Aamun ensimmäinen työ oli rattaan parantaminen.
Dahon on hyvä ratas, mutta kyllä sekin huoltoa vaatii. Nuo polkimet on taittuvat. Laakerien väli on niin lyhyt että ne on kovilla, kun panee täyttä höyryä menemään.
Lähetti toi saksasta minulle uudet polkimet. Vanhat kesti muutaman tuhatta kilometriä, tässä on uudet. Ei ńekään tule kestämään loputtomiin, mutta ei ne niin paljon maksa. Ainoa ettei niitä saa kuin tilaamalla saksasta. Mutta lähetti tuo kotiin.
Nyt on sekin asia hoidettu.
Ilmanpaine nousee, tuulet laantuvat. Alkaa olla taas hetki.
Satamakapteeni ajeli kumiveneellä ja kävi irroittelemassa ylimääräisiä köysiä veneiden perästä. Huikkasi minulle että otti minultakin köyden irti poijusta. Naureskelin että taitaa olla vähän merkki, että voisit lähteä. Ei kuulemma ole merkki, mutta silti voisit lähteä, kohta tulee paljon veneitä kilpailuihin.
Jahtklubilla alkoi keskiviikko kilpailut. Odottelin vielä niin kauan että ehtivät luovia pois aallonmurtajalta.
Tuosta oli vähän hankala lähteä. Tuuli edestä ja veneiden välissä niin paljon tilaa että keula mahtuu kääntymään sivulle. Yksi veneilijä tuli auttamaan ja piti keulaköydestä kiinni niin että pääsin vähän lähemmäksi poijua. Vipsautin poijuliinasta ja koukku irtosi hienosti poijusta 10m etäisyydeltä. Tulin takaisin laiturin viereen ja keulaköysi irti ja menoksi. Rannalta kuului huuto, ”Jukka.” Satamakapteeni vain morjensti kun läksin, heilautti kättä.
Sinne jäi Pärnu. Kerroin lähtiessä että tulen takaisin. En vielä tiedä päivää, mutta ihan lähiaikoina tulen. Pyysivät soittamaan kun olen tulossa. Katsovat paikan etukäteen.
Aallonmurtajan jälkeen tuo luovi edessä, minä vetelin koneella. Perskuta, se luovii niin kovaa että ehti aina eteen ennenkuin olin kohdalla.
Runõ oli myös päässyt liikkeelle. Se on kyllä sen näköinen että voi olla tosi paha aallokossa.
Minä katselen pilviä ja viiletän kohti Kihnun saarta.
Aurinko laskee ja minä vain matkaan.
Sinne laski aurinko Liivinlahteen.
Kohta alkoi kuitenkin Kihnu näkyä.
Yhteysalus Kihnu Virve oli huilaamassa, laituri täynnä purjeveneitä. Kyllä minä kuitenkin paikan löysin. Jos ei tuosta olisi löytänyt niin kauempaa sitten.
Näin minä tulin, tuossa piti tehdä pieni mutka kun on matalikko. Kaikki hyvin…