Ihmeellistä jorinaa

Riika on kiva kaupunki, 25 vuoteen on paljon saatu aikaiseksi. Vielä on kuitenkin tekemistä, ei saa jäädä laakereilleen lepäämään.

Laiturilankut on vähän haristuneen näköiset, lähempi tarkastelu näyttää pahalta.

Osa lankuista on aivan loppu. Tuosta menee 100 kiloiselta jalka läpi, voi käydä huonosti. 3m pitkä lankku on ainoastaan päistä kiinni, ilman mitään välitukea.

Yksi aisa oli katkennut muutamapäivä sitten, laituriin jäi pätkä törröttämään. Pari venettä oli saanut kipeää siinä rytäkässä. Juutakset tehneet 2mm profiilista aisan.

Yhdestä aisasta on pultit tulleet läpi lankusta, se on sitten köydellä kiinnitetty.

Ponttooneita, jotka on jostain säiliöistä kyhätty, ei ole kiinnitetty painoin ja kettingein. Ne on kiinnitetty köysin näihin pohjaan juntattuihin paaluihin. En ole vakuuttunut kestääkö köydet koko laiturin vetoa pohjoistuulilla.

Koko rakennelma on painunut kallelleen. Latvialaiset rakennusmiehet on suomea rakentamassa, eivät ehdi korjaamaan kotimaassaan.

Kyllä minä silti Latviasta tykkään.

Jälleen museoita, navigaatio ja Riian historian museo.

Riiassa on ollut kauppapaikka jo 100 eaa, eli ei ihan uusi paikka olekkaan.

Museossa näki miten kaupunki on kehittynyt.

Pyhänpietarin kirkontorniin voi käydä tutustumassa 72metrin korkeuteen. Koko höskä on 123m korkea. Etelätuuli, joka on noussut, tahtoo viedä lakin tällä korkeudella. Melkein yhtä hyvä kuin majakka.

Kirkko osaa rahastaa kansaa, majakoihin on Baltiassa päässyt parilla eurolla. Kirkontorniin maksaa 9 euroa. Jos kirkko kusettaa hinnoissa, voineeko siihen luottaa muissakaan asioissa?

Palatessani veneelle oli naapurin Eestiläisten veneeseen noussut hääpari. Hääseurue oli kysynyt luvan ja kuvasi kovasti. Yritin ehdottaa, että tulkaa minunkin veneeseen kuvaan. Voivottivat että keulasta on niin korkea nousta. Yritin ehdottaa että lykkään morsianta takapuolesta veneen päälle, ei kelvannut, nauroivat.

Jälleen fillarilla ympäriinsä.

Maalla joka jaksaa rakentaa näin hienon kirjaston, on loistava tulevaisuus. Tavallisesti palatseja rakentavat nykyään pankit.

Museoita jälleen kierrellen. Riiassa onkin aika monta museota.

Rautatiemuseossa katsomassa eilispäivän masiinoita. Karskeja venäläisiä vekottimia.

Barrikaadi museo kertoo 1991 vuoden tapahtumista. Saappaan teksti on Omon, nuo sateenkaaren värit on Eestin, Latvian ja Liettuan värit.

Lopuksi KGB museo. KGB museoissa on tullut piipahdettua Tallinnassa, Tartossa, Vilnassa ja nyt Riiassa.

Tästä voisi kirjoittaa enemmänkin, mutta olkoon.

Täällä Latvia ja Riga…

Matka alkoi epätäydellisesti.

Fillarilla Riian rautatie-asemalle junalippua lippua ostamaan.

Siksi aikaa fillari kahdella lukolla aitaan kiinni. toinen lukko pitää satulan, ettei kukaan nappaa hienoa Brooksin nahkasatulaa. Tulin takaisin ja tyrkkäsin väärän avaimen  lukkoon. Avainhan jäi kiinni sinne. Vihdoin sain murjottua avaimen pois, mutta avain oli mennyt kieroksi. Lähdin etsimään kaupungista lukkoseppää, joka voisi yrittää oikaista avaimen.

Löytyihän se lukkoseppäkin, korjasi avaimen hetkessä. Avain toimi oikeassa lukossa. Mutta se lukko johon olin väärää avainta kokeillut ei tahtonut aueta, siinä oli haitat kierähtänyt eikä avain mennyt pohjaan. Rautalangalla vihdoin sain kaikki toimimaan ja reissuun. Tunti siinä meni harrastellessa, poliisitkin kävi vieressä katselemassa kun rautalangalla lukkoa korjasin. Ei ne mitään kyselleet kuitenkaan. Arvasivat kait ettei oikeat rosvot nauraa hekota, kun poliisit tulevat työmaalle.

Pääsinkin lopuksi matkaan kunnialla. Juna toi merenrannalle, eli Jūrmalaan.

Jūrmala on Latvian kieltä ja tarkoittaa merenrantaa. Sitä täällä piisaakin silmänkantamattomiin. Hiekka on hienoa, sitä on nyt reppu, silmälasikotelo, taskut ja kaikki paikat täynnä.

Muutamat kirkot katsomassa, sekä yksi museo jossa oli kuvia vanhasta Jurmalasta ja sen mielenkiintoisesta historiasta. Menneeltä ajalta on paljon hienoja rakennuksia, osa päässyt huonoon kuntoon, osa korjattu hienoksi.

Kun tuli nälkä, niin kahvilaan. Sieltä myivät minulle  ruokaa. Kana ja muusi, hintaa reilu 3 euroa. Oliko 3.51.

Sen jälkeen tuli uni. Kävin rannalla nukkumassa hetken. Jälleen ympäri kyliä fillarilla. Illalla takaisin veneelle. Edestakainen junalippu maksaa sinne 25 kilometrin päähän 2,51e, siihen fillarilippu 82 senttiä.

Jurmalassa voin käydä vielä uudestaankin. Oikeastaan paikkoja, joihin en halua uudestaan on aika vähän.

Pari puhelinta taskuun ja reissuun. Toisessa puhelimessa latvialainen datakortti, joka jakaa wifi verkkoa minulle toiseen parempaan puhelimeen.

Firma josta ostin, datakortin oli luotettavan oloinen. Niillä oli tiskillä kyltti jossa lukee;”Pajauta man paristo telefonu vasara!” Ymmärsin että pajauttavat puhelimen paristoa tarvittaessa, ihan odottaessa, vasaralla. Sain kuitenkin yhteydet toimimaan ilman sitä pajauttamista.

Juna asemalle ja junaan ja kohti Jelgavan kaupunkia,45km etäisyydelle.

Tälläinen peruskorjaamaton ER2 Latvialainen sähköjuna. Nämä ovat todella tilavia, molemmin puolin on 3 istuttavat penkit.

51 minuuttia ja olinkin kohdalla. Aurinko paistaa terävästi kuten aina Jelgavassa.

Jelgavassa museoita kierrellen ja paikkoja katsellen.

Kunnes nälkä yllätti. Se ei kyllä näillä reissuillani yleensä ole ollut suuri ongelma, yleensä syötävää löytää. Niin tälläkin kertaa. Ruoan tuoksu tuli kadulle, ihmisiä lappaa ovesta sisään ja ulos. Se on hyvä merkki, se tarkoittaa että ruoka kelpaa myös muille.

Paikassa ei ollut hovimestaria, mutta ihmisiä jonotti tiskillä ruokaa, jota oli montaa sorttia tarjolla.

Kaksi naista antoi ruokaa kun osasi tilata. Kun ei tiennyt mitä olisi halunnut, neidot näyttivät padasta, että josko tätä ottaisit.

Hyvä ruoka. Syönnin jälkeen ei kukaan näissä kansankuppiloisssa odota, eikä ehdota, että alkaisit itse pöytää siivoamaan. Kyllä siellä on ihan sitävarten henkilökuntaa. Yhteensä 5euroa tuon alkoholittoman oluen kanssa.

Viimeiset nähtävyydet katsellen.

Jelgavan jahtklubilla eivät meinanneet laskea portista sisään. Vartiomies alkoi kyselemään kuka olen. Näytin tämälle kenkiäni, jo uskoi ukko että olen purjehtija.

Ratas kokoon ja takaisin Riian kaupunkiin.

Illaksi vielä mukaan latvialainen terveysmakkaran pätkä, jos alkaa hiukomaan. Hyvä päivä, jälleen.

Museoita on hyvä tutkia, historiaa tarkastelemalla ymmärtää, miksi tähän on tultu, tai ajauduttu.

Aamulla marstruut taksin selkään ja lentokentälle. Marstruut on neuvostoliiton aikaisia juttuja, mutta toimiva. Sellainen pikkubussi joka ajaa määrättyä reittiä. Reittitaksi.  Kyllä sinne ihan bussilinjakin kulkee, samalla E-talonilla pääsee.

Riian ilmailumuseo. Tännepäs on äijä kerännyt lentokoneiden ja helikoptereiden raatoja ja osia. Uskomaton määrä kaikkea osaa ja moottoria. Ruostuvat vain taivasalla.

Omistaja itse tuli avaamaan portin kun soitin ovikelloa. Jakoavain kädessä kulki jotain osaa ruuvaamassa koneessa.

Kuvat jäi vähiin kun kamera alkoi temppuilemaan.

Sitten vielä miehitysmuseo sekä sotamuseo.

Olikin sitten sotainen päivä, huomenna jotain muuta.

Riiankaupunkia tutkien. Riassa olen käynyt varmaan 10 kertaa, koskaan ei ole oikein ollut aikaa tarkemmin tutkia. Nyt on mahdollisuus korjata tämä virhe. Aika ei lopu, sitä tulee taivaan tuutista lisää ja lisää. Sitä voi käyttää esimerkiksi museoita kierrellen.

Ratikalla ja Bussilla Jugla lähiöön 10km päähän.

Siellä lähellä on moottorirata, jonka pauhua seuraten löysin radan reunaan. Rapistuneen näköisellä radalla vetelivät rata-autoilla, niin että pärinä kuului.

Siellä lähellä oli myös moottorimuseo, johon mielelläni kävin tutustumassa.

Hyvä museo, kannatti käydä.

Latviaakin on opittu, näillä pärjää: Sveiks, Paldies ja Lūdzu. Paikalliset hymyilevät iloisesti, kun olen käsi pystyssä ja reippaasti huikkaan että: ”Sveiks!”

Huomenna on päivä uusi jälleen.

Miehitysmuseon vieressä on tuollainen neuvostoliiton miehittäjiä kuvaava patsas. Otin siitä kuvan kamerallani. Kamerassa jossa on olevinaan jotain älyä, ilmoitti: ”Silmänräpäys havaittu.”

Patsaan on pakko olla aito, sekä kivestä tehty, koska se räpäytti silmää. Neuvostosotilas ja rajamies ei silmää räpäytä. Sen tietävät kaikki, jotka entisen neuvostoliiton aikana siellä kulkivat. Kivinen mies räpäyttää silmää, miehittäjä ei.

Taivaanrannassa näkyi mahtava tv-torni. Sinne fillarilla ja hissillä ylös. Olisin tahtonut rappuja kiivetä, mutta kielsivät. On kuulemma vain hätätie.

Mahti näkymät tornista.

Kävin myös satamakapteenin kanssa kauppaneuvotteluja hinnastosta. Saimme aikaan hyvän sopimuksen, jäänkin Latviaan. Minä olen tyytyväinen, satamakapteenikin naureskeli ja kätteli lopuksi. Ehkä siihen auttoi myös puolalainen, alle 5 euron vodkapullo jonka kaivoin repusta, voitelemaan lauantai iltana käytyjä neuvotteluja.

Fillarilla 36km kaupungilla, tässä eiliset uutiset Baltiasta. Huomenna uudet uutiset…

Aamulla nostin purjeet ylös kello 4. Siinä sitä sitten mentiin purjeet paukkuen mainingissa, kunnes kohta tuuli nousi. Sitä olikin lännestä, sivumyötäistä niin että kohta jo reivi. Alamäkeä alaspäin niin että keikahti, 107 kilometriä näytti gps ja maan nimi on Latvia, pääkaupunki Riga.

Purjeella varmaan 5 mailia Daugava, eli Väinäjokea ylös. Matkalla ohitin tälläisen risteilijän, oli lounas aika. Oi millainen ruuan tuoksu tuli nälkäisen purjehtijan nenään risteilijästä.

Iso joki, matkalla satamia laivoille sataman perään. Lopuksi

Huvivene satama Andrejosta, juuri ennen siltaa.

Perillä turvafirman mies oli vastassa laiturilla, ihan vaan auttaakseen. Antoi kirjekuoren, jossa tarvittavat paperit.

Eestissä on pienemmässäkin kylässä omat kommandojoukot. Tässä Ruhnun saaren päästekommandot. Päästävät pulasta, kuten tämän säärenväristäjällä liikkuneen miehen josta vain saappaat näkyvät. Päästekommandoja ei pidä sekoittaa lapsenpäästäjiin, molemmat kyllä tulevat kun on hätä ja kiire.

Majakkaan myös kiipesin. Hatusta pidin kiinni kun keskustelin ilmojenhaltijoiden kanssa

Kirkot myös katsomassa. Vanhempi on rakennettu 1643, osia tietysti uusittu paljon välillä. Jostain syystä saarelaisten Jumala ei ole kuullut näin matalasta majasta lähetettyjä rukouksia, joten viereen on pitänyt laittaa suurempi. Olisi mielenkiintoista tietää joko nyt rukouksiin vastattiin. Miksei nämä kiipeä sinne majakantorniin rukoilemaan, minä esitän ilmojen haltijoille aina omat pienet toiveeni ja pyyntöni majakasta. Kirkkoja vain ihmettelen, niiden mahtavuutta ja tarkoitusta.

Kävin kysymässä saaren voima-asemalta töitä, yksi voimakonemiehistä jää kohta eläkkeelle. Olisi ollut leppoisa homma, ei tuollainen 250kW agrikaatti päivittäistä huoltoa tarvi. Kahdella koneella vuorotellen syötetään saareen virtaa, moottorit saa tunteja sen 8760 vuodessa yhteensä. Eli vähänpäälle 4000 per kone. Neljässä vuodessa kone on vaihtokypsä. Tässä vähän mallia kuinka koneet pitäisi kestää, esim veneissä.

Aloin kuitenkin epäillä jaksamistani 57 asukkaan saarella,  talvella on hiljaista. Kesällä turistia hyppää suurten rahojen kanssa ilahduttamassa paikallisia.

Joten eteenpäin…