Heräsin Ruhnussa kello 5.30. Edellisen yön univelka oli nukuttu pois ja aloin katsella säätietoja. Tuulet näytti päiväksi lounaan puolelta 7-11m/s. Se oli hyvä ennuste. No jos olisi viimeisen päälle keli niin olisi ollut etelästä tuulet, mutta kyllä näilläkin mennään.
Ringsu satama, Ruhnun saarella on kaukana kaikesta. Hyvällä kelillä majakasta näkyy Latvian rannikko, Eestiä ei näy, on niin kaukana. Minä lähden tavoittelemaan Kuressaarta.
Tänään lähtö oli jotenkin hidas, kai se edellisen yön valvominen hidasti.
Tänään lähdin moottorilla aisasta, olisi siitä purjeellakin päässyt, mutta vähän ahdasta ja tuuli oli noussut. Olisi vähän kiire saada purje ylös asti, helposti jää puolitiehen kiireessä kun pitää ohjatakin.
Sinne jäi vielä makaamaan, suomalaiset ja muutamat latvialaiset. Oli siellä 2 eestiläistäkin.
Siinä Runön vieressä oli tilaa nostaa purje ylös.
Sitä se lähtee, hyvästi Ruhnu.
Tulipa huono kuva, mutta kyllä tuosta juoni selviää. Jutun juoni on että sitten mennään kun on sen aika.
Horisontti kääntyi matka asentoon. Paljonkohan tuo kulma on?
Kohta päätin tempaista purjeeseen yhden reivin. Ja tempaisinkin.
Kuressaaren meripelastajat jotka Ruhnussa kävivät juhlimassa uutta pelastustaloa, jäivät katselemaan reivin rakennusta. Minun mielestäni ei siinä mitään vaarallisen näköistä pitänyt olla. Olivat kuitenkin kytiksellä, josko pääsisi pelastamaan. Ei päässyt, jatkoivat matkaa.
Tässä vähän videota, kuinka Birgitta kiitää kohti Kuressaarta.
Ei näihin kuviin tallennu se mitä silmä näkee, veneen keula roiskeista nousee sateenkaari. Ne on niitä elämän pieniä hetkiä, jotka jokaisen on vain itse etsittävä ja koettava. Minun et tarvitse etsiä sateenkaarta, minä kuljetan sateenkaarta mukanani. Sateenkaari etsi minut ja seuraa minua.
Lopuksi löysin väylän Kuressaareen. Tai eihän se kateissa ollut, mutta saavuin väylälle.
Soitin Oskarille, Kuressaaren satamakapteenille, kysyin näetkö purjeen. Tämä että tule tule, on niin kiire ettei ehdi jutella. Minä sanoin tulevani apuun.
Niin minä saavuin jälleen kerran Kuressaareen. Oskari kävi koputtelemassa veneeseen ja kyseli olisinko jälleen satamakapteeni. Lupasin olla.
Pari suomalaista venettä tuli illan mittaan. Näytin niille paikat ja kerroin missä vessat ja suihkut ja annoin koodit.
Vieressäni oli tuollainen Targa, moottorivene. Alkoivat puhumaan että huomenna pitää lähteä, kun lupaavat alkuviikoksi kovaa tuulta. Oli kuulemma tänäänkin targa hypännyt kun oli kovasti tuullut. Yritin kertoa heille siitä kuinka minä kuljetin sateenkaarta mukanani ja kuinka oli hyvä tuuli purjehtia. Eihän nämä sitä ymmärtäneet, kertoivat että ei voi ajaa suunniteltua nopeutta. Yritin vielä vähän kertoa purjehduksestani, kuinka vetelin sydämen kyllyydestä. Näille moottoriveneilijöille oli kuin olisi yrittänyt syntymästään sokealle selittää, millainen on auringonlasku yksin merellä purjehtiessa…