Aamulla heräsin 5.30. Otin fillarin ja läksin katselemaan.
Mitä ihmettä, tuollainen ohut valokuitukaapeli oli laitettu tienvierustaa kulkemaan. Se oli huolellisesti sidottu ja välillä puihin nostettu. Tottakai lähdin kaapelia seuraamaan, kun sellaisen näen. 
Tuollaisia vehkeitä alkoi löytyä.
Lopuksi armeijan telttoja. Minä ihmettelin että missä kaikki ovat. Samassa käveli vartiomies paikalle, kysyi mikä mies? Kerroin olevani työnhaussa. Mitä töitä, ihmetteli asemies. Mitä vaan töitä, vaikka desantin töitä. Kysyin onko teidän leiri hylätty? Tämä kertoi että kaikki vielä nukkuvat.
Voi ihme, silloin joskus ei kyllä kello 6.30 enään nukuttu. Eikä laskettu asiattomia teltan viereen ihmettelemään. En minäkään häiritä halunnut, ihmettelin vain että missä kaikki ovat. Eikä se mitään sotilas aluetta ole. Tai siis oli joskus, ei enään.
Aloin seurata mihin se kaapeli on toinen pää viety.
Matkalla oli kaikenlaista teollisuus aluetta.Asiaton liikkuminen kielletty. Siten on vielä erikseen asiaton oleskelu kielletty.
Lievennykseksi löysin kyltin työhönotto. Ajattelin jos joku kysyy, tulin myllärin työtä etsimään. 
Seurasin kaapelia varmaan 3 kilometriä. Lopuksi kaapeli loppui ei mihinkään. Vanhan hylätyn satama makasiinin seinään.
Kaupungilla muistelin missä se Kotkan Ruusun viimeksi näin. Sitten tuli kuin väläys, muistikuva vuosien takaa. Tietysti, Kotkanruusu, Kotkankatu, Kotka.
Kiiruhdin eteenpäin Kotkankatua, kunnes näin tutun näköisen talon. 
Pettymys oli suuri kun löysin ovenpielestä rollaattorin. Pää painuksissa kävelin pois. 
Aika entinen ei koskaan enään palaa…