Ihmeellistä jorinaa

Nyt on tullut oltua Hiiunmaalla, alkaa tulla Hiidlasten aksentti. Itseasiassa kalenteristani, jossa ei ole päiviä, selviää että olen yli kuukauden jälleen ollut Eestissä.

Tuulet on kääntyneet etelän lounaan puoleisiksi. Irroitan köydet ja lähden eteenpäin, kohti uusia seikkailuita. Tuosta jostain välistä pitäisi löytää purjeveneen mentävä aukko. Uskon että löytyy.

Nyt on sopiva aika lähteä, haluja olisi kauemmaksikin mutta säätiedoitus lupaa:

”Pohjois-Itämeri, Ahvenanmeri, Saaristomeri:”

”Voimistuvaa etelätuulta, päivällä 8-12 m/s. Illasta lounaaseen kääntyvää” ”tuulta. Ajoittain sadetta.”

””Odotettavissa lauantai-illasta sunnuntai-iltaan:””

””Suomenlahti ja Pohjois-Itämeri:””

””Voimistuvaa lounaistuulta, yöllä kovan tuulen todennäköisyys 30 prosenttia, päivällä 70 prosenttia.””

Elikä illalla pitää olla jossain rannassa, kova tuuli on se jota saunakapteenit kutsuvat myrskyksi. En halua olla itämerellä yöllä yksin kovassa tuulessa. Joten etsin rannan vähän lähempää illaksi.

Nyt on jälleen tullut oltua samassa paikassa riittävästi. Hiiumaa ja Kärdla on kiva paikka, mutta karttaa on alettu katselemaan ”sillä silmällä.”  Tästä on monta suuntaa johon pääsee purjehtien. Liikkeellä näyttää olevan muitakin.

Kirkkoon on pantu kynttilät palamaan kuolleiden muistoksi. Suur Töllin veli Leiger:in patsaalta myös vauhtia hakien.

Hetkellä sataa vettä ja ukkonen paukkaa kovasti, välillä on se saunakapteenien myrsky kun mastossa vinkuu tuuli.

Jokupäivä lähtee jälleen, suuntaan joka ei vielä ole selvillä. Mutta ei se päämäärä olekaan tärkeä…

Sellainen filosofia.

Tuli kierrettyä majakoita, majakkaan kiipeäminen on helppo homma. Portaita vain ylös, ei korkeus pelota. Majakat ovat jykeviä rakennelmia, kiinnostavia paikkoja, vielä parempia kuin kirkot. Majakoita katselevat merenkulkijat sekä maalaiset.

Pahempi paikka oli paikallisen kylähullun rakentama Eiffeltorni. Korkeutta pääle 30 metriä. Ikää kohta 10 vuotta, nauloilla ohuista risuista kyhätty torni.

Osa puista oli jo aika lahon näköisiä.

Päätin kuitenkin kiivetä huipulle, koska olin jo aloittanut ja uskoin tornin kestävän, koska edellinen pariskunta painoi yhteensä ainakin 3 kertaa minun painoni ja minä kiipesin yksin. Kaikkeen sitä ryhtyy ihminen…

Laituriin saapui järjestyksen mies. Laittoi koko laiturin johdot järjestykseen suorakulmalla ojennukseen.

Kyllähän minäkin joskus omani laitan hienosti laiturin reunaa kulkemaan, mutten oikein kehtaa toisten johtoja järjestellä. Joskus kun joku jättää niin tiukalle että johdot on ilmassa että niihin kompastuu olen vähän parannellut.

Illalla järjestyksen mies kävi veneen edessä, sanoi :”pst, kello on 9″ Järjestyksen mies sai maailmankuvansa täysin sekaisin, kun tokaisin että: ”ensivuoden alusta tulee Suomeen uusi pelastuslaki, joka määrää että aina kun veneessä on ihmisiä, pitää olla myös lippu ylhäällä.” Harjoittelen jo sitä käytäntöä. Järjestyksen miehen ilmeestä näki että nyt otti pahasti. Illan turva ja unilelu leikki, lipunlaskuseremonia on pilattu.

Minulla on muuten myös Ruotsalainen venetodistus veneestä, kuinkahan järjestyksenmies olisi suhtautunut, kun olisi tiennyt. Kuningasta ja Jumalaa pelkäämättömän ja kunniottamattoman vene voi olla kaksilla papereilla…

Sataman henkilökunta sekä jotkut toiset veneilijät ovat naureskelleet, kun vetelen kokoajan rattaalla kuin hullu edes takaisin. Kymmeniä kilometrejä päivässä. Aamulla heräsin aikaisin, vetäisin fillarilla 15km Lehtman satamaan ja hyppäsin tuttavien purjeveneeseen ja olin ”luotsina” kun tulimme Kärdlan satamaan. Satamahenkilökunta oli kiikaroinut, että taas se sama äijä tulee tälläkertaa purjeveneen keulassa, fillari kyllä mukana. Kertoivat katseleensa, että ei voi olla totta, mistä se on purjeveneen kyytiin päässyt.

Minä tokaisin vastaanottajille jälleen suureen ääneen että: ”Tere Hiiglased”. Naurua piisasi…

Kyltti kertoo kaiken olennaisen…

Perjantaina kun tulin, niin samaan aikaan hinasivat moottorivenettä Kärdlaan. Kapteeni oli jostain syystä lähtenyt oikomaan väylää kohdasta, jossa merikorttienkin mukaan on vain 50 senttiä vettä. Tänään sitten paikalle saapui nostokraana.

Erikoisen näköinen, neuvostoliiton aikainen kraana. Nostaa ainoastaan 14tonnia/metri. Niin vain sai veneen perän ylös niin että sai ropellin irti.  Sukeltaja oli yrittänyt saada rusettia irti, mutta ei lähde ilman lämmittämistä, niin oli juuttunut. Pienimuotoinen, paikallinen Alfons Håkans, mies auto sekä sukelluspuku oli firma.
Firman omistajalla oli hymy herkässä, vakuutus-yhtiö on hyvä työnantaja. Pyysi minua valokuvaamaan vakuutus-yhtiötä varten, ei saanut hymyä pidäteltyä rusetin vieressä. Naureskelimme, että kuinkahan hymyilevät vakuutus-yhtiössä kun laskun saavat.

Kivillä käyneen veneen varustaja/kapteeni sekä miehistö  vetivät lärvit, istuivat illan veneessä, vuokrasivat auton ja lähtivät Haapsaluun rentoutumaan. Lupasivat tulla takaisin kun vene on kunnossa.

Juttelin satamakapteenin matruusin, eli apupojan kanssa. Kysyin että onko tämä hiiglane. Mies alkoi nauramaan aivan kippurassa. Sana jota minun piti käyttää oli Hiidlane, tarkoittaa Hiidenmaalaista. Se hiiglane on muinais-tarujen jättiläinen, jonkinlainen hiisi.

Satamaan tulee harvakseltaan veneitä ja toisia lähtee. Toiset ovat pidempään, toiset jatkavat heti aamusta uudestaan. Eilen päivällä tuli jäntevä jätkä yksin pienellä purkillaan Gotlannista. Aamulla kello 6 lähti jälleen eteenpäin, tavalliset ihmiset nukkuvat vielä. Minä olin hereillä keulaa kiinni pitämässä lähdössä ja toivottelemassa hyvää matkaa.

Minun kelloni on aurinkokello, kalenterissani ei ole päiviä, ainoastaan kuukauden nimet. Hyvin niinkin olen pärjännyt…

Eilen ennen auringon nousua purjeella nukkuvasta satamasta, kohta auringon noustua tuli saderintama ja kasteli jälleen autopilotin sisältä ja minut  päältä, nosti tuulen niin että piti ihan reivi laittaa purjeeseen. Autopilotti ei vettä kestä, minä taas en vettä pelkää. Eestiläisten turvavesi poijuja seuraillen ja kohta olinkin Hiiumaalla.

Hiiumaa on pieni paikka, 11000 asukasta. Hiiumaan pealinnan Kärdlan  satamaan on kertynyt Suomalaisia, muutama Ruotsalainen ja joku Saksalainen ja Eestiläinen purjehtija, muutama moottoriveneelläkin suomesta tullut.

Jos ei ole käynyt Hiiumaalla niin tännekin pääsee lentokoneella Tallinnasta, maksaa jopa 24,50 euroissa. Parempiosaiset tietenkin tulevat veneellä ja mieluiten purjeveneellä. Satama maksu on normaalihinta 25 euroa, siihen nähden lentolippu on halpa, tai sitten satamamaksu kallis. Minä neuvottelin oman hinnaston jälleen…

Eilen ostin sellaisia nektariineja, hyviä makeita. Yhdessä halkesi se kivi suussa ja tuli paha maku. Syljin sen pois, suusta putosi sellainen skorppioni.

Sentin pitkä otus lähti juoksemaan pitkin pöytää. Olen minä vadelmia syönyt ja niissä toukkia ollut. En ennen skorppionia löytänyt suustani. Sellainen otus voi vaikka tehdä pesän nenään jos ei ehdi pois sylkäistä. Sen jälkeen kun aika on kypsä, aivastaa ja skorppionit lähtevät juoksemaan. Täytyypä vaihtaa Eestin omiin tuotteisiin, mansikoita ja muita sellaisia.

Tämä oli nähtävästi merkki, on aika jatkaa matkaa. Haapsalussa on taas oltu riittävästi. Köydet irti ja kohti uusia seikkailuita.

Ilmatieteen laitos lupaa suomeen kovia ukkosia, vaarallisen kovia tuulia puuskissa jopa 15 metriä. Minä onneton en tiennyt, useampana päivänä olen nyt 15 metrin puuskissa purjehtinut. En tajunnut että ne voivat olla niin vaarallisia. Vihellellen olen mennyt, naurussa suin kun niin hyvin kulkenut. No, merellä tuuliin tottuu, ukkosiin ei…

Eilen jouduin aivan aitiopaikalle katselemaan merimiesten rantautumista. Perskutarallaa. Istuin veneen sisällä ja kuului paukaus. 37 jalkainen bavaria oli kyljittäin minun perässä. 3 metrin tuuli oli hiljalleen tuonut veneen poikittain minun perääni. Syöksyin kannelle ja pelastin ensimmäiseksi suomenlippuni, etteivät sitä murjo. Sitten keksillä tyrkin tunkeilijoita kauemmaksi. Seuraavaksi nämä uunot yritti heittää minulle köyttä, kysyin että mihin minä sen laitan kiinni? Sidonko oman veneen perään, kun aisoissa ei lähellä ollut tilaa mihin olisi köydellä vetänyt. Yritin kysellä, että mihin te oikein yritätte mennä ja mitenpäin? Naapuriveneen äijän kanssa työnnettiin kekseillä Bavaria kauemmaksi, toivoteltiin tervetuloa takaisin, kun ensin on päämäärä selvillä. Eivät tulleet takaisin, menivät naapurisatamaan.

En väitä että aina minullakaan onnistuu, on kuitenkin yleensä jonkinlainen näkemys mihin yritän ja mitenpäin.