Aamulla kävin vähän kävelemässä. Rattaalla ei huvittanut sillä uhkasi sateella. Tuommoinen talo oli kadun varrella.
Jonkinlainen kissojen turvakoti, kertoi kyltti.
Minusta se näytti kissojen vankilalta. Kissat olivat kalterien takana, ei niitä mihinkään sieltä lasketa. Ehkä voivat päästä joskus ehdonalaiseen jos hyvin käyttäytyvät.
Minulle tuli eilen illalla 4 neitoa viereen. Yksi oli nähtävästi purjehduksen opettaja ja toiset oppilaita. Juteltiin iltasella vähän veneilystä ja muustakin
Aamulla lähtivät pois, ikävä kyllä.
No siksi ikävä kyllä, että eilen illalla olivat suomalaiset tulleet laiturin päähän. Oskari sanoi että siellä paikat ovat varattuja, ohjasi veneen minun viereeni. Kun näin miehistön naaman, sanoin Oskarille, tulee vaikeuksia, katso vain, peruuttavat minun vasempaan takakulmaan. Ja niin kävi, peruuttivat takakulmaan kun keula tuulessa vähän kääntyi. Ruorimies alkoi kaasukahvaa kääntää. Minä karjuin että älä tollo kaasuta, venetään köydellä keula tuohon aisan kylkeen, ja vedettiin myös.
Ai mistä tietää että asiat alkaa menemään pieleen heti kun naaman näkee. Tämä naama on netistä kopioitu, mutta suunnilleen tuollainen se oli molemmilla.
Myöhemmin vesisateen jo alettua huomasin että veneeseen ei tule sähköä. Katsoin laituritolpasta, sulakkeet ja vikavirtasuojat oli kunnossa. Oskari apuun, rannan sähkökaapissa vikavirtasuoja laukeaa. Totesimme että sähköt toimi, kunnes nämä naapurit panivat kaapelin tolppaan. Otin kaapelin irti ja Oskari nosti vikavirtasuojan ylös, toimii. Kävimme miehille sanomassa, teidän veneessä on vikaa, laukoo sähköt pois. Nämä porsaan naamat alkoi kiukutella, ei voi olla heillä vika. Yritimme selittää, ei ole muuta mahdollisuutta. Ei ole heillä vikaa, tulee tollon vastaus. Jos sulakkeet palavat kun panee heidän johdon kiinni, niin vika on jossain muualla.
Minä lähdin kirjastoon ostamaani tietokonetta virittelemään. Kännykällä ei saa ohjelmia ladattua, kirjastossa hyvä verkko.
Eestin suvi, välillä vähän sataa.
Joskus sataa vähän enemmänkin. Veneellä iltasella ne naapuriveneen A-luokan matkailijat olivat tuleet veneestä ulos. Näillä oli suuri jätesäkki tyhjiä olutpurkkeja ja viinapulloja, veivät roskikseen.
Jos satun olemaan paikalla kun lähtevät, toivotan kohteliaana hyvää matkaa: ”Hyvää matkaa, kiva kun lähditte.”