Satamassa on aina mukava herätä. Laineet loksuvat ja aurinko paistaa.
Tälle koko kombinaatille pitäisi tehdä suuri remontti. Sataman laiturit on niillä metallisilla paaluilla paalutettu, ne on ruostuneet puhki. Laiturin asfaltti vuotaa vettä läpi ja vie hiekkaa mennessään. Nuo rakennukset on kovasti remontin tarpeessa. Sitä en tiedä mistä rahat meinaavat löytää. Eikä se oikeastaan minun murhe olekaan, ennenkuin satama suljetaan ja sitten ihmettelen mistä veneelle paikka.
Markkinoilla on alkanut kolmas päivä. Turkin poika oli näppärä kapabin tekijä. Oli kuulemma eestlannan perässä muuttanut Tallinnaan ja nyt pitää ravintolaa ja välillä käy markkinoilla myymässä.
Tapasin myös yhden suomalaisen. Alkoi minulta lippalakkia kysyä eestin kielellä. Minä että sinähän oletkin suomalainen. Tällä oli eestiläinen vaimo ja lapsikin mukana. Kotikieli eestin kieli kuulemma. Tunnen yhden suomalaisen joka asuu Tartossa, puhuu niin hyvää eestin kieltä ettei paikallisetkaan ymmärrä ulkomaan eläväksi. Yksi vuosi myös tapasin Dirhamissa miehen joka esitteli paikkoja. Lopuksi minun piti kysyä että oleko sinä suomalainen vai eestiläinen? Oli kuulemma eestiläinen, mutta suomen kieli oli aivan täydellistä. Oli kuulemma kavereiltaan oppinut. Hyvä kielipää.
Ostin tuollaista kuivatettua põdravorstia tangon. Se on niinkuin metvursti, muttei ihan niin tappavan suolaista. Tempasin lopuksi koko tangon.
Johan se viimein loppui tämäkin hulina. Se on välillä vähän raskasta, vaikka kyllä siinä riemujakin on. Karavaanit on kohdanneet ja muutaman päivän yhdessä olleet. On tullut aika heilauttaa tutuille kättä tervehdykseki ja lähteä omille teille. Siinä mistä karavaani on kulkenut ei ruoho kasva.
Kukin lähtee kun on saanut asiansa pakattua. Suuri helpotuksen huokaus.
Riittää pariksi viikoksi markkinat, ehtii välillä jotain muutakin tehdä. Vaikka purjehtia, tai edes veneellä nukkumassa käydä.