Ihmeellistä jorinaa

Kukka kuihtuu, mutta ei anna periksi.

Kokka kohti Hankoa, läpi saaristomeren. Oikeastaan ainoa asia maailmassa joka saa reissumiehen kääntymään kesken matkan kohti kotia, on oma äiti…

Aamulla oli syksyinen keli. Yöllä heräsin ja piti oikein lämmitin laittaa päälle kun oli niin kosteaa. Siitä sitten taas cafe latte ja purjeella laiturista vesisateessa kohti Rymättylän kirkkolahtea. No tottapuhuen kone oli käynnissä laiturista lähdettäessä, se oli vähän hankala paikka lähteä paalujen välistä sivutuuleen. Onnistui kuitenkin. Matkalla myös tyyntyi hetkeksi, käynnistin koneen ja pesin veneen kannen.

Mutta kannenpesun jälkeen veneen kylki näytti niiin likaiselta, sekin oli sitten pestävä.

Yöpaikaksi löytyi taas lahti kirkon lähistöltä. Rymättylän kirkkolahti. Kirkko näkyy, tulee varmaan hyvät unet…

Naantaliin on rakennettu vieraille komeat kulissit. On rakennettu oikein risteilijä, joka oikeasti on vain kelluva hotelli. Se ei tule koskaan omin voimin lähtemään laiturista, eikä nykyään kauaksi edes hinaamalla. Se kulissi ei pääse pois Naantalista koska kaupunki on nykyään siltojen ympäröimä. Tosin, parempi että on tuolla kaislikossa, ja ihmiset pääsevät meren tunnelmaan. Kuvittelevat olevansa karibialla risteilemässä…

Jälleen kirkon katveessa yö. Kirkot on mielenkiintoisia rakennuksia. Niihin on     aikoinaan käytetty paljon työtä ja rahaa. Pienissäkin kylissä on usein mahtipontinen kirkko. Kirkontornista katselevat ihmisten tekemisiä

Meri on taas kaukana….

Pääskyt herättelee kulkijaa aamunkoitteessa. Niillä on kovasti asiaa, käyvät ikkunan takaka katselemassa kun nukun. Mutta minä onneton en ymmärrä, onko niillä jotain asiaa, vai käyvätkö naureskelemassa outoa kulkijaa. Tirskuna on kova.

Yksin pidempään purjehtiessa, on aikaa katsella maailmaa toisin silmin. Pääskysillä oli myös aikaa.

Katselimme toinen toisiamme silmiin pitkään, olin välillä ymmärtävinäni jotain.

Minä hyppään Bussi-juna-juna-bussi matkalle ja lähden taas. Mutta tulen takaisin, en hylkää venettä.

Heräsin aamulla kello 4 kun laivat Helsingistä kävivät satamassa. Vähän on pimeää, irroitan köydet ja lähden eteenpäin.

Päivitys autopilotin viedessä venettä spinnulla myötäiseen kello 8,30…

Se kuka ei ole purjehtinut kaukana merellä, katsellut auringonlaskuja ja nousuja kuuta ja tähtiä veneestä, sekä nostanut spinnua auringonnoustessa, on jäänyt paljosta paitsi. Sen punaisen humppakoneen baarissa jos katsoo ikkunasta auringonnousua, se ei ole sama asia. Kannattaa kokeilla ennen kuin on myöhäistä…

Ja lopuksi tuuli toi Seilin saarelle. Reilu 16 tuntia, 76 mailia….

Vanavesi vaan jää luodoille pärskymään, kun Viikinkilinjan punainen laiva vetää merellä. Humppa raikaa, mutta alkaa kuulostaa jotenkin teennäiseltä koko homma. Neljäs kerta viikon sisällä sama Amorella. Samat soittajat ja matkustajatkin näyttää samannäköisiltä.

Onkohan tämä joku paha uni joka toistuu ja toistuu. Mitenkä miehistö kestää tätä? Onko tämä joku hologrammi? Miten sen saa selville?

Kihtiä ylitse kohti Ahvenanmaata.