Meripäivät loppuvat ja regatta lähtee Pärnusta

Minä panen rattaalla aamulenkkiä. Pitää vähän katsella taakseen ajellessa, kun oli nuo Kinhnun meripäivät. Tuntui juoppoja riittävän. Aamulla voivat vielä pöhnäpäissään ajella.

Kävin koputtelemassa onko Kosla kotona. Ei ollut kosla kotona, ei ainakaan tullut ovelle.

Vanha paloasema törröttää paikallaan. Hiljainen on, ei ole edes turisteille majoitusta sinne tehty.

Nyt olisi majoitukselle kysyntää ja vesitakseille. Sunnuntai aamulla näytti että ensimmäiset vapaat jalkamiesten liput oli kello 19 laivaan. Autolippuja ei ollenkaan koko päivänä. Fillari lippuja oli, mutta niihin pitää saada erikseen vielä matkustajalle lippu.

Mutta mitäs minä niistä, minulla on omat kulkuneuvot ja majoitukset veneessä. Minä katselen maalaismaisemaa.

Ihan sataman vierestä löytyy tuollainenkin kohta.

Porukkaa istuu terassilla satamassa.

Laituri on tullut täyteen veneitä. Muutama eestiläinen, muutama ruotsalainen, yks latvialainen ja loput suomalaisia.

Kohta Muhu Väina regattta lähtee Pärnusta kohti Kuressaarta. Minä alan valmistautua Pärnuun lähtöön. Soittelin jo satamakapteenille että löydämmekö paikan? Ikka leidame, sanoi hän. Oli näköjään pannut puhelin numeroni puhelimeensa, koska heti tiesi kuka soittaa. Onhan tuo MuhuVäinä suuri juhla myös, muttei sentään samanlainen kuin Hangon regatta. Sieltä viedään ihmisiä putkaan ja oikeuteenkin.

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.