Tartossa haaluillessani törmäsin kaupassa harvinaiseen syötävään. Salmiakkia. Otin pussin ja läksin kassalle. Kassalla tunnistavat heti suomalaiseksi. Kysyvät suomeksi, että saako olla muuta. Kukaan, siis ei kukaan Eestiläinen ei syö salmiakkia, kerran voi kokeilla muttei toistakertaa.
Kodulinnassa muuten sapuskatkin parani, niitä veneen ruokia ei paljon kehtaa kuvailla.
Ei kuin leipää piippuun, kuten mummovainaa aina sanoi. 
Markkinat alkoivat Luige kylässä. Taas kaikki maailman ihmeet.
Yksi tuttava vadelmankasvattaja myi tuotteitaan. Vadelma mehua, tarjosi minullekin maistiaisia.
Vadelman siemeniä jää kun tehdään vadelma mehua. Ne pienet siemenet puristetaan ja niistä saa öljyä. Kertoi että Pria eli maaseudun kehittämiskeskus maksanut eu rahoilla Tarton yliopistossa vuoden tutkimuksen, miten siemeniä voisi parhaiden hyödyntää. Tutkimus maksoi kuulemma 50000 euroa.
Siinä öljyssä on kuulemma sitten kaikki maailman hyvät ominaisuudet ja ilman mitään haittoja. Siis ihan selvästi sitä silkkaa käärmeöljyä. Tämä tuttavani kehui minulle että mm poistaa rypyt. Sanoin että anna vähän. Pyyhkäisin poskeani ja kysyin miltä näyttää? Ei kuulemma tehoa niin äkkiä. No kerroin tulevani huomenna uudestaan. Katsotaan onko oikea poski sileämpi kuin vasen. Jos on niin ostan kyllä.
Kaikkea perhanaa sitä myydään. Se mehu oli kyllä hyvää…