Läksin aamulla kohta tapaamaan rajavartiostoa Suomenlinnaan. Kerroin rajamiehelle että olen nyt riittävän kauan ollut suomessa, lähden takaisin Eestiin. Tämä että näytäppä passi ja veneen paperit ja miehistöluettelo. Räknäili niitä aikansa ja kysyi: ”Voinko kysyä mikä on matkan tarkoitus, ottaako Eesti Vabariik sinut vastaan.” Kerroin että tahdon takaisin meren toiselle rannalle, ottavat minut hyvin vastaan.
Rajamies osoitti sormella että tuollapäin on Eesti ja toivotti hyvää matkaa. Nämä ovat hyvin käyttäytyviä ja kohteliaita rajamiehiä.
Tänne Harmajalle tuuli kantoi, sitten se hyytyi, koneet käyntiin ja matka jatkuu.
Kauheaan tyyneyteen.
Kompassisuuntaan 190, tuttu reitti. Välillä laskin, kerralla näkyi 11 laivaa, ei yhtään huvivenettä.
Aegnan kohdalla alkoi vhf radiosta tulla koordinaatteja ja kutsuivat purjevenettä, sehän olin minä. Soitin Eestin piirivalvelle kännykällä takaisin ja kerroin että minä se olen. Neito vastasi että: Ahaa, purjevene Birgitta, tervetuloa, Piritassa on vastaanottajat tulossa vastaan. Suomenlinnasta olivat kertoneet, että kulkuri saapuu.
Hurautin tuohon rajavartioiden kopin luokse, tulivat kyselemään kaikkea. Näytin papereita, nämä toivottivat tervetulleeksi näyttäessäni eestin id kortin ja suomen passin. Alkoivat puhella karanteenista, minä että ette kyllä laita karanteeniin. Pienen selittelyn jälkeen totesivat että ei laitetakkaan karanteeniin miestä. Hyvä niin. Ei minua rajat pidätele, vähän hidastaa vain. Kotiläksyt pitää vain tehdä hyvin ja valmistautua.
Niin on taas tämäkin päivä pulkassa, tässä elämän mittaisessa vaelluksessa, tai legissä, kuten jotkut purjehtijat hienosti ilmaisevat….