Silmät rävähti auki kello 5. Herätyskello on sen takia että voi katsoa mitä kello on, ei sitä herättämään panna.
Netin tuulitiedot näytti tälläistä, on aika lähteä.
Polttoaine on kuulemma kallista, kuten varmaan tuntuu jos suuria määriä ostaa. Minun ostoni ovat niin vaatimattomia, ei paljon kirpaise. Tai ei siis kirpaise ollenkaan, melkein hymy tulee kun mietin että minkälainen ilme on ökyvene miehillä tankatessa. Vahingonilo on ainoa oikea ilo. Otin köydet irti, jalalla lykkäsin keulasta vähän vauhtia. Siitä sitten vain purjeet ylös ja menoksi. Ei kannata konetta tuollaisen takia käynnistellä.
Sinne jäi Oolannin mies veneellään sekä Kihnu Virve.
Lähdin saarta kiertämään eteläpuolelta. Pohjoisessa olisi ollut väylää, mutta saa vähän paremman tuulikulman alkuun kun menee täältä etelästä.
Siitä Kihnun eteläkärjestä suunta kohti Abruka saarta, tiukkaa vastaista tulossa.
Isoremmi päälle, tai oikeastaan isopurje.
Sitten vain vedetään Liivinlahtea kohti länttä.
Kaikki kunnossa, horisontti on matka asennossa. Siitä tietää että matka joutuu.
Katselin pilviä ja lauleskelin yksinäni, lauloin aika kovaa kun kukaan ei ole kuulemassa.
Jos joku haluaa nähdä kuinka humma juoksee niin täältä sitä näkee.
Joku luovikin piti ottaa, ei ihan noussut Abrukalle suoraan.
Loppujen lopuksi saavuin tänne syntymäkaupunkiini Kuressaareen. Tempaisin koneen käymään laiturin vieressä ja viimeiset 20 metriä koneella laituriin.
Ei ollut Oskar vastassa, oli lähtenyt jo kotiin. Että sellainen matka….