Ihmeellistä jorinaa

Purjeen voimalla kohti Helsinkiä. Matkalla on yksi kapea paikka, jo siinä tuli M/s J.L. Runeberg vastaan. Minä luovin kapeikkoa vastaan keppiviidakossa.

Kyllä laivan kanssa sopii väylälle joka on ainoastaan vähän leveämpi kuin laiva. Sopu sijaa antaa, se tarkoittaa että minä menen pois väylältä pelehtimästä, kun laiva on kohdalla. Toinen vaihtoehto että olisin kääntynyt takaisin ja antanut leveämmällä kohdalla laivan sivuuttaa. Tämä ensimmäinen vaatii vähän enemmän pelisilmää. Kovin kauas ei ollut kyllä varaa mennä keppien taakse, kiviä näytti olevan . Tosin melkein aina kepin voi mennä myös väärältä puolelta, kun vain vetäisee aivan keppiä hipoen.

Tämä suurempi taas tuli risteävää kurssia omaa väyläänsä. Sitä myös väistin.

Taas löysin saunan…

Eilen läksi kohti länttä

Ohi Kotkan eli Pyhtään Kaunissaaren. Montakohan Kaunissaarta suomessa on? Ei tuo ainakaan mikään henkeäsalpaavan kaunis saari ole. Aina vain eteenpäin pohjoistuulessa ja kohta olikin jo Pirttisaari. Matkalla ei muita näkynyt kuin yksi laiva.

Tyhjä on Pirttisaaren laituri. Aurinko paistaa, kuten aina.

Aamutoimiin kuuluu välillä myös verkon nosto veneen alta.

Ahvenia, jokunen särki ja joku ihme kala. Se oli elossa niin laitoin kasvamaan.

Parempi ruoka, hyvä mieli.

Perskuta, olen käynyt uimassa tuossa rapalammessa. Muistui mieleeni  kun fillaroin ohitse. Olin 40 vuotta sitten täällä alokkaana, marssittiin muodossa ja vastaan tuli patterin päällikön tytär. Se perkeleen kesäkessu juoksutti meidät lampeen odottamaan, että hymyilevä neito pääsi meidän mokkereiden ohi. Ei silloin ollut simputus kiellettyä, minkäs teet.

Tänään varmaankin taas purjehditaan, arvaan…

Eilen aamulla päätin sitten lähteä. Naapuriveneilijä Kotkasta, mukava kaveri, kertoi että joskus lähtee purjeella satamasta. No pitihän minukin sitten näyttää miten purjeella lähdetään. Hyvin lähti, tuulta 8 ja puuskissa 12 näytti Rankin mittarit. Se lähtee sivutuuleen niin perkeleen kyytiä, jotain huusivat perääni, ei saanut selvää. Huusin vastaan että ehkä vielä tavataan. Vilkuttivat perääni.

Hyvää kyytiä Kirkonmaalle. Kirkonmaalle on suunnitteilla vieras-satama. Piti olla jo viime kesänä valmis. Kun tulin laituriin, niin toisesta oli busteri lähdössä. Kaveri tuli huikkaamaan että ei ole vielä palveluita, mutta ensi viikolla avataan. Kysyin että saanko olla tässä kivilaiturissa, sanoi että tottakai, ole vain.

Jäätelökioski on jo ilmestynyt ja joku muu koppi.

Samoin oli ilmestynyt joku ihmeellinen laituri, jossa puhelinpylväät aisoina, puoliksi rannalle hinattuna. Se oli aika mätä, lankkuja poikki. Eikai ne sentään tuosta yritä vieraslaituria tehdä? Kyltti oli jo kyllä valmiina siinä vieressä.

Jos tuo on se, niin on karskeimman näköinen vieras-satama mitä olen koskaan nähnyt.

Lataan veneen ja omia akkuja auringolla….

Täällä Majasaaressa on säännöt miten pitää käyttäytyä. Säännöt on hyvä olla siksi että kaikilla olisi hyvä olla.

Kaikki eivät osaa käyttäytyä ilman sääntöjä joten siksi ne on keksitty. Kaikki eivät tahdo ymmärtää, että yhteiset säännöt on yhteiseksi hyväksi. Heille on opastuskeskus, jossa porukalla opastetaan kuinka käyttäydytään.

Siellä on opastajat odottamassa opastettavia.

Näillä toiminnanmiehillä on myös muita hyviä ideoita.

Puuliiteristä kävivät mökkiläiset välillä hakemassa itselleen halkoja. Nyt on kerätty miehenmittaisia ja 60 senttiä paksuja kuusipöllejä liiteriin. Vieressä pokasaha ja kirves. Ensinnäkin puun kulutus on pudonnut murto-osaan kun ei grillailijat mätä puita iltanuotioon kuutiotolkulla. Toiseksi ei mökkiläiset jaksa kantaa veneeseensä pöllejä.

Hyvä meininki saaressa, minulle sopii…

Ei tarvinnut kuitenkaan tuulien haltijoille dieseliä uhrata. Tuuli, heikko tuuli, mutta tuuli kuitenkin nousi aamulla. Purjeet ylös ja myötäiseen 1-2 solmun vauhtia, välillä tuuli kääntyi 180 astetta. Niin toi tuuli perille, kun uskoo ilmojen haltijoihin. Ilmojen haltijat ovat itsepäistä väkeä, niin myös minäkin välillä. Jos päätän purjehtia nostan purjeet ja jään odottamaan tuulta. Jokakerta, ennemmin tai myöhemmin on tuuli noussut.

Määränpää oli Majasaari, Haminan edustalla. Vehkalahden veneseuran ylläpitämään satamaan.

Aika tyhjältä näyttää. Varmaankin viikonlopuksi tulee ihmisiä. Sitä ei tiedä olenko minä silloin täällä vai tuolla.

Komea grilli, ei kuitenkaan ole grillattavaa.

On minulla kaali eväänä…

Fillarilla ympäri haminaa. Haminaa kierrellessä tahtoo eksyä.Tai siis ei tahdo eksyä, tahtomattaan eksyy. Se ympyräkaava on outo, ei osaa oikein hahmottaa, tavallisesti ruutukaavassa käännytään 90 astetta risteyksissä, eikä ympyräkatuja ole.

En kuitenkaan lopullisesti eksynyt.

Kävin myös tutustumassa rynnäkkötykkiin.

Tänään, jos tuulenhaltijat ovat suopeita jatkan matkaa. Jos eivät ole suopeita uhraan niille dieseliä…

Merenrannalla on rantaan nostettuja unelmia. Tämän nimi on Ulpukka. Niitä aina joku kuivanmaankapteeni ostaa ja unelmoi tekevänsä siitä pomminkestävän huviveneen.

Vähän samaan tyyliin kuin hankkisi tuollaisen kaivinkoneen huviajeluihin, kyllähän sillä menee vaikka mihin telaketjuilla, kauhalla vielä auttaa. Mutta ei se kyllä mitään huviajelua ole.

Muitakin sivuraiteille jääneitä unelmia näkyy. Vaivalla  rakennettu pitkä purjevene, monimutkainen rikaus systeemi. Paljon omia virityksiä rakenneltu.

Siinä se seisoo laiturissa, purjeet on lahot, ei varmasti kestä tuulessa. Kaikki köydet skuutit ja nostimet on vaihdon tarpeessa. Siinä seisoo jonkun unelma maailman kiertämisestä. Näitä on enemmänkin rannoilla, osa vedessä jopa. Surullista…

Elämä pitää elää kuten tässä Lidl mainoksessa, Tartu tuuttiin ennen ensilunta, elä kuin viimeistä kesäpäivää.

Elä kuin viimeistä kesäpäivää ei ole sama kuin elää kuin viimeistä päivää.

Minut huvivene toi eilen Haminan kaupunkiin…

Kotkalaiset uskoo haltijoihin. Mutta en ymmärrä niiden uskoa? Miksi ne talousjätettä uhraavat venepaikan haltijoille? Muille se ei kyltin mukaan ole tarkoitettu. Perskuta, joku oli uhrannut kuolleita kaloja venepaikan haltijalle, tosi paha haisu läksi uhrilahjasta. No jos venepaikan haltijat sellaisesta uhrista leppyvät niin olkoon, mitä se minulle kuuluu. Minä kyllä jotain muuta yrittäisin tarjota. Tuskin ovat venepaikan haltijat haltioissaan kuolleista kaloista.

Kerran yksi ihminen kysyi minulta, että uskonko yliluonnollisiin ilmiöihin. Minä heti että tottakai, minulla on jopa yliluonnollinen kokemus. Kerran lapsena kun olin illalla heinäladossa, tunsin kuinka riihitonttu kosketti jalkaani. Siitä tuli heti yliluonnolliseen uskovan kanssa riita, minun kokemukseni ei ollut hänelle oikea. Jos olisin kertonut nähneeni enkelin, se olisi kelvannut. Miksei minun riihitonttuni ja maahiseni ole samanveroiset toisten enkelien ja muiden henkien kanssa? Nykyään uskotaan jokapuolella haltijoihin, niille annetaan omat autopaikat ja omia oikeuksia. Riihitontuille nauretaan.

Toisaalta kyllä minä uskon että venepaikan haltija on olemassa, niitä on sekä hyviä että huonoja. Täällä on paljon venepaikkoja, joten pitää olla ihan haltija joukko. Kun venepaikan haltijat vetää väkijuomaa, niille muistuu mieleen talousjäte ja kuollut kala joka niille uhrattiin. Silloin ne huonot venepaikan haltijat alkaavat möykkäämään niin että ne rauhallisemmat haltijat ei saa nukuttua yöllä. Olen itse kokenut…

Nyt alkaa taas lähtölaskenta, mistähän sitä taas itsensä löytää???

Kotkalaisissa moottoriveneissä on ketka.

Ketka on komean näköinen, ketkaa ei missään nimessä pidä sekoittaa ketkuun.  Tänne laituriin tuli lisää veneitä ja yhdessä moottoriveneessä jonka perässä lukee Helsinki on jopa kaksi ketkua.  Tempaavat kaksin käsin viinaa heti aamusta lähtien, kaksi äijää ja ääntä lähtee kuin varislaumasta. Jotain käsittämätöntä jorinaa pitävät, jostain jonkun tavaran myymisestä, jota kuitenkaan kukaan ei haluakaan.

Ei silti, kyllä Kotkalaisistakin ääntä lähtee, mutta eivät ole ketkuja. Ketka ja ketku eivät viihdy samassa veneessä.

Kävin fillaroimassa Karhulassa, matkalla on rautatien tasoristeys, vilkuttaa valoa ettei rautatien kalustoa ole tulemassa. Ei muuten ole vähään aikaan käynytkään, yksin on valot jättetty vilkkumaan. Ei varmaankaan tuonne ole enään asiaa. Ottaisivat merkit ja valot pois häiritsemästä…

Kotkan löytöretki jatkuu…