Sellainen oli maisema herätessä. Sinänsä hieno, mutta tyyntä. Tuuli ei ole noussut.
Hätäännyin ja juoksin saaren toiselle rannalle, etelärannalle tähystelemään. Tallinnan suuntaan katsoessa oli havaittavissa pientä tuulenvirettä.
Jolkotin takaisin veneelle, nyt on lähdön hetki. On aika poistua maisemista.
Kiinnitysköydet, eli merimiesten slangissa rantanyörit irti ja käännetään takapuoli menneisyyteenpäin, naama sojottaa tulevaisuuteen.
Posotin, eli ajoin moottorilla tuosta saarten välistä omaa oikoväylääni pitkin.
Ja katso, vartiolaiva Turva oli minua odottamassa. Mistä ne tiesi että tuosta välistä pukkaan ulos merelle? Ei ne kuitenkaan pysäyttäneet tälläkertaa.
Nostin niille sini-must-valge lipun merkiksi että olen kotiinpäin matkalla.
Tuulikin alkoi nousta ja sain purjeen vetämään, keulapurje vetää ja isopurje työntää. Ei kai etumainen voi työntää ja takimmainen vetää?
Aloin lasketella alamäkeä kohti Tallinnaa.
Siitä Isosaaren itäreunalta kun panee autopilottiin suunnan 192 niin se vie Aegnan saaren länsipoijulle.
Alamäki jyrkkenee ja vauhti kiihtyy, vene on kuin hevonen joka kotiin osaa.
Pitää vain katsoa ettei pukkaa laivan kylkeen tai jää laivan alle.
Sinne vain, kyllä se sieltä löytyy.
Vaunti vain paranee, taitaa tulla kesä.
Muttei sillä menemisellä koskaan kannata kehua. Aina löytyy joku joka vetää vielä kovempaa.
Tällä sankarilla oli laudassa jonkunlainen kantosiipi alla. Lauta nousi ilmaan sen varaan ja hirveää kyytiä kulki.
Olihan siellä sitten näitä tavallisen näköisiä kilpajollailijoita.
Sidoin niillä nyöreillä veneen laituriin panin paikat kuntoon. Tässä tuloreittiä.
Jätin veneen laituriin ja otin lipun pois, hyppäsin bussiin, vaihdoin ratikkaan ja päädyin bussijaamaan.
Bussijaamassa jäi vähän aikaa.
Bussiaseman koristaja, venäjää puhuva täti on pahapäinen. Ahdistelee ihmisiä tuolla kärryllä, minutkin hääti penkiltä.
On se koristaja, seljässä jopa niin kirjoitettu. Nyt on kaunista kun on koristettu.
Jälleen yötämyöten kohti kotia, Lux Expres, luotettava kapine.