Aamulla cafe latte, kuten aina. Tai kaikkein ensimmäiseksi pitää kurkata luukusta ulos, millainen ilma on.
Me lähdemme kohti uusia seikkailuista. Reitti on hyvin viitoitettu, Aalloista varoitetaan, samoin kuin maanteillä kesäisin suolauksen vähentämisestä. Ukot on kuitenkin jo tasoittaneet väylän.
Koko maailma on täynnä ihmeellisiä varoituksia ja käskyjä. Liikennevirasto sulkee majakoita koska ne on vaarallisia. Jos majakkaan päästetään viierailijoita niin pitää olla myös toinen poistumistie. Rauhan aikana ei majakoissa ole ollut yhtään tulipaloa. Riskienhallinnassa pitää miettiä mitä sana riski tarkoittaa. Riski on todennäköisyyden ja seurauksen tulo. Tulipalo majakassa jossa on ihmisiä on katastrofaalinen, mutta sen todennäköisyys, ainakin menneisyyden valossa on epätodennäköinen. Eli riski on pieni. Kännipäissään kulkeminen, missä tahansa on vaarallista, tilastojen valossa kännipäissään loukkaantuu ihmisiä perin tiuhaan, myös kuolee.
Autoille pitää olla varoituskyltti laiturin reunalla. Kohta kai määrätään pitämään veneessä kipparilakkia, ettei aurinko häikäise silmään ja sen takia aja kivelle, jolle ei vielä ole saatu rahanpuutteessa asetettua varoitusmerkkiä. Perin erikoista on myös se että rannat on täynnä venelaitureita ilman suojakaiteita. Ja jopa ilman asianmukaista varoitusmerkkiä.
On nähtävästi sopiva aika jatkaa matkaa, haistelemaan vapauden tuulia.
Vielä ei tiedä mihin päänsä kallistaa illalla…
Mutta nyt tietää, noudatimme merkkejä, ja vetelimme mutkaa kuin meriteiden virtuoosit, ja pääsimme Reposaareen. Tänne kallistamme päämme…