Aamu Maarianhaminassa

Museolaiva Pommerin mastojen näkyminen aamukahvilla saa hyvälle tuulelle. Silloin oli miehet rautaa, vaikka laiva ja mastot on myös terästä. Jotenkin saa kylmät väreet, kun katsoo mastoja ja miettii että sinne miehet purjeita reivaamaan myrskyssä. Täytyypä taas käydä katsomassa laivaa, sekä merimuseota.

Gustaf Erikson oli muuten yhteen aikaan maailman suurin purjelaivavarustaja. Aika ajoi sitten ohitse purjelaivoista.

Tuli muuten tankattua vene eilen, naftaa 30litraa. Edellinen tankkaus olikin Hailuodossa, 768 mailia sitten. Satamissa, ei niinkään merellä niinkään näkee paljon vehkeitä jotka polttavat tunnissa sen mitä minulla menee koko lomareissulla.  Minulla on tähän mennessä palanut 70 litraa naftaa ja maileja 1655. En sitä moottoria mitenkään säästellyt ole…

Kävin fillaroimassa Maarianhaminan itäsatamassa. Siellä oli parempiosaisten vene, tai kai se laiva on. Pituutta oli minun harppausten mukaan 40 metriä, Perässä suomenlippu ja perässä lukee Northen Cross Maxmo.

Kyllä tuonkokoisia jahteja aina joskus näkee, mutta ensimmäisen kerran näen että perässä on suomenlippu. Onkohan sillä niin monta kertaluokkaa mukavampaa merellä, kuin hinnanero on minun jahtiini? Satakertaa enemmän kiksejä voi olla jo vaarallista, tai sitten hepo on laimennettu, ja jotain on kusetettu.

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Aamu Maarianhaminassa

Meren yli Maarianhaminaan

Siitä sitten purjeella Maarianhaminaan. Moottorikin on olemassa mutta mitäs sitä suotta käyttämään. Se lähti hyvin käymään aamulla, vähän kierrokset heijasi. Voi olla että polttoaineensuodin on tukossa, mutta milläs sen vaihdat. Eilen kokeilin ilmata konetta niin pumpusta siitä jäi vipu käteen.

Maarianhaminassa on melko tyhjää. Kuukausi sitten varmasti oli joka paikka täysi.

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Meren yli Maarianhaminaan

Yhä ylös yrittää

Tuli sitten yhtäkkiä 90 asteen tuulen muutos joskus 10 mailin päässä. Tuuli kääntyi lännestä pohjoiseen ja nousi ehkä 17 metriin. Purjeet alas ja koneella vastaiseen. Välillä vauhti tippui 1,5 solmuun. Tuuli hiljeni johonkin 12 mutta jatkoin koneella…

Kunnes kone sanoi naks ja pysähtyi…

Mietin hetken pitäisikö kokeilla ilmata, mutta tajusin samassa että öljynpaine valo sekä ylikuumenemisvalo palaa, ja summeri huutaa. Öljynpaineen pitääkin hälyyttää kun kone ei käy, mutta jostain syystä kone ylikuumeni ja sammui siihen.

Mikäs siinä, keulapurje ylös ja takaisin. Se paikka johon olin menossa oli mahdoton vastatuulen purjeella päästä.

Tulin sitten luovien Idön lahteen. Sama lahti johon tulin Eckeröstä. Piti oikein nostaa isopurjekin, että suostui luovimaan lahteen ylös.

Ei tuossa koneesta mitään vikaa löytynyt. Vedet kiertää ja lämmönvaihtimet on auki. Tyhjäkäynnillä ei lämpene, eikä näytä kuplivankaan ihmeemmin. Se sammmuminen oli outo, enkä kuullut ylilämpö summerin huutavan.

Purjeesta ainakin tyhmempikin tajuaa missä vika, jos se ei toimi.

No sama se, kyllä täältä purjeellakin kotiin pääsee jos niin tarvitaan. Katsotaan huomenna kestääkö tehoja…

 

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Yhä ylös yrittää

Kokka kohti pohjoista

Hei hei Nynashamn. Tulen vielä takaisin.. Tuuli toi Tukholman saaristoon

Ruotsalaisilla on hienot satamakirjat, niissä on kartat mihin kohtaan saarta pääsee hyvin kiinni ja miten sinne pääsee. Suomessa on joskus yritetty tehdä sellaisia, mutta maanomistajat ovat raivoissaan.

 

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Kokka kohti pohjoista

Satama hereille

Hieno aamu Nynashamnissa. Tyyntä ja aurinko nousee. Päätin alkaa tekemään oikein aamupalaa.

Ruotsalaiset ei osaa tehdä makkaraa, tai nakkeja. Ja minä en ole kokki. Kun kärvensin ruokaa nälissäni paistinpannulla alkoi veneen palohälytin huutaa kuin syötävä, tyyneen aamuun. Ei muuta kuin palohälytin irti, ja patteri pois. Naapurista nousi unisia päitä katsomaan mikä katastrofi uhkaa kun sireenit huutaa.

Eilen kävi kiva sattumus. Kävin torikioskista ostamassa hedelmiä, niin myyjä alkoi kysymään, mistä olen kotoisin, olenko russian? Nähtävästi aksentista ja olemuksesta päätteli venäläiseksi kulkuriksi, ei varmaankaan liikemieheksi.

Minä löin kämmenellä polveen ja toikaisin että: ”PERKELE, russian?”

Tulos oli toivottu, myyjä tokaisi että: ”Jassoo Finish.” Ja nauroi.

Vieressä rollaattori mummo kääntyi ja kysyi suomeksi, että mitä kuuluu. Oli asunut 41 vuotta täällä. Mummo oli mielissään, kun sanoin että hyppää purjeveneeseen, lähden kohta suomeen. Pääset kyydissä kotimaahan. Ei kuulemma päässyt lähtemään, kun vieressä oli tämän ruotsalainen mies, kepin kanssa kulkeva ruotsia puhuva ukko. No sainhan mummon hyvälle tuulelle.

Terveiset Ruotsista, hyvin täällä menee….

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Satama hereille

Nynashamn jälleen

Kuvassa nynashamn pienvenesatama kirkonmäeltä kuvattuna. Kuten näkyy aurinko paistaa..kuten aina.

 

Sjöväder detaljprognoser

Mellersta och norra Östersjön
Omkring väst 5-10, något avtagande, från ikväll 2-7. Mest god sikt..

Tre Kronor tuli satamaan.

Piti taas oikein käydä ihailemassa, kun etukäteissuunnitelman tehneet ihmiset ryhtyvät rantautumaan laivalla. Ensin käännetään laiva ahtaassa satama-altaassa. Konetta eteen ja taakse ja ruoria laidasta laitaan, niin kääntyy hienosti laiva. Sitten pakitetaan niin lähelle laituria että saadaan köysi heitettyä rantaan ja kiinni. Sillä springillä sitten konevoimalla vedetään vene vastatuuleen laituriin kiinni. Kaikki käy ilmeettömästi ja laiva saadaan tilaan joka on oikeastaan lyhyempi kuin itse laiva, laivan puuksprööti ylottuu edessäolevan laivan päälle. Niitä huviveneiden hulluja rantautumisia jossa kaikki huutaa ja naapurit pelkää on tullut nähtyä riittävästi. Ne naurattavat, tämä toiminta on kunnioitusta herättävää ammattitaitoa. Nostan hattua kapteenille.

 

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Nynashamn jälleen

Laivan seljässä

Laivan kannelta väylät näyttä aivan erilaiselta, kuin purjeveneen kannelta. Väylät on aivan tolkuttoman kapeita tästä perspektiivistä. Minä välillä tuskailin jossain Vaasan keppiviidakossa, täällä vetävät laivoilla rutiinilla.

Laivalla takaisin Ruotsiin.

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Laivan seljässä

Vesi puuttuu

Kaupungissa on outo nukkua, lähin vesi on vessanpöntössä. Purjeveneessä meri on muutaman sentin etäisyydellä.

Täytyy päästä takaisin veneelle, vapauden tunne puuttuu. 3 kuukautta veneessä yhtäsoittoa on liian vähän, yksi yö maissa riittävästi.

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Vesi puuttuu

Kotiin kotiin

Ruotsalaisella junalla, sekä Viikinkilinjan kansipaikalla kotiin. Kansipaikka on se parempi luokka, siinä halvemmassa vaihtoehdossa joutuu airoihin ja saa ruoskasta selkään. Oma vene, ja erityisesti purjevene on kuitenkin se kaikkein paras, joskaan ei nopein vaihtoehto.

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Kotiin kotiin

Nynashamn

Purjeella Nynashamn. 

Hieno purjehdus Nynashamn ;iin. Laitureissa on paljon tilaa.

Minä varasin laivamatkan Tukholmasta tänä iltana Turkuun, lähden käväsemään kotona….

 

 

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Nynashamn