, juomapulloja, kranaatin kuoria. Ihan kaikkea.

Niemen nokassa oli majakka, tänne ei kuitenkaan päässyt ylös, esittämään ilmojen haltijoilla toivomuksia. Nyt on sitten lähtöhalu, tuuli heikko suunta väärä. Mutta kun on lähdön aika, silloin lähdetään…